Jurvan viikonloppu

Kauden toiseksi tärkein viikonloppu koitti, kun edessä oli SM joukkueajo, kortteli sekä maantiecup kisa. Kisat olivat vielä oman seuran järjestämät tutuilla radoilla, mikä toi lisäboostia.

SM TTT #2

Sairastumisten ja muiden aikatauluhaasteiden vuoksi ehdimme treenata joukkueajoa vain kerran. Treenit sujuivat kuitenkin mainiosti, vedimme kaksi noin 15 min pätkää ja molemmissa keskinopeus oli yli 50. Lähtökohta oli se, että mitali oli otettavissa.

Reitti kulki Jurvasta Kauhajoelle päin ja takaisin. Hieman nousua molempiin suuntiin, mutta todella loivaa.  Matka 34,5 km eli kesto 40-45 minuuttia. Viimeinen kilometri käytännössä alamäkeen laskettelua, ja muutenkin viimeiset 6 kilometriä loivaa alamäkeä, eli liikaa ei loppuun kannata säästellä. Keli oli hyvin lähelle optimaalista tempoon, ei liian kuuma ja tuuli oli vähäistä. Tein joukkueajo treenien jälkeen vielä torstaina pari aukaisevaa vetoa (7x30/30 ja kais kiriä). Aamulla kävin vielä herättelemässä jalkoja tempopyörällä.

Joukkueemme taktiikka rakentui pitkälti supervahvan Rikun ympärille. Muut pyrkivät roikkumaan mukana ja auttamaan sen verran kuin mahdollista. Ajo lähti sujumaan hyvin ja vauhti oli alusta asti todella kova. Sain kuitenkin peesiä hyvin, kun oli joukkueemme pisimmän kuskin Laurin takana. Alusta asti vetojen jälkeen syke oli lähellä 180. Mielessä kävi, olimmeko lähteneet liian kovaa. Olimme sopineet, ettei peesiin jäädä roikkumaan. Jos tuntee, ettei pysy mukana, vetää kovan vedon ja heittää sivuun. Radan varrella oli hienosti porukkaa kannustamassa. Kotiyleisöstä sai lisävoimaa. Vauhti oli paikoin hurjaa ja raskaimmat välitykset olivat paljon käytössä. Kääntöpaikallekin tultiin sen verran hurjaa vauhtia, että kaikki paitsi minä vetivät käännön pitkäksi. 

Yksi kuski joutui heittämään sivuun jo menomatkalla, ja pian käännön jälkeen meitä oli enää kolme. Tässä vaiheessa alkoi hieman huolestuttaa, sillä särkymävaraa ei ollut yhtään. Tarkoitus olisi ollut vetää neljällä lähelle maalia. Kolmella miehellä vastuuni kasvoi, ja lopussa oikeastaan enää minä ja Riku vetivät. Jälkikäteen vetoni olisivat voineet olla hieman pidempiä, koska jalka oli todella hyvä loppuun asti. Paluumatkalla adrenaliini alkoi ottaa valtaa kun ohitimme edellä lähteneitä joukkueita. Olimme ajaneet hurjaa vauhtia. 

Kaikki sujui hyvin loppuun asti ja pysyimme viimeisen mutkankin pystyssä. Sain kunnian vetää joukkueemme maaliin. Aika nopeasti maaliin tullessa selvisi, että mitali oli varma. Larunpyörä Cervelo oli odotetusti selkeä voittaja, mutta muut joukkueet jäivät meidän taakse isolla marginaalilla. Keskinopeutemme maalissa oli 50,3 km/h (menomatka 50 km/h, paluu 51 km/h). Keskiteho oli melko alhainen 316w, np 330w. Sain kyllä nauttia kavereiden peesistä hyvin ja paukkuja riitti vetää. Fiilis maalissa oli aivan huikea ja selkääntaputtelijoita riitti. Oli mahtavaa onnistua etenkin joukkueena, kotiyleisön edessä. Olen nyt SM-mitalisti, eikä kukaan ota siltä titteliä enää minulta pois.

Kisan käppyröitä ja dataa. W'bal ei käynyt lähellekään nollaa eikä sykkeet maksimia, kun peesissä palautui niin hyvin. Loppuun asti jaksoi vetää yli 400w vetoja. Vedot näkyvät hyvin intervalleina. Vetoja yhteensä 14 kappaletta.

Jurvan juna vauhdissa.

Metallia kaulassa.

Strava

SM Kortteli #15

Sm kortteli käytiin seuraavana päivänä joukkueajon jälkeen. Rataan oli ehtinyt tutustua pariin otteeseen kesäkuussa.

Reitti. Ympyröitynä ratkaiseva seinänousu, ja vielä oikealle käännöksen jälkeen jatkuva false flat. Jyrkin kohta oli juuri ennen risteystä, missä vauhti hidastui paljon.

Vaikka osa radasta oli todella kapeaa, ei reitti ollut loppujen lopuksi kovin tekninen. Kolme todella pitkää suoraa, joita ei esimerkiksi viime vuoden Oulun radalla ollut ainuttakaan. Haasteen toivat jyrkkä mäki sekä sade. Mäki on niin jyrkkä, että se on käytännössä pakko ajaa aivan täysiä putkelta joka kierros. Saman tyyppinen kuin Ahveniston mäen loppuosa. Haastavin pätkä oli jyrkän jälkeen, kun vauhti tippui mutkassa ja mäki jatkuu risteyksen jälkeen vielä loivana, ennen kuin Peurantielle ääntymistä lopulta muuttuu alamäeksi.

Keli oli juuri sellainen, mitä ei kortteliajoon haluaisi. Täysi kaatosade. Lähdössä ei vielä aivan kaatamalla satanut, mutta heti kisan alettua sade koveni. Haastavin mutka oli risteys oikealle alamäen jälkeen (Kuvassa ylimpänä). Johon oli vielä viikolla maalattu suojatie. Mutka olisi kuivalla kelillä ollut melko nopea, mutta märällä pidon löytäminen oli hieman haastavaa. Onneksi suurempia kolareita ei kisassa nähty. Sateeseenkin voi varustautua. Kengänsuojat, ajohanskat ja kirkkaat lasit auttavat jo paljon. 

En ole yhdessäkään ajamassani korttelikisassa ollut vapaan vauhdin alkaessa kärkipäässä, ja tällä radalla siihen oli pakko tehdä poikkeus. Kävi vähän tuuriakin, kun juuri lähtöalueelle saapuessani lähtöviivalle sai tulla. Ajoin neutraalikierroksen aggressiviisesti ja hain jatkuvasti parempaa paikkaa. Vapaan vauhdin alkaessa olin kolmantena. Luonnollisesti aloin valua taaksepäin, kun kaikki parantelivat asemiaan maalisuoralla. Vauhti oli kovaa. Kisa sujui haluamallani tavalla kolmannen kierroksen loppuun asti, jolloin viimeisessä mutkassa pyöräni perä lähti hieman irti, kun oli liukasta. Minut ohitti välittömästi pari kuskia ja jäin pienentyneen pääjoukon viimeiseksi. Onnistuin roikkua vielä kierroksen verran porukassa, mutta mutkissa meinasi jäädä välejä, kun alkoi varoa liikaa. Lopullinen katkeaminen tapahtui jyrkän mäen jälkeen, kun en yksinkertaisesti enää saanut pientä rakoa kiinni. Katsoin taakse, ja siellä oli vain yksinäinen Akilleksen kuski. Seuraava porukka oli jäänyt jo todella kauas.

Loppukisa olikin lähinnä oman maksimin ajamista ja taistelua. Kärkiporukka oli pari kierrosta näköetäisyydellä, mutta karkasi vääjäämättä. Valtava yllätys oli se, kuinka kauas taaempi porukka oli jäänyt. Lopulta meidät ajettiin kiinni 2 kierrosta ennen liputtamista, noin 50 minuutin ajon jälkeen. Todella pitkään pystyin siis ajamaan jopa lujempaa kuin takan tuleva porukka. Viimeisellä kierroksella jäin mäessä pussiin, enkä pystynyt lähtemään IBDn Makkosen mukaan, vaikka olisin halunnut. Alamutkaan tulin porukan kolmantena hyvissä asemissa, mutta takarengas lipsahti jälleen ja meinasin painua ojaan. Pääsin kuitenkin vielä kirimään. mutta siitä ei paljoa kerrottavaa jäänyt. Olin porukamme viides ja loppusijoitus 15.

Jalka oli loppujen lopuksi aika hyvä. Pystyin ajamaan pitkään jopa lujempaa kuin takana ollut porukka. Yksi huono hetki ja tyytyminen kärkiporukan viimeiseen sijaan oli tällä kertaa kohtalokasta. Jaksoi kuitenkin vääntää hyvin, erityisesti mäessä jaksoi kyllä iskeä loppuun asti. Mieli olisi kyllä tehnyt pysyä kärkiporukassa, mutta turha selitellä mitään. Nyt pääsi lähtemään paraatipaikalta eikä silti riittänyt.

Kisan dataa. Ympyröitynä "räjähdys" sekä kiinniajo (W'bal nousee heti, kun sai peesiä) Ensimmäisten 12 minuutin keskiteho 341w ja np 381w

                                                          Limitillä.

Strava

Jurva maantie #16

Sunnuntain 135km maantiekisa oli yksi kauden eniten odottamistani kisoista. Rata oli tuttu. 10 kertaa 13,5km kierros. Ei jyrkkiä mäkiä, mutta tekninen loppu/alkukierros, joka meinasi todella hajottaa porukkaa. Odotin taistelevani voitosta.

Rata. Ympyröitynä tekninen osuus. Yhteensä 14 risteystä/kierros, joten niitä kertyi kisassa paljon. Myös kaksi lyhyttä hiekkatiepätkää.

Aamulla olo oli hyvä, edelliset päivät eivät juuri tuntuneet painavan. Keli oli aika optimaalinen, puolipilvistä ja noin 20 astetta, kevyt tuuli. Viivalla oli mukavasti porukkaa, ei ketään ammattilaisia tai puoliammattilaisia, jotka olisivat ylivoimaisia ennakkosuosikkeja. Meillä oli todella suuri, 9 hengen joukkue. Turhan väkisin ei tarvinnut hatkoihin yrittää tai Rikua auttaa, vaan sai myös välillä istuskella peesissä.

Olin neutraalistartissa hyvillä paikoilla, jotta pystyin reagoimaan mitä tapahtuu. Vapaa vauhti alkoi Vaasantiellä, mutta kukaan ei iskenyt. Mielestäni ei ole montaa hienompaa tunnetta, kuin tyhjään tiehen iskeminen. Hetkeen ei ollut tullut sitä tehtyä, joten päätin antaa mennä. 10 sekuntia yli 1100 wattia ei päässyt kuitenkaan yllättämään ketään, eikä porukka mennyt poikki. Olin koko ensimmäisen kierroksen kärjessä todella aktiivinen, mutta minkäänlaista irtiottoa ei päässyt syntymään. Toisella kierroksella sama meno jatkui, mutta valuin porukassa taaemmas. Vauhti oli todella hurjaa. Alun aktiivisuus tuntui alkavan kostautua, enkä pystynyt enää oikein iskemään. Onneksi meillä oli hyvin miehiä kärjessä. Neljännen kierroksen alussa pyrin parantelemaan hieman asemia maalin kohdalla, mutta en riittävästi. Kärjessä laitettiin kaasua ja porukka meni pahasti poikki. Poljin hetken "kaikki päällä" kunnes räjähdin täysin. Kärjessä veto kuitenkin lakkasi ja porukka tuli takaisin kasaan. Porukka oli kortteliosuudella aina niin pitkänä yhtenä jonona, ettei vaadi kuin yhden heikomman kuskin väliin, että jono katkeaa. Olin usein aivan väärien kuskien takana kaukana perällä. Neljännellä kierroksella pääsin lupaavaan neljän kuskin irtiottoon. Larunpyörällä puuttui kuitenkin edustus sieltä, joten se ajettiin kiinni.

Olo alkoi olla todella tukala, kun vauhti oli jatkuvasti hurjaa ja ajo levotonta, kun hatkaa yritettiin muodostaa. Kisan puoliväliin asti keskinopeus oli 44,5, joka on noin mutkikkaalla radalla todella kova. Pohdin jo paikoitellen keskeyttämistäkin. Viidennellä ja kuudennella kierroksella porukka meni hiekkatien jälkeen Vaasantielle käännyttäessä poikki, ja molemmilla kerroilla olin väärässä porukassa. Vaasantiellä oli pientä sivutuulta, jonka vuosi porukka oli aina aivan yhtenä jonona vauhdin ollessa kova. Kuudennella kierroksella jouduimme jahtaamaan lähestulkoon maaliin asti kärkiporukkaa. Kyse ei ollut mistään taktisesta hatkasta, vaan porukka oli mennyt puhtaasti poikki. Takaa pääsi muutama kaveri siltaamaan nopeammin kärkiporukkaan, mutta onneksi kisa ei ratkennut tuohon. Tässä vaiheessa alkoi pysyvämpiä irtiottoja muodostua, ja vauhti rauhoittui hieman. Yritin juoda ja syödä. Ensimmäinen pulloni urheilujuomaa oli ehkä hieman liian vahvaa, jonka takia join sen liian hitaasti. Juomisen vähyys saattoi olla osasyy heikkoon oloon. Seitsemännellä kierroksella irtosi kolmen miehen välihatka, jossa meillä oli mies mukana. Olo alkoi olla hyvä, ja olin valmiina vastaamaan tuleviin iskuihin. Kisan ratkaisuhetki omalta kohdaltani tuli kuitenkin yllättäen. CCHn Pitkänen meni kortteliosuudella keulaan ja alkoi pitää kovaa vauhtia. Porukka oli tutusti pitkänä jonona. Minulla oli kerran aikaisemmin jo hiekkatielle käännyttäessä lähtenyt perä hieman irti, risteys oli todella paha. Ehdin juuri huomata, että edessä kaaduttiin, mutta en kerennyt tehdä mitään. Päädyin ojanpohjalle kolmen muun Jurvalaisen tiiimikaverin kanssa. Heti huomasin, ettei mitään pahempaa käynyt, mutta aika kauan kesti päästä ylös. Pyörästä oli ketju tippunut ja meni vielä hetki, että sen sain paikalleen. Pääsin onneksi huoltoauton perässä pääporukkaan takaisin, mutta kasan seurauksena/sen aikana se oli mennyt poikki ja kärkiäijät Bäckman, Kolehmainen, Riku, Pitkänen yms olivat eri porukassa. Loppukisa olikin ajelua hieman iskua ottaneella pyörällä. Kahvat olivat vääntyneet rajusti sisäänpäin, joten pystyin ajamaan pelkästään alaotteelta. Lisäksi etujarru hinkkasi. Oikea etureisi oli saanut hieman osumaa, ja oli jonkun verran kipuja. Olin kuitenkin alun vaikeuksien jälkeen todella halukas ajamaan maaliin. Viimeisellä kierroksella halusin antaa joukkuekavereille vähän takaisin. Laitoin yhden miehen leadoutin pystyyn kilometrin kyltiltä. Hyvinhän se meni, kun kirin sijat 1 ja 2 meidän joukkueelle. Itsekin olin vielä kirin neljäs, ja loppusijoitus 16. Yllätyin, ettei koko porukka paahtanut ohi. Lopussa oli kuitenkin pari risteystä, jotka venyttivät porukan pitkäksi.

Kisan aikana join 2 pulloa urheilujuomaa, ja kaksi vettä. Tarkoitus oli juoda kolme pulloa urheilujuomaa, mutta pullot menivät kiinteässä huollossa sekaisin. Onneksi autollakin ehti käydä. Söin neljä geeliä, mutta ne olivat pieniä geelejä, joten ehkä olisi ainakin yhden enemmän vielä voinut syödä. Kuitenkin 1,5h lyheympi kisa kuin esim SM maantie, joten varmaankin ihan ok.

Kisa oli osaltani siis suuri pettymys. Olisin ehdottomasti halunnut ajaa voitosta. Kolari pilasi lopullisesti mahdollisuudet hyviin sijoituksiin, kuitenkin kisan 1 ja 2 olivat vielä samassa porukassa. Olin kuitenkin pettynyt omaan suorituskykyyn, passiivisuuteen ja etenkin surkeaan sijoittumiseen. Nuo kaikki kulkevat käsi kädessä. Kun olet ahtaalla, et jaksa nostaa sijoituksia, ja sitten joudut taas jahtaamaan. Olin kuitenkin saanut elvytettyä itseni ihan ok iskuun ennen kolaria, ja vaikka loppukisa olikin aika ajelua, jaksoi hyvin ajaa maaliin asti.

Intervals.icu. Ympyröitynä raju alkuhatkayritys sekä räjähtäminen 4. kierroksen alussa. Näkyy hyvin, kun vauhti tasaantui ja W'bal pääsi lopulta nousemaan. HUOM! Sykkeisiin ei voi luottaa, sykevyön kanssa ollut ongelmia. Datasta vielä: yllättävää, ettei työ ollut yli 3000 KJ näin pitkässä kisassa. Kova keskari ja helppo kisan loppu vaikutti siihen.

                                      Joukkue hyvin kasassa. Irvistyksestä näkee, ettei helppoa ollut.

Strava

Kova, hieno kolmen kisan viikonloppu takana. Viikonlopun kahdesta muusta kisasta ei jäänyt mitään käteen, mutta ei SM mitaleja joka viikonloppu tule. Sen takia viikonloppu menee plussan puolelle. Nyt edessä on odotettu vapaa viikonloppu kisoista, jospa saisi jonkun pidemmän lenkin tehtyä.

Ahvenisto GP #12

Ahvenisto GP koitti nopeasti Sm-kisojen jälkeen. Viikolla tein pari kevyttä lenkkiä ja valmistavat lyhyet mäkivedot torstaina. Kisapäivälle osui vuoden ensimmäinen kunnon hellepäivä, lähes 30 astetta. Juuri tuohon kisaan lämpö on aika paha, kun ajetaan kovalla intensiteetillä ja ylämäessä ei käy ilmavirta juuri lainkaan. Kisa on ehdottomasti yksi omista suosikeistani. Ei liikenteenjakajia, autoja ja laskut saa ajaa lujaa. Mäet erottelevat vahvimmat kuskit varmasti.

Lähdin kisaan aika rennoin ajatuksin, viivalla oli todella kova kattaus Suomen kärkikuskeilla. Jotenkin en odottanut kovin hyvää tulosta, henkisesti tankki oli vähän tyhjä Sm-kisojen jälkeen. Halusin yrittää lähteä kärjen mukaan testaamaan omia kykyjä, tällaisessa kisassa ei ollut mitään hävittävää. Ajattelin, että alusta asti täytyy olla aivan kärjessä, jottei jää "grupettoon", kuten viime vuonna. Taktisesti kisa menikin kuitenkin aivan pieleen ja tällä kertaa olin ratkaisuhetkillä väärässä paikassa.

Ensimmäisellä kierroksella Larunpyörän kaksikko Auvinen-Knaapi lähti pitämään kovaa vauhtia ja otin paikan heti heidän takaa. Knaapi ajoi maalimäen todella kovaa, mutta ongelmana oli se, että ensimmäisellä kierroksella kaikki ovat vielä tuoreita. Porukka ei mennyt ollenkaan katki, ja jouduin vain turhaan liian tiukille Knaapin perässä. 

                 Kuva ensimmäiseltä kierrokselta, Mikko Rantanen

Toisen kierroksen alasuoralla olimme Rikun kanssa kärjessä, ja ajattelin kokeilla, mitä tapahtuu, jos päästän Rikun takarenkaasta irti. Kukaan ei reagoinut, ja pääjoukko ei enää koskaan nähnyt Rikua (paitsi kun viilettivät Knaapin ja Pitkäsen kanssa kierroksella ohi. Seuraavilla kolmella kierroksella iskettiin jatkuvasti, ja erilaisia välihatkoja pääsi syntymään. En päässyt näistä mihinkään mukaan. Ajoin neljännellä kierroksella raivoisasti kiinni syntynyttä irtiottoa, ja kun päästiin mäkeen, porukka iski oikealta ja vasemmalta ohi. Seurasin vähän vääriä kuskeja ja porukka meni poikki. Olin myös monessa paikassa haavoittuvassa asemassa porukan kärjessä. Takaa kun isketään kovemmalla vauhdilla ohi, siihen on vaikeaa reagoida. Pyrinkin loppukisan ajan välttämään porukan kärkipäätä kaikin keinoin. Luotin, että pääjoukossa vielä olleet Bäckman ja Auvinen siltaisivat irtiottoon mukaan. Vauhti kuitenkin lässähti niin paljon, että irtiotot pääsivät nopeasti todella kauas. Pyrin seuraamaan Bäckmania ja Auvista kuin hai laivaa, ja siinä onnistuinkin. Valitettavasti heilläkään ei tainnut olla ihan paras päivä ja kova alku tuntui muillakin.

Perässä pysyttiin vaikka tiukkaa teki välillä niinkun näkyy. Mikko Rantanen

 Loppukisa oli lähinnä iskujen merkkailua ja kuumuudessa selviytymistä. Kärjen vauhti oli kyllä aivan käsittämätön, mutta viiden kuskin välihatkassa olisin varmasti selvinnyt. Isommalla joukkueella olisi voinut koittaa pitää tasaista vauhtia ja ajaa väliporukkaa kiinni, mutta sitä meillä ei ollut. Jalkaa oli lopussa ihan kohtuullisesti, eikä suurempaa räjähtämistä tai kramppien tuntemuksia tullut. Viimeisillä kierroksilla järjestään joku iski maalimäkeen. Seuraava alamäki kasasi porukan kuitenkin todella tehokkaasti. Itsekin pyrin ajamaan mäen maltilla ja ennemmin laskemaan kovaa. Pari kertaa joutui laittaa kaikki peliin, kun porukka meinasi mennä poikki. Pääjoukon kirissä sijoitus kohtuullinen neljäs. Eipä sillä oikeastaan mitään merkitystä, kun kamppailee aivan jämäsijoituksista, mutta aivan periaatteellisista syistä sitä haluaa aina antaa kaikkensa. Pakko kehua vielä välihatkassa ajaneiden kuskien suoritusta. Lopussa meidänkin porukassakin kuitenkin iskettiin, mutta edellä olevaan porukkaan jäi silti eroa melkein 2 minuuttia. Vauhti oli viime vuotta kovempi pääjoukossa (38,7 km/h vs 38,3 km/h). Toki ajettiin kierros vähemmän, kun kärki ajoi kiinni. Erot tuolla radalla ovat kyllä järkyttäviä varsinkin kisan pituuteen nähden (alle 1,5 h). 

Dataa

Intervals.icu. Ympyröitynä kisan "ratkaiseva" hetki omalla kohdalta, jossa hatkat lähtivät ja itse ei pystynyt vastaamaan. NP hurja 377 ja maksimisyke 194

Kovin aika maalimäkeen tuli ensimmäisellä kierroksella Knaapin peesissä (40s 710w). Ensimmäiset 10min keskiteho oli yli 340w, joten ei ihme ettei kaikkeen pysty vastaamaan. Loppua kohti keskiteho ja etenkin -nopeus laskivat paljon. 

                               Vaihteiden käyttö. Ei tarvinnut etuvaihtajaa käyttää. 24-piikkistä käytetty maalimäessä lähes joka kierroksella.

Juomaa meni kaksi pulloa urheilujuomaa ja söin yhden geelin. Kisan loppupuolella oli pakko ottaa maalimäessä yleisöstä vesipullo ja kaataa se kokonaan suoraan niskaan. Juomat eivät loppuneet, tarvitsi vain viilennystä. Positiivista oli se, että mitään krampin tuntemuksia ei lämmöstä ja iskutuksesta huolimatta tullut ja suolatabletit jäivät taskuun.

Kisa oli ensimmäisiä kunnon pettymyksiä tältä kaudelta, ei toki tulos mikään täysi farssi. Lämmön piikkiin en huonoa tulosta laita, on keittänyt yli pahemminkin. Oppia tuli taas lisää. Aina ei pääse hatkaan, vaikka haluaisikin, pitää osata olla oikeassa paikassa eikä höntyillä liian aikaisin. 

                         Upeita fotoja. Mikko Rantanen

Nyt pitää vain yrittää sopeutua helteeseen seuraava viikko, viikonloppuna Kauhajoella ohjelmassa 20km tempo ja 145km pitkä maantiekisa.

SM Kisat Porvoo

Aluksi pahoittelut kun ei ole blogeja näkynyt. Vähän on kiirettä pitänyt, olisi tässä aihetta ollut vaikka mistä kirjoittaa.

SM Tempo #11

Vähän harmittaa, kun niin vähän kerkesin tempopyörällä keväällä ajaa. Tein Tempoasentoon keväällä muutoksia, ja pääsen nyt alemmas. Lähtökohdat olivat hyvät. Ajoin 2 viikkoa ennen SM tempoa Lapinkylässä 35min np 346w ja keskari 45,5. Viikkoa ennen SM tempoa kävin tekemässä valmistavana harjoituksena 41min np 330w (reeneissä ei vaan saa irti). Ja vielä 3 päivää ennen kisaa kaksi noin 10 min vetoa kisateholla. Tavoiteteho oli noin 340w, mutta tärkeämpää oli se, missä sen ajaa. Pitkään mietin, uskallanko lähteä kisaan 11-25 pakalla ja 55 isolla eturattaalla. Alle 30 km/h vauhdissa 100 kadenssilla alkaa hieman noilla välityksillä isolla limpulla ajo ahdistaa. Näillä kuitenkin päätettiin mennä. Jyrkimmät kinkamat putkelta.

                                  Kuva: Jonathan Ewalds

Vähän meinasi olla säätöä pyörän kanssa. Aamun tarkastuksessa piti laskea tikkuja pari senttiä. Ja vielä kisatarkastuksessa muoviboksi pois junction boxin ympäriltä. Onneksi olin ajoissa tarkastuksessa, huh huh. Iso kiitos Severi Savukoskelle joka tuli jeesaamaan. Ei meinannut meiltä heti oikeita työkaluja löytyä. Viivalla oltiin minuutti ennen starttia. Käyn nyt kisan läpi sektori kerrallaan, ja miten olin ne ajatellut. 

Lähtö-Kerkkoo (8km) 330w

Vastatuulta, muutama ikävä jyrkkä nyppylä. Alun jälkeen melko kapeaa kääntyilevää tietä. Sykkeet nousee mulla yleensä aika hitaasti, siihen nähden nyt oltiin aika äkkiä siellä missä piti (alussa näyttää väärin). Tuon Teissaalan nousun mokasin selkeästi kun olen jälkikäteen analysoinut. Takkiin oli tullut yli 10 sekuntia kilpakumppaneille. Ajoin putkelta molemmat kaksi ramppia, asennossa olisi tullut pysyä ehdottomasti.

Kerkkoontie (3,5km) 332w

Vaikka Kerkkoontie ei ollut pitkä pätkä tempossa, oli se hankala pätkä. Pari jyrkkää mäkeä, huonoa pintaa ja paljon mutkia. Pitää ajaa kovaa muttei liian kovaa, vielä 30km maaliin. Mielestäni onnistuin hyvin tällä pätkällä. Ajoin mäet kovaa mutten itseltäni jalkoja alta. Myötätuuli auttoi siinä, ettei tämä pätkä ollut niin hidas ja ratkaiseva, mitä etukäteen ajateltuna.

Myrskyläntie (13km) 322w

Selkeästi reitin hyväkuntoisin, levein ja suorin tie. Tällä pätkällä viimeistään tunsi sen, onko tänään hyvä päivä vai ei. Pätkällä oli oikeastaan vain yksi mäki, joka noustiin molemmista suunnista. Pyrin ajamaan tasaisesti, mutta kuitenkin hieman käsijarru päällä, jotta jaksan lopun vastatuulipätkän.

Henttalantie (5,5km) 330w

Tässä osassa reittiä oli kova vastatuuli, lisäksi tien pinta oli hidas. Eroja pääsi siis syntymään. Tässä kohtaa otin viimeistään käsijarrun päältä ja lopetin wattien tuijottamisen. Eivät tehot silti merkittävästi nousseet, mutta pidin tällä pätkällä hyvää vauhtia ja voitin suhteessa moneen. 

Loppupätkä maaliin (10km) 330w

Loppumatka maaiin oli enemmän tai vähemmän myötätuulta Henttalantieltä kääntymisen jälkeen edessä oli pitkä alamäki, jossa otin hiukan helppoa. Keskeistä tempon hyvässä suorituksessa oli se, että kun tehot laskivat vähänkin, laski syke sen mukana. Jaksoin lyödä taas ylämäkiin todella lujaa. Loppumatka sujui todella hyvin. Sykekäyrää katsoessa miettii vain, olisinko pystynyt ajamaan vielä lujempaa, kun lopussa oli niin paljon varaa nostaa vauhtia. Viimeiset 5min ajoin 350w. Maaliin tullessa menin toiseksi! Pysyin pitkään kolmen joukossa, kunnes lopussa lähteneet kovimmat tulivat ohi ja olin lopulta 7. elitessä ja 11. kun U23 laskettiin mukaan.

Hämmentävää oli se, että np oli sama kuin viime vuonna (330w), mutta sijoitus merkittävästi parempi. Viime vuoden helle hyydytti myös monia, tänä vuonna keliä ei ainakaan voinut syyttää. Ero kärkeen oli toki jälleen merkittävä (3,5min ja mitaliinkin melkein 2,5 minuuttia). Ajoasento on mennyt eteenpäin, ja osaan varmasti myös ajaa tempoa paremmin. Myös juuri ennen kisaviikonloppua levyyn vaihdettu Vittoria Corsa speed oli ilmeisen nopea. Tuntuu kuitenkin, että pystyn ajaa tempoa vielä paljon paremmin. En ole saanut vielä kaikkea irti.

                Maalissa kaikki annettu.

Dataa:

Aika 53:37 (44,9 km/h)

Keskiwatit 327w, NP 330w

Keskisyke 177

Kadenssi 94

Strava

Tulokset

Sm Maantie #12

Kun näin reitin, en ollut uskoa silmiäni. 170km pelkkää lyhyttä rinkiä! Olin aivan raivoissani. Mielestäni olisi kuulunut ajaa oikeaa maantieajoa aluksi. Pohdin jo, etten osallistu koko kisaan. Ennen kisaa ajatukset alkoivat kuitenkin hiljalleen muuttua. Tiesin, että olen todella hyvässä kunnossa eikä rata niin tekninen ollut mitä kartasta näytti.

Viime vuodesta oppirahat oli maksettu. Todennäköisesti jalatkin merkittävästi paremmat. Olin neutraalista asti aivan kärjen tuntumassa. Ensimmäisen kierroksen lopulla muutaman ajajan hatkaporukka pääsi livahtamaan irti. Onneksi oli muutama muukin tilanteeseen tyytymätön, ja kortteliosuuden aikana saimme sillattua mukaan hatkaan. Hiekkatieosuudella porukkaan liittyivät vielä ainakin Riku sekä Anders Bäckman. Kasassa oli todella iso ja kova porukka. Olin päässyt mukaan kisan ratkaisevaan irtiottoon. Kun irtiotto oli noin iso, oli selkeää, ettei yhteistyö ole sujuvaa. Ajo oli jatkuvaa iskemistä, ja etenkin korttelisosuudella porukka meinasi mennä poikki. Piti olla todella hereillä, jos edellä oleva kuski ajoi mutkia liian varovasti, niin kylmästi ohi. Ratkaiseva paikka oli mielestäni 3 risteystä sisältänyt alamäki + kaivokadun mäki. Olin aika lailla limiteillä, mutta tunsin kyllä, että jalka on hyvä. Olen tänä vuonna uskaltanut mennä limitin yli, koska tiedän, että kestän sen. Muillakin tuntuu pahalta. Neljännen kierroksen vauhdikkaassa alamäessä edellä olevalta kuskilta putosi ketju. jouduin ajamaan edessä olleen välin kiinni yksin niin sanotusti "kaikki päällä". Mukaan hatkaan nousivat vielä Markus Knaapi ja A-J Juntunen. Todella kova kaarti ennakkosuosikkeja oli siis jo tuossa porukassa. Myös Jaakko Hänninen olisi todennäköisesti liittynyt tuohon porukkaan, mutta myöhemmin näin, että hän oli kärsinyt tuosta porukasta rengasrikon. Hatkassa oli TLC:ltä 2, IBDltä 3, Akillekselta 2, CCHlta 2, GIFlta 1 ja TWD Länkeniltä 2 kuskia. 

Juuri kun luulin, että meno rauhoittui ja yhtistyö alkaa olla sujuvaa, Knaapi löi Ruutikellarintien mäkeen aivan yllättäen löylyä. En osannut odottaa tätä lainkaan, mutta en myöskään aivan kyennyt vastaamaan iskuun. Takaa porukka lappasi ohi mäen päällä kun huomasivat, etten pysy perässä. Huoltomäessä Sillankorva ja Källberg onnistuivat iskemään takaa ja nousivat vielä kärkiporukkaan. Tuossa vaiheessa oli jalat kyllä niin myllätty, etten usko niiden kestäneen kärkihatkassa. 

Alkukisan käppyriä. W'bal kävi korttelipätkällä pari kertaa pakkasella. Näkee hyvin, että vauhti rauhoittui hieman ja pääsin vähän palautumaan, ennen kuin yllättäen Knaapi iski korttelipätkällä. Tällä 1h 7min pätkällä NP 351w ja AP 300w, keskisyke 172

Jäin pitkäksi aikaa väliporukkaan CCHn, IBDn kuskien ja Nordlundin kanssa. Saimme ajettua pari kierrosta todella tasaisesti ja jalat alkoivat palautua alun rynkytyksestä. Hämmentävää oli kuitenkin se, että saimme ajaa täydet kolme kierrosta, ennen kuin takaa tuleva porukka sai meidät kiinni. Jo tuossa vaiheessa oli mielestäni päivänselvää, ettei takaa kellään ole enää jalkaa nousta kärkiporukkaan mukaan tai vetää sitä kiinni. Ajattelin myös, että takaa tuleva porukka ajaa heittämällä meidän ohi. Toisin kävi. Vauhti lässähti vain lisää, kun joukko kasvoi. Ilmeisesti muillakin raaka kisan alku oli tehnyt tehtävänsä eikä kellään oikein ollut jalkaa vetää. Tein vetohommia porukassa, koska se ei mielestäni millään tavalla uhannut Rikun asemaa. Siinä vaiheessa Kun Länkenin kuskit tippuivat porukkaan ja yrittivät hetken kaventaa eroa, istuin kannella. Mutta sekään veto ei kauaa kestänyt. Omassa kisassa ei tapahtunut oikeastaan mitään ihmeellistä sen jälkeen, kun nuo porukat yhdistyivät. Vauhti oli todella leppoista. Pyrin vain juomaan ja syömään riittävästi, ettei mikään ikävä yksittäinen kramppi pilaisi hienoa kisaa. Luulin jo kerran, että meidät liputetaan, kun ero kärkeen oli yli 5 min. Kysyimme myös, onko meidän takan mitään porukkaa, ja yleisöstä vastattiin ei. Kuitenkin pääjoukoksi nimetty joukko oli vielä meidänkin takana :D kertoo ehkä kuinka perillä kuskit ovat kisan tilanteesta. Liikaa infoa ei oikeastaan voi saada. Tunnelma reitin varrella oli etenkin lopussa aivan huikea. Ruutikellarintien mäessä oli karnevaalimeininki, ja loppusuoralla ei näyttänyt mahtuvan aidalle. Yliesö antoi voimaa ja uskoa siihen, että maaliin päästään. Toiseksi viimeisellä kierroksella Ruutikellarintien mäkeen Hänninen iski ja Henttala perään. Myös CCHn Pitkänen onnistui pääsemään mukaan ja pesi ammattimiehet loppukirissä, huikea veto! Oma jalka oli tuossa kohtaa sen tuntuinen, ettei siinä kyydissä olisi kestänyt. Eipä se tuntunut monella muullakaan enää lähtevän, ero oli nopeasti tuohon kolmikkoon aivan valtava. Loppukisa ajeltiin lähinnä terveisä IBD:n Makkosen vetäessä hienosti. Vähän pohdin, vitsiikö tuossa edes kiriä vetää, mutta eiköhän sen olisi kuitenkin joku vetänyt. Tapellaan nyt joka sijoituksesta SM-kisoissa. Viimeinen kierros ajettiin niin hiljaa, että kirijalkakin oli jo löytynyt (15s 1000w). IBD:n Kananen pääsi ohi, mutta muut jäivät taakse. Maalissa olin suhteellisen hyvävoimainen. Siihen vaikutti kyllä merkittävästi loppukisan laskeva vauhti.

Loppukisan käppyrät. Lähelläkään nollaa ei  W'bal enää käynyt, mutta kyllä tuossakin ajaa sai. Tehot laskivat kyllä paljon loppua kohti, samoin kuin vauhti. Loppukisan NP 298w

Tankkaus

Edellisenä iltana toimivaksi todettu mättö pizza ja paljon urheilujuomaa. Aamulla puuro, kahvi ja leipää, kisaa ennen vielä patukka. Olin tehnyt melko tarkan suunnitelman, joka piti lähes tulkoon täydellisesti. 5 pulloa urheilujuomaa ja 1 pullo vettä, jonka join viimeisenä. 7 geeliä, puolikas patukka, ja 3 salt stickiä. Kofeiinigeelit otin aikaisemmin kuin tarkoitus oli, koska kisan alku oli niin vaativa. Ensimmäisen tunnin aikana ei tullut syötyä tai juotua käytännössä yhtään. Kun vauhti rauhoittui, piti alkaa tankkaamaan energiaa huolella. Ainoat krampin tuntemukset tulivat alkukisassa kärkikuskien myllyssä. Vaikka keli ei mitenkään älyttömän kuuma ollut, nestettä kului silti suht paljon. Kokonaistyö kisassa oli 4083 KJ. Se on aivan eri luokkaa kuin missään muissa kisoissa. Esimerkiksi Hyrylän ajoissa söin vain kolme geeliä. Tuon pituisessa kisassa täytyy oikeasti ravintohuoltoon kiinnittää jo merkittävästi huomiota. Tärkeä kokemus oli Pirkan Hiihto talvella. Vaikka eri lajista onkin kyse, suoritus oli lähes tismalleen saman pituinen (4-4,5h) ja suoritettiin kovalla keskisykkeellä. Toki pyöräily on vielä paljon repivämpää, mutta vaativia, pitkiä kisasuorituksia molemmat.

        Huoltomäessä, Kuva: Jari Birling

Dataa:

Kesto 4:17 (keskari 39,4 km/h)

Keskiwatit 265w, NP 315w

Keskisyke 160, maksimi 187

4513 kcal

Tulokset

Strava

Epilogi

En tiedä, olisinko paljon parempaa tuosta millään taktiikalla voinut saada. Vaikka olisinkin päässyt kuudennella kierroksella vielä kärkiporukkaan mukaan, olisin todennäköisesti Länkenin kuskien mukana sieltä viimeistään tippunut. Viime vuodesta on menty kyllä eteenpäin valtavasti. Mielestäni en kuitenkaan ole fyysisesti välttämättä yhtään parempi, vaan suurimmat harppaukset on otettu ajosilmän ja sijoittautumisen osalta. Myös "silloin kun on mentävä, niin mennään" mentaliteetti on tuntunut toimivan melko hyvin. On ihan turha miettiä, paljonko kisaa on jäljellä tai kestääkö tässä kyydissä. Ainakin tuolla radalla ei ollut mitään muuta taktiikkaa kuin olla aggressiivinen. 

Henkisesti tankki on viikonlopun jälkeen aika tyhjä. Pakko on olla ylpeä omasta tekemisestä ja kehityksestä. Tärkeimmässä paikassa sai kairattua isot onnistumiset. Perjantaina mennään kuitenkin jo Ahvenistolla. 

Lattomeri

Kuinkas ollakaan uuden kisakauden alkaessa myös analysointiblogit ovat palanneet. Samalla kisalla aloitettiin mihin viime kausi päätettiin. Kisa ei siis sen kummemmin esittelyitä kaipaa.

Lähtökohdat

Omalta kohdalta lähtötilanne oli vähintään kohtuullinen, kun ajokilometrejä oli Mallorcan leirillä tullut kertyneeksi mukavasti ja kuntoakin oli tullut paikkailtua heikohkon talvikauden jälkeen. Myös joukkueemme on vahvistunut viime kaudesta merkittävästi, ja Lattomeriajossa olimmekin kisan toiseksi suurin joukkue. Ennakko-odotus ennen kisaa oli, että melko todennäköisesti massakiriin tullaan menemään riippuen aika paljon siitä mitä Ukko Peltonen päättää tehdä. Oma taktiikkani oli yrittää alun irtiottoihin mukaan ja sen jälkeen auttaa joukkuetta tilanteen vaatimalla tavalla. Keli olosuhteet kilpailussa olivat todella hyvät kylmien viikkojen jälkeen. Noin 10 astetta lämmintä ja aurinko paistoi.

Kisan kulku

Ryhmittäydyin viime vuoden tapaan neutraalilähdössä aivan kärjen tuntumaan koska tiesin, että jos haluaa alussa olla pelipaikoilla ei taakse voi jäädä. Ensimmäisen iskun jälkeen vauhti rauhoittui hetkeksi eikä kukaan lähtenyt iskemään. Päätin laittaa "all in", napsauttelin sopivan tuuman kohdalleen, laitoin pään alas ja annoin mennä. Harmi kyllä ketään ei välittömästi seurannut. Hetken päästä CCH:n junnu koitti liittyä mukaan, ja koko pääjoukko seurasi. Pyörätien lopun ylämäki paukuteltiin reippaasti ylös ja reidet huusivat hoosiannaa. Aika hyvin paukkuja meni tuohon alkuun. Risteyksen jälkeen irti pääsi noin 7 kuskin irtiottoryhmä, joka sai noin 10 sekunnin eron pääjoukkoon. Takasuoran sivutuulipätkä ajettiin kuitenkin niin kovaa, että ryhmä tuli kiinni. Itse olin tuossa vaiheessa valunut aivan liian kauas enkä oikein edes nähnyt, mitä tapahtui. Hetken päästä huomasin, että yksinäinen ajaja oli irti, kukas muukaan kuin meidän tiimin Riku Övermark. Ero kasvoi heti melko suureksi ja oli selvää, ettei Rikua kovin helposti ajettaisi kiinni. Kisaa oli kuitenkin jäljellä noin 100km.

Tämän jälkeen oma rooli muuttui siihen, että yritti merkkailla muiden iskuja ja seurata tilanteen kehittymistä. Ajo oli melko stressaavaa, ja minulla oli paljon hankaluuksia hyvän paikan pitämisessä. 3. kierroksen sivutuulipätkällä siltasin itseni mukaan lupaavaan irtiottoyritykseen. Tämän jälkeen lähti 3 miehen irtiotto, jossa oli kisan ennakkosuosikkeja mukana. Neljännen kierroksen alku ajettiin kuitenkin todella lujaa, ja tuokin irtiotto tuli kiinni. Pääjoukko meinasi mennä kahtia ja olin väärässä porukassa. Onneksi pääsin vielä mukaan. Rikun irtiotto pysyi, ja ero oli noin minuutin luokkaa. Seuraava merkittävä tapahtuma kisassa oli viidennen kierroksen alku. Pyörätiellä sattui todella iso kolari, jonka taakse moni jäi jumiin ja kisa kärkisijoista oli käytännössä siinä. Itse olin juuri kolarin etupuolella, näin juuri kun pari miestä meni voltilla ympäri. Meidänkin joukkueesta suuri osa jäi kolarin taakse ja moni oli myös osallisena siinä. Toivottavasti suuremmilta vammoilta vältyttiin. Kolarin jälkeen ei nähty yhtäkään isku, vaan pelkästään Rikun irtioton kiinniajoa muiden joukkueiden toimesta. Pääjoukossa oli mukana alle 30 kuskia, muutamat onnistuivat nousemaan mukaan kolarin jälkeen. 6.kierroksella sivutuulipätkä ajettiin todella kovaa ja jälleen kerran olin liian takana. Edessä oli syntynyt rako, ja meinasin tippua kärkiporukasta. Onneksi sain sillattua raon kiinni, mutta tulitikkuja paloi aikalailla. Tuon kohdan jälkeen pääjoukossa oli mukana enää alle 20 kuskia.

Viimeisellä kierroksella alkoi näyttää siltä, että Rikun etumatka supistui merkittävästi. Ero oli kaventunut alle puoleen minuuttiin ja tärkeimpänä takaa-ajajille oli selkeä näköyhteys. Itse ei voinut oikein muuta tehdä kuin tarkkailla. Olo oli jotenkin väsynyt, ainakaan ei ollut tunnetta ettei mahdollista kiriä pystyisi voittamaan. Porukka oli kuitenkin niin pieni, että hyvään sijoitukseen oli todella hyvät mahdollisuudet. Viimeisellä kierroksella ei tapahtunut mitään ihmeellistä. Rikun johto suli hitaasti, mutta jahtaajien kannalta tarpeeksi nopeasti. Loppusuoran avautuessa hatka sai päätöksensä. Oma kiri meni niin huonosti kuin etukäteen arvelinkin; Ajattelin, että olen ihan hyvällä paikalla, ja ennen kuin ehdin kunnolla edes "avata" kiriä, oltiinkin jo maalissa. Loppusija tuttuakin tutumpi 12. Todella karvas maku jäi sekä omasta että joukkueen tuloksesta. Jälkikäteinen jossittelu ja sanominen "olisin jaksanut ajaa lujempaa" on kuitenkin aivan turhaa.

Analyysi

Intervals. icu. Missään syvässä kuopassa ei käyty, mutta W'balista näkee selvästi pätkät jotka täytyi ajaa lujaa. Missään vaiheessa ei myöskään päässyt täysin palautumaan.

Taas kerran tuli todettua se, että kisan ajaminen on täysin erilaista kun mikään muu. Stressaavuus, vauhdin epätasaisuus ja taktinen puoli tekevät kisoista huomattavasti vaativampia kuin kovista porukkalenkeistä tai Zwift-kisoista. Vaikka keskiwatit jäivätkin alhaisiksi, oli kisan jälkeen olo todella uupunut. Omaan kuntoon ja suorituskykyyn pitää olla jotakuinkin tyytyväinen, taktiseen puoleen ja sijoittautumiseen taasen ei. Jatketaan Turussa.

Tehojen jakautuminen. Aina kisoissa yllättää tuo Z1 suuruus.

Keskiteho: 238w

Keskinopeus: 41,8 km/h

NP: 283w

Keskisyke: 159

Max syke: 189

Työ: 2334 KJ

TENERIFFA-MEGA-BLOGI

 

Vihdoin koitti lähtöpäivä reissuun, jota olin odottanut jo kuukausia. Kyseessä olisi ensimmäinen kunnon pyörämatkani ja myös ensimmäinen matka ulkomaille oman pyörän kanssa. Suuntasimme tyttöystäväni kanssa kolmeksi viikoksi Teneriffalle Los Cristianosiin. Olin alkanut harjoitella hieman enemmän lokakuun lopussa, jotta ajotuntuma olisi edes jonkunlainen reissuun lähtiessä. Zwiftiä ajoin vain ilmaisen 25km kokeilun verran, kelit olivat gravel/cyclo -ajeluun onneksi vielä sen verta suotuisat. Pyörien pakkaaminen stressasi etukäteen jonkin verran ja aloitinkin purkamisen hyvissä ajoin. Se oli erittäin hyvä asia, sillä oman pyöräni kohdalla ilmeni pahoja ongelmia. Satulatolppaa irrottaessani satulaputken kiristin irtosi (ja täten hajosi) samalla, joten jostain oli saatava uusi ennen reissuun lähtöä. Onneksi Canyonin huollolla Turussa sattui olemaan osa liikkeessään, joten reissu oli pelastettu. Sain kuitenkin ajaa Tampere-Turku väliä kaksi kertaa lyhyen ajan sisään jättäessäni ja hakiessani pyörää.

Kyseessä oli ensimmäinen pitkä ”leiri” ulkomailla, joten määrien ja tavoitteiden suhteen tuli olla maltillinen. Suurimmat tavoitteet reissuun olivat paljon laadukasta perustreeniä, jonkun verran sweetspot- vetoja ja pari kovempaa ”testivetoa” jotta näkee, mikä on kunto uuden harjoituskauden alkaessa. Tärkeintä olisi se, että jaksan ajaa kolme viikkoa enkä ole heti ensimmäisen viikon jälkeen aivan rättiväsynyt. Kolme viikkoa on jo niin pitkä aika, että sitä pitää lähestyä enemmänkin kovana blokkina kuin leirinä. Mukana on oltava myös helpompia jaksoja. Saattamalla itsensä heti harjoituskauden aluksi ylikuntoon ei leiristä olisi mitään hyötyä. Zwift kauden alkua saan näin ollen venytettyä marraskuun loppuun. Varustauduin matkan ravinnepuoleen huolellisesti. Mukaan lähti 2kg urheilujuomaa, 50 geeliä ja 20 patukkaa. Jotain reissun vaativuudesta kertoo, että mitään noista ei tullut takaisin.

Reissu oli niin pitkä, ja lenkkejä tuli niin paljon, että jaan blogini selkeästi neljään osioon. Ensimmäiseen, toiseen ja kolmanteen viikkoon sekä loppusummaukseen.

Ensimmäinen viikko

Lentomme laskeutui iltapäivällä, joten pyörät ehti mukavasti iltapäivällä/illalla saamaan kasaan seuraavan päivän ajoa varten. Hotellihuoneessamme oli valtava parveke, joka toimi loistavasti pyörien säilytys- ja huoltoalueena. Pyörissä kaikki oli kuljetuksen aikana säilynyt ehjänä ja kasaus sujui varsin nopeasti. Vaikka olen aikamoinen poropeukalo alkaa ainakin omien pyörien kanssa jo jotain osata tehdä. Meren rannassa asuessa ei ole oikein muuta vaihtoehtoa kuin lähteä suoraan ylöspäin. Suoraan hotelliltamme alkoi käytännössä Teiden päänousu La Camellaa kohti. Heti ensimmäinen kilometri oli noin 9%, jonka jälkeen nousu hieman loiveni. Lenkkien alut olivatkin yleensä täyttä tuskaa, kun hetken kestää etenkin rasituksessa jalkojen päästä vauhtiin. Suuntasin heti ensimmäisenä päivänä Granadillan kautta Vilafloriin ja Teidelle. Tuli ajettua vähän ”puolikovaa” innostuksessa ja kiipeämistuntuman vielä puuttuessa. Ensimmäistä kertaa ikinä eläessäni kävin yli 1500 metrissä, ja korkeuden vaikutuksen huomasi jollain tavalla hengityksessä. Teiden nousun päälle päästyä koitti laskun vuoro takaisin Los Cristianosiin. Pakko myöntää, että hieman jopa pelotti. Laskuissa auttaa kuitenkin todella paljon, kun pidin aina Garminissa karttaa näkyvillä. Alas päästiin ja ensimmäinen lenkki oli takana. Fiilis aivan huikea. 

                                    Teide valloitettu heti ekana päivänä ja sekös pistää hymyilyttämään!

Stravassa:

Toisena päivänä otin pari anaerobista vetoa, kokeilin vähän miltä tuntui. No aivan hirveältähän tuntui. Kuitenkin kohtalainen 440w 3:30min tuli riehuttua. TF-563 tie Vilafloriin oli kyllä kovimpia nousuja koko reissulla (viimeiset 4km 9 %). Hiljaa ajaminen oli vaikeaa. 

                                                                Tf-563. Jyrkkää on.

Strava

Kolmantena päivänä aioin yrittää 20 minuutin testivetoa Arona-La Escalona välillä. Tein 10 minuutin lämmittelyvedon, joka sujui kohtalaisesti (310 wattia). Toisesta vedosta ei vaan tullut yhtään mitään. Oli todella kostea päivä, ja räjähdin aivan totaalisesti ja lopetin 10 minuutin jälkeen. Pyörä ei tuntunut kulkevan mihinkään. Ajoin kuitenkin vielä 100 kilometriä lenkillä täyteen ja loppulenkillä iskua alkoi löytyä jalkoihin.

Strava

Viikon loppupuolella tunsin vihdoin olevani valmis koittamaan pidempää, kovempaa testivetoa. Kolmannen lenkin loppupuolella jalat alkoivat vihdoin tuntumaan suhteellisen normaaleilta. Vedon mäeksi valitsin Granadilla-Vilaflor pätkän. Tie on todella miellyttävää, mutkikasta ja melko loivaa. Pituus 13,1 kilometriä ja keskijyrkkyys 5,7 %. Olin ensimmäisenä päivänä ajanut pätkän 44 minuuttiin 265 watin keskiteholla. Alle 40 minuutin tulisi ainakin mennä reippaasti. Lopullinen aikani oli 37:30. Yllätyin vähän itsekin, miten se niin hyvin kulki. Tehot laskivat loppua kohti melko paljon, mutta syynä saattoivat olla reipas aloitus (ekat 5min 360 wattia) ja korkeuden vaikutus (620m-1350m). Ensimmäisen 20 minuutin tehot 343 wattia olivat erinomaiset. Suoritukseen tässä vaiheessa kautta tulee olla tyytyväinen. Ajelin vedon jälkeen vielä Teiden hissiasemalle asti, ja sieltä Chion kautta alas. Lasku Chioon oli kyllä varsin erikoinen. Pituutta yli 20 kilometriä, ja jarruihin tarvitsee koskea ehkä kerran tai pari. Kuitenkin sen verta loivaa, ettei vauhti pääse kiihtymään kovin kovaksi. Lenkki oli koko reissun toiseksi pisin 134km.

                                                                 Boca Tauce- kraateri

 Strava

Toinen viikko

Toisella viikolla halusin suunnata uusiin maisemiin. Saaren länsipuoli vaikutti kiinnostavalta, mäet hieman lyhyempiä mutta jyrkempiä. Kävin sunnuntaina hieman tutkiskelemassa reittejä Adejen suuntaan kaupungin läpi ja maanantaina lähdin kohti Los Gigantesia. Alkunousun jälkeen tie oli todella mukavaa. Isoa tietä, hyvää asvalttia ja ei hirveästi liikennettä. Tiellä sai oikeasti ajaa ”isolla limpulla” kovaa ilman liian pitkiä nousuja. Gigantesista suuntasin Santiago del Teideä kohti, ja otin matkalla pari sweetspot -vetoa. Santiago Del Teidestä pääsee legendaariselle Mascan tielle, josta olin valmiiksi katsonut sopivan segmentin 5 minuutin tehotestiin. Raju 11 % nousu näköalapaikalle.  Lopulliset tehot olivat 401 wattia, mutta jouduin hieman hidastelemaan autojen takana, ja nousussa oli tasainen kohta, jossa tehot laskivat. Nousun loppu erityisesti tuli kuitenkin hyvin, ja nousun aikani riitti Stravassa 30 parhaan joukkoon, joten ok veto. Täytyy myös muistaa, että 1000 metrissä (nousun korkeus) tehot voivat laskea jopa 5%. Tuolla matematiikalla tehoni vastaisivat merenpinnan tasolla noin 420 wattia. Kävin loppulenkistä tempaisemassa yhden KOMin lyhyeen jyrkkään noususegmenttiin.

Stravaaa

Seuraavana päivänä lähdin samaan suuntaan, mutta kiersin Mascan kierroksen kokonaan ja toisin päin. Ensimmäisen 30 kilometrin nousuosuuden jälkeen oli pitkä lasku saaren pohjoisrannikolle. Lasku oli todella mutkikas, ja ikävän paljon joutui jarruttelemaan autojonon takana. Pohjoisrannikolta Buenavistasta oli luvassa pitkä nousu Mascaa kohti. Olo oli ollut lenkillä hieman väsynyt, mutta Mascan nousua lähestyttäessä päätin, että isken nousuun. Nousu on niin jyrkkä, ettei sitä kuitenkaan jaksa hiljaa ajaa. Pakko sanoa, että oli varmaan reissun hirvein nousu. 4 km 11% kuulostaa jo itsessään pahalta, mutta tie on todella kapea, ja neulansilmämutkissa vauhti lähtee kokonaan pois. Mukana on paljon yli 20% jyrkkyyksiä. Tämä tarkoitti 36-30 välityksillä paljon putkelta ajoa. Keskikadenssini oli nousussa 74(!). Jaksoin kuitenkin ajaa nousun kovaa päälle asti. Keskiwatit 343 ja aika alle 20 minuuttia, mikä oli tavoite. Lenkki oli kyllä raju, 3300 nousumetriä. Vähän meinasi bonkki kolkutella viimeisen tunnin aikana.

                                                                Masca.

Strava

Yhden kevyemmän päivän jälkeen ajoin pari 20min sweetspot-vetoa sisältäneen lenkin. Kulku ei ollut erityisen hyvää, mutta ihan onnistunut treeni ja sain pari uutta tiepätkääkin ajettua. 

Stravas

Viikon lopuksi halusin tehdä lenkin reitillä, jota olin katsellut todella paljon etukäteen. Kierros ”rannikkoa” pitkin Guimariin ja sieltä ylös Teidelle. Pituus 180km, 4000 nousumetriä. Tuollaiselle reissulle ei ole kivaa lähteä yksin, onneksi sain seuraksi samaan aikaan lähistöllä majailleet Samun ja Pian. Sää oli varsin vaihteleva ja sunnuntain vuoksi kaikki kahvilat eivät olleet auki. Saimme kuitenkin pidettyä hyvän tankkaustauon Guimarissa ennen Teiden nousun alkamista. Tie ylhäällä kraaterissa oli suorastaan henkeäsalpaava. Lenkki oli ajallisesti pisimpiä suorituksia, mitä olen ajanut. Ehdimme juuri auringonlaskun aikaan takaisin rannikolle. Lenkin rasitus ei ollut minkään mittarin mukaan kovin suuri, kun tuli ajettua niin rauhallisesti. Tuntemukset olivat kyllä täysin erilaiset, illalla silmät pysyivät vain juuri ja juuri auki. Palautumisen kannalta noin pitkät ajopäivät ovat haastavia.

Strava

Kolmas viikko

Kolmannen viikon päätapahtuma oli yön yli kestävä matka viereiselle saarelle La Gomeralle. Ennen sitä halusin kuitenkin lepopäivän jälkeen hieman testatata itseni. Vaikka olin paljon jo ajanutkin, minulla oli edelleen ”Teide” -segmentti ajamatta (eli Los Cristianosista suoraan ylös Vilaflorin kautta). En kuitenkaan lähtenyt ajamaan mitään retkivauhtia, vaan halusin koittaa, kuinka kovaa pystyn ajamaan. Wattitavoitetta oli hieman vaikeaa asettaa, koska korkeus alkaa vaikuttaa. Siksi lähdin enemmän fiilispohjalta ajamaan. Kovaahan se kulki, ja vielä nousujohteisesti! Tuollaisessa valtavassa mäessä vauhdinjaon on lähes pakko koventua loppua kohti. Lepo kesken nousun ei ole mahdollista, joten on ajettava kynnyksen alapuolella. Keskitehoni oli 284w kahden tunnin ajalta. Aivan ei kahden tunnin haamuraja alittunut, vaan 13 sekuntia meni yli :( Viimeisen 45min ajoin kuitenkin lähes 290 wattia. Pahalta ei oikeastaan missään vaiheessa tuntunut, ei vain uskaltanut lisätä kaasua kovin aikaisin. Korkeus ei suorituksen aikana juuri tuntunut vaikuttavan, mutta vedon jälkeen oli happi vähissä. Lisäksi koko illan otti henkeen eli kyllä sillä korkeudella jotain vaikutusta on.

Strava

Oli yksi pätkä, jonka ajamista halusin kokeilla. Chirchen nousu saaren länsiosassa oli pistänyt silmään. Ilmeisesti todella moni ammattilaistalli käyttää kyseistä nousua testipätkänä. Nousun statistiikkaa: 3km 13%. Nousussa on kuitenkin tasaisia pätkiä, ja jyrkimmät kohdat ovat yli 30 prosenttia. Lähdin ajamaa nousua tietysti täysiä. En ollut kuitenkaan tarkistanut nousun profiilia kovin tarkasti, ja toisen puolikkaan jyrkillä rampeilla loppui voimat jaloista aivan täysin. Ehdin ajaa 9,5 minuuttia 380 watin normalisoidulla teholla. Loppupuolella mäkeä jouduin pyörän talutushommiin enkä saanut kunnon aikaa mäkeeen. Oli kyllä aivan hirveä kokemus.

Stravassa

Matka La Gomeralle oli kyllä koko reissun kohokohta. Saimme jätettyä reput hotellille, ja pääsimme ajamaan siten hyvissä ajoin eikä tarvinnut odotella huoneen saamista. Olin etukäteen katsellut reittejä, ja maastot olivat jopa vielä brutaalimpia kuin Teneriffalla. Tasaista tietä ei ollut, ei sitten metriäkään. Suunnittelemallani 80 km reitillä oli lähes 3000 nousumetriä. Alkuun heti 22km nousu ja pari "lyhyempää" loppua kohti. Lenkki sujui suunnitelmien mukaan ilman sen kummempia kommelluksia. Ylhäällä yli 1000 metrissä maisemat muuttuivat dramaattisesi sademetsäksi ja jylhiksi vuoristoiksi. Lämpötilaerot olivat todella dramaattisia. Jopa 15 asteen lämpötilaeroja todella lyhyen välimatkan sisällä. 

Strava

Toisena päivänä päätimme käydä vain lyhet lenkit ennen huoneen luovuttamista. Tuona päivänä jalat olivat todennäköisesti koko reissun surkeimmat, rasitus alkoi kyllä jo painaa. Sain silti raavittua yhden KOMin San Sebastianin kaupungissa sijaitsevasta noususta vähän puolivahingossa (2:30 430w) eli ei mikään aivan hurja suoritus. Iltapäivän pyörimme kaupungissa ja illalla pääsimme takaisin hotelliimme Teneriffalla.

Strava

Seuraavana päivänä osui hauska sattuma. Ajoin ensimmäisen tunnin Giro d'Italiassa tänä vuonna sijalle 12. päätyneen Koen Bouwmanin peesissä. Päädyin heti Las Americasissa hänen peräänsä, ja kysyin voiko jäädä siihen peesaamaan. Vaikkei mikään veto ollut päällä oli vauhti sellaista, ettei ollut vetomiehen paikalle asiaa. Ajelin tyttöystävääni vastaan Teidelle Chion kautta ja laskimme samaa reittiä alas. 

Strava

Reissun lopussa tuntui edelleen, että tankissa on jotain jäljellä. Halusin koittaa ottaa yhden all out-vedon merenpinnan tasolla, jottei olisi mitään jossiteltavaa. Tällä kertaa nousuksi valitsin Los Gigantes-Tamaimo välin (7km, 6,7%). Eli ei pitkä nousu, mutta suhteellisen jyrkkä (etenkin loivemman kahden ensimmäisen kilometrin jälkeen). Veto osui aikalailla sinne minne halusinkin. 349w 24min on kelpo teho. Nousun pituus oli samaa luokkaa kuin 20 minuutin tempo. Pystyin tekemään minulle ominaisen nousujohteisen suorituksen, viimeiset 5 minuuttia hätyyttelivät 360 wattia. Sykekin nousi mukavasti leirin päätteeksi vielä 184, sama maksimisyke kuin Granadilla-Vilaflor vedossa. Löysin myös lenkin lopuksi hienoja teitä banaaniviljelmien läpi. Tiet olivat todella hiljaisia ja hyväpintaisia. 

Strava

Seuraavana päivänä suuntasin vielä ajelulle samaan suuntaan ennen pyörien purkamisen aloittamista. Sama tie, jonka olin edellisinä päivänä nousut (Tf-465) oli todella mieluinen laskea, keskari hipoi kuuttakymppiä. Pakko sanoa että pelkästään alhaalla ajaessa hiki virtaa. Pyörien pakkaaminen sujui todella nopeasti ja sujuvasti.

https://www.strava.com/activities/6292068645

Yhteenveto

Yhteenvetona reissusta on sanottava se, että Suomessa pyöräilyn ja kisailun kanssa tuolla ajamisella ei aivan hirveästi ole tekemistä. Ajaminen on paljolti joko kiipeämistä pitkissä nousuissa tai laskemista, jolloin työtä ei yleensä tehdä ollenkaan. Ainakin lähempänä kisakautta siihen tulisi keskittyä erityisesti. Toki kunto varmasti kehittyy, mutta helposti tietynlainen repivyys jää tuolla ajaessa puuttumaan. Vaikka ajaisit mäkeä 20 minuuttia lujempaa kuin Suomessa kukaan, ei sillä välttämättä tehdä tasaisessa maantiekisassa mitään. Omasta ajamisesta on sanottava se, että mielestäni olen kehittynyt Zwiftin avulla melko hyväksi kiipijäksi. Osaan vaihdella kadenssia maaston mukaan ja ajaa räjäyttämättä itseäni. Toki maailman huipulle on matkaa, mutta eipä tuolla kukaan tainnut meikäläisen ohi painella. Myös laskemiseni on kehittynyt huimasti. En tietenkään tyhmiä riskejä ottanut, mutta aika mukavaa vauhtia etenkin tuttuja laskuja pystyi päästelemään. Suosikkilaskuni oli Teide-Vilaflor pätkä, jossa on jonkin verran mutkia, mutta ne ovat niin loivia ja tie niin leveä, ettei jarrukahvoja tarvitse liikaa puristaa. Sen myös sanon, että välitykset kannattaa miettiä tarkasti, kun tuonne lähtee. Itsellä oli käytössä 52-36 ja 11-30- pakka. Noilla pärjäsi hyvin yleisimmillä reiteillä, mutta kun väkisin halusi vääntää reitille jyrkempiä mäkiä (keskijyrkkyys yli 10%) alkaa etenkin hiljaa ajaminen olla melko vaikeaa. Kyllä ainakin yksi vaihde lisää olisi ollut monessa paikassa ihan mukava olla. 

Omasta vaatetuksesta on sanottava, että syksyllä hankkimani Castellin tuulitakki tuli enemmän kuin tarpeeseen. Lenkin lämpötilavaihteluväli saattoi olla jopa 20 astetta, ja laskuissa ilman takkia tuli sanoin kuvaamattoman kylmä. Kannattaa varustautua ennemmin liian hyvin kuin liian huonosti. Paikalliset kahvilat olivat todella halpoja ja tarjonta eri luokkaa kuin Suomessa. Monesti kuitenkin nopeampi vaihtoehto oli vain täyttää pullot urheilujuomalla huoltoasemalta. Hankkimani litran pullo tuli tuolla myös tarpeeseen, harvoin pääsivät juomat loppumaan kesken. Selvisin reissun ilman mitään teknisiä murheita tai kolareita, joten tyytyväinen pitää olla. Muutaman kerran pääsi kyllä pelästymään mutkan takaa leveällä linjalla ajaneita (tai juuri ohittaneita) autoja. Myös takarenkaan vaihdoin kerran, kun puolittaisen lukkojarrutuksen jälkeen kumi oli melko kuluneen näköinen.

Datasta sellaista, että todella hyvä keino vertailla omaa vauhtia nousuissa on VAM (Vertical altitude meters), joka kertoo, kuinka monta nousumetriä saavuttaisit tunnissa tuolla vauhdilla. Jyrkemmässä nousussa mennään enemmän suoraan pystysuuntaan kuin loivemmissa, joten VAM on luonnostaan hiukan korkeampi. 5min vedossa pääset totta kai kovempaan VAM:iin kuin pidemmässä vedossa. Samanjyrkkyisissä mäissä VAMia pystyy kuitenkin vertailla melko hyvin. Suurin osa nousuista on 5-7%, joten niissä vertailua pystyy tehdä. Omalla kohdallani huomasin, että kun VAM alkoi olla 1000 ja yli niin vauhti ei enää ollut ainakaan mukavuusalueella. 1200-1400 VAMiin pääsin kynnysvedoissa. 

Rasituksen hallinnassa onnituin todella hyvin. Pyrin lähtemään lenkeille aina aikaisin aamulla, jotta ehtisi takaisin hyvissä ajoin ja päivässä ehtisi tehdä muutakin. Koin tämän todella onnistuneena ratkaisuna. On aivan eri asia palata lenkiltä yhdeltä kuin viideltä. Aamuisin on myöskin vielä hieman viileämpää. Alkuun jalat olivat selkeästi tukkoiset, tuntuma oikeastaan vain parani koko ajan reissun edetessä. Lepopäivien pitäminen noin pitkänä ajanjaksona on tärkeää. "Helpot" lenkitkin noissa maastoissa ovat melko vaativia.

                         Intervals.icu Fitness loka-marraskuu. Punaiselle mentiin mutta niin oli tarkoituskin

yhteensä

1570km

36500 nousumetriä

TSS 3101

50382 kcal

Kovin nopeus: 80 km/h

Oli kyllä unohtumaton kokemus. Matka on ohi mutta kuvat, muistot ja treenit Stravassa ovat pysyviä.

OFF-Season ajatuksia

Maantiekauden loppumisen jälkeen on ollut aikaa ottaa hieman rennommin. Se on ollut yllättävän vaikeaa. Trainerin päältä olen malttanut sentään pysyä poissa.

Mennyt kuukausi

Ensimmäistä kertaa yli puoleentoista vuoteen olen pitänyt selkeää taukoa (tavoitteellisesta) harjoittelusta. Vaikka pisin yksittäinen tauko harjoitusten välillä on ollut kolme päivää, koen, että tauko on ollut varsin onnistunut. Treenit ovat olleet lähinnä ulkoilua tai kavereiden kanssa ajelua. Välillä on tuntunut, että antaa turhaa takamatkaa kilpakumppaneihin, mutta aikaa seuraaviin kisoihin on vielä todella paljon. Kunto on laskenut todella paljon, ja sen on kyllä huomannut. Pari kolaria on tullut ajettua cx-pyörällä vielä Lattomeriajon kolarin jälkeen. Kai kaikki sattuu vain kerralla, kun ei ole aiemmin sattunut mitään. Onneksi missään noissa tilanteissa ei pahemmin käynyt kellekään osapuolelle. Hieman taukoa harjoittelusta toi myös flunssa (ei korona), joka kesti noin viikon. Kävin kokeilemassa yhden cx-kisan puolikuntoisena varsin surkein tuloksin. Aika kamalaa puuhaa. Viikonloppuisin on tullut ajettua gravel-lenkkejä porukalla, on pysynyt edes jonkinlainen ajotuntuma yllä.

                      Intervals.Icun Fitness laskenut tasaisesti. Se on ollut myös tavoite offseasonilla

Kausi 2022

Selkeä harjoituskauden avaus tapahtuu marraskuun alussa, kun suuntaan kolmeksi viikoksi Teneriffalle. Nousumetrejä tulee kertymään varmasti aivan riittävästi. Suurin haaste tulee varmasti olemaan, että kokonaisrasitus pysyy hallinnassa ja nousut jaksaa mennä riittävän hiljaa. Varmasti tulen muutamana päivänä kokeilemaan, mikä on kunto kauden alkaessa esimerkiksi 20 min all out- testillä.

Pääkaavaa harjoittelussani en tule muuttamaan, niin hyvin onnistuin mielestäni viime harjoituskaudella. Suuri muutos tulee kuitenkin trainerilla ajon vähentyessä merkittävästi. Tulen viettämään ainakin 5 viikkoa ulkomailla, ja aloitan trainerilla ajamisen säännöllisesti vasta marraskuun lopussa. Trainerilla ajaessa tulen kiinnittämään myös erityishuomiota kadenssiin sekä putkelta ajamisen vähentämiseen. Kivat tehot kovalla kadenssilla ovat selkeä kehityskohde. Myös Zwift-kisoja ajan varmasti vähemmän ja keskityn laadukkaisiin intervalliharjoituksiin. Tämän vuoden puolella pääpaino tulee olemaan laadukkaissa Pk-harjoituksissa. Liikaa tehoja ei saisi repiä liian aikaisin. Kesään on vielä todella pitkä aika. Hiihdon määrä talvella riippuu paljolti lumitilanteesta. Jos tulee yhtä hyvä talvi kuin viime talvena, hiihdän todennäköisesti 2-3 kertaa viikossa ja mahdollisesti muutaman pidemmän massahiihdon vapaalla. 

Keväällä olemme menossa Jurvan Voiman kanssa 2 viikoksi Mallorcalle. Tuota reissua odotan myös todella innokkaasti. Hyvä tekemisen meininki on seurassamme tällä hetkellä ja saimme pari kovaa vahvistusta ensi kauden joukkueeseen. Jospa pystyisimme IBD.tä ja muita etelän seuroja vielä parantuvalla joukkuepelillä horjuttamaan oikein tosissaan ensi kesänä.

Jonkun verran tuntuu ottavan painetta siitä, että miten pystyisi ottamaan seuraavan stepin fyysisesti eteenpäin. Fakta on kuitenkin toisaalta se, että monessa kisassa menestys ei jäänyt fysiikasta kiinni, vaan kokemuksen puutteesta ja ajotaidoista. Se voi riittää, että olen yhtä hyvässä kunnossa kuin viime vuonna ja saan tiettyjä fyysisiä ominaisuuksia hieman parannettua. Viime harjoituskausi onnistui niin hyvin, että voi olla vaikeaa päästä merkittävästi parempaan kuntoon.

Alle minuutin tehoissa en näe valtavaa kehityksen tarvetta. Trainerilla sprintin harjoitteleminen on myöskin melko hankalaa ja erilaista. Yleensä kireissä tärkeämpää on sijoittuminen (joka oli useimmiten osaltani aivan surkeaa) kuin tehot. Tempoa varten näkisin selkeän kehityskohteen olevan 10-30 minuutin tehot. Pystyn jauhamaan kovalla teholla tunnin, mutta kun pitäisi laittaa pari napsua lisää lyhemmälle aikavälille, en pysty hirveästi kiristämään. Tuon alueen harjoittelemista varten tulen todennäköisesti ajamaan aika-ajoja Zwiftissä sekä 5-10 minuutin intervalliharjoituksia. Paljon tuskaa se tulee vaatimaan. Toinen selkeä tavoite talvikaudelle on painon laskeminen. Suomessa kisat ovat varsin erilaisia kuin jossain Alpeilla, mutta ei muutaman ylimääräisen kilon pois ottaminen varmasti haittaa tekisi. Olen tietoisesti yrittänyt viimeisen kuukauden aikana syödä hieman epäterveellisemmin, jotta jaksan pidättäytyä tietyistä epäterveellisistä ruuista harjoituskauden aikana. Painoni on ollut kisakaudella noin 78-79 kiloa. 75 kiloon pääsy on kova tavoite, mutta aivan mahdollista.

Uusi hankinta

En ole pitkän aikaan omistanut laadukasta sykemittaria. Edellinen Polarin kello ei enää tänä syksynä lähtenyt käyntiin, joten uusi täytyi hommata juoksu- ja hiihtolenkkejä varten. Sykemittaritarjonta on aivan valtavaa, ja älykellojen ja sykemittarien raja on tänä päivänä varsin häilyvä. Päädyin ostamaan Garmin Forerunner 645 Music -laitteen.  Vaikka kyseinen malli on julkaistu jo vuonna 2018, on se mielestäni selkeä steppi nykyaikaan sykemittarin osalta. Hinta-laatu suhde on todella hyvä, "seuraavaksi" parempi 745 -malli olisi maksanut tuplasti enemmän. Halusin nimenomaan Garminin, jotta kaikki urheiluun liittyvä datani on Garmin Connectissa ja pystyn hyödyntämään palautumistietoja. Aion pitää laitetta ranteessa jatkuvasti, jotta saan mahdollisimman paljon dataa esim. unesta ja palautumisen tilasta. Laitteessa on kaikki, mitä haluan ja enemmänkin. Hyvä akunkesto, Strava live segmentit, selkeä näyttö ja lukemattomasti kaikkea, mitä en edes käytä. Ja jos jostain syystä unohtaisi Edgen jostain reissusta ja se rikkoutuisi, on nyt varalaite joka on aina mukana.

                          Viime yön unet. Ei paljon vielä vertailupohjaa mutta ainakin REM:ä mukavasti

Seuraavaksi tulen  kirjoittelemaan raporttia Teneriffan viikkojen jälkeen. Reissu, jota on odotellut kuukausia, on enää muutaman päivän päässä. Toivottavasti kaikki sujuu hyvin ja saan onnistuneen harjoitusblokin (ja loman) aikaiseksi.

Kisakausi 2021

Yhteensä 18 yhteislähtöä, joista kortteleita oli 5. Tempoja ajoin tempopyörällä 6, lisäksi joukkuetempo, 2 prologia ja paritempo. Ajoin myös 2 kisanomaista omaa tempoa. Yhteensä virallisia kisoja kertyi toukokuun puolivälistä syyskuun puoliväliin siis 28 kappaletta, suhteellisen kunnioitettava määrä. Tavoitteena oli tälle kaudelle ajaa niin paljon kilpailuja kuin mahdollista, jotta kertyisi kokemusta. Isommista kansallisista kisoista väliin jäi oikeastaan vain Hyrylän ajot, kun pidin väliviikonlopun. 

Rajaan tämän kausiyhteenvedon koskemaan vain omia suorituksiani. En analysoi joukkueeni tuloksia tai kisojen kulkua yleisellä tasolla. Analysoin myös pelkästään kisoja, en harjoituskautta. Muuten blogin pituus alkaisi olla lähempänä novellia.

Tempo

Satsasin tempopyörään ja varusteisiin merkittävästi harjoituskauden aikana. Hankin lyhemmät kammet, mittatilauspuvun, kypärän, kengänsuojat yms. Oli odotettavissa, että johonkin pyörä kulkisi. Ajoasennon kanssa tuli veivattua aika paljon talvikauden aikana. Keväällä löytyi kuitenkin kohtuullinen  UCI-mitat täyttävä ajoasento, jolla ajoin koko kauden läpi ilman mitään muutoksia. Kauden aikana tempopyörällä kertyi kilometrejä noin 1500. Yli kahden tunnin lenkkejä en pyörällä tehnyt, enkä myöskään kuin aivan muutaman pk-lenkin. Kaikki treenit olivat oikeastaan kynnysvetoja tai kisanomaisia harjoituksia. Mielestäni lenkkipyörä on erikseen, ei tuo tempopyörällä ajaminen mitään nautintoa ole.

                                            Kauhajoki Tempon loppusuora käynnissä

Tempopyörällä ajaminen keskittyi selkeästi touko-kesäkuulle. Myös ennen joukkuetempoa tuli ajettua melko paljon. Aika-ajokisoja on huomattavasti helpompaa analysoida kuin maantiekisoja, sillä muuttujia on niin paljon vähemmän. Listaan nyt alle kauden aika-ajokisat (mukaan lukien kaksi omaa). Aika-ajosuoritukseni pystyy jakamaan selkeästi kahteen kategoriaan kuluneelta kaudelta. Aikaan ennen levykiekkoa ja aikaan sen jälkeen. Niin paljon se tuloksiin vaikutti. Tämän kauden tulosten perusteella sanoisin, että vaikutus 20km kisassa on jopa lähellä minuuttia. Toki ajo-asentokin varmasti koheni kauden mittaan, mikä paransi tuloksia.

Ilpon Tempo #7 13.5. 20km 43,8km/h 321w

Mustion Tempo #19 15.5. 48km 42,7km/h 323w

Oma harjoitustempo Kangasala 4.6. 20km 44,1km/h 335w

LEVY HANKITTU

Sm Tempo 13.6.  40km (reitti ei edestakainen) 43km/h 323w

Oma harjoitustempo Kangasala 30.6. 16km 46,4 km/h 340w

Kauhajoki Tempo 3.7. 20km ~45 km/h (ei dataa, Garmin kuoli)

Rideep viikkotempo  27.7. 10km 46,7 km/h 363w

Sm joukkuetempo 8.8. 29km 45,5 km/h 335w (vastatuuleen)

Tienoon tempo 14.8. 20km 45,5km/h 341w

Koska tempossa muuttujia on niin vähän, kannattaa oma suoritus suunnitella mielestäni todella tarkkaan etukäteen. Varsinkin jos tietää tasonsa, on siitä todella paljon hyötyä. Jotkut tykkäävät ajaa "fiiliksellä" mutta etenkin pidemmissä tempoissa (yli 40km) on todella suuri riski lähteä aivan liian kovaa. Etenkin SM tempon vauhdinjaon suunnittelin todella tarkkaan ja noudatin sitä jopa orjallisesti. Mielestäni se kannatti, ja suoriuduin loistavasti erityisesti kisan viimeisestä 15 kilometristä, jossa todella moni hyytyi. Päivän vire voi toki vaihdella todella paljon, ja itselle sattui Ilpon Tempoon mahdollisesti kauden huonoin päivä. Tällöin kaikki suunnitelmat voi heittää romukoppaan. Kauhajoki tempossa Garminini ei näyttänyt watteja tai sykettä, ja lähdin todennäköisesti hieman liian kovaa. Tulos oli siellä kuitenkin erinomainen. Kauden viimeisessä tempossa Liedossa onnistuin erinomaisesti toteuttamaan "negative splitin" eli kiristämään vauhtia loppua kohti, koska se oli tuuliolosuhteiden kannalta järkevää. Paljon oppia sai tästä kaudesta tempoihin vauhdinjakojen ja esimerkiksi lämmittelyjen suhteen. Esimerkiksi SM tempossa en lämmitellyt lainkaan kuuman kelin ja pitkän matkan vuoksi. 

Mielestäni watteihin nähden tempopyörä kulkee kokoiseltani kaverilta (186cm) ihan mukavasti. Suurempaa kalusto upgradea en sen suhteen todennäköisesti aio tehdä. Mahdollisesti etulimppuja pykälä suuremmiksi. Ainakin tiimitempossa 53-11 meinasi ajoittain olla jo liian pieni välitys, kun keskivauhdit reilusti päälle viidenkympin (paitsi Oulussa, kun ajettiin vastatuuleen :)).

Maantiekisat

Maantiekisoissa onnistuminen on huomattavasti useampien osien summa kuin aika-ajossa. Lisäksi maantiekisoissa ajetaan joukkueena, jolloin sijoitus ei välttämättä anna osviittaa siitä, kuinka hyvin olet ajanut. Maantiekisoista puhuttaessa on analysoitava sekä fyysistä että taktista suoritusta. Molempien täytyy onnistua, jotta huippusijoitus on mahdollista saavuttaa.

Top 10 -sijoituksia kertyi kansallisista kisoista kolme kappaletta; 5. sija Ole Wackströmin muistoajoissa, 6. sija Helsinki Velotourilta ja 10. sija Kankaanpään prologista. Sijoille 11-15 sijoituin todella monta kertaa. Mielestäni kauden paras vire oli Kankaanpään Syysetapeista eteenpäin. Ajoin erittäin agressiivisesti syksyn kisoissa, mutta vain Lattomeriajossa onnistuin pääsemään irtiottoon. Loppukauden kisoissa merkittäviä suuria irtiottoja ei oikein tahtonut päästä syntymään. Jonkun verran kun olen omaa suorituskykyä analysoinut, olen tullut siihen tulokseen, että kärsin jonkun verran kuumista olosuhteista. Esimerkiksi Ahvenistolla, Sm-maantiellä ja Kauhajoki maantiellä oli todella tukalat olosuhteet. Varsinkin pidempään ajettaessa kovaa, nestehukka alkaa todella äkkiä vaivaamaan. Kylmemmissä lämpötiloissa saan paljon helpommin ajettua yli kynnyksen olevia tehoja pidempään. Esimerkiksi Lattomeriajon olosuhteet tuntuivat jopa mukavilta. Olen todella positiivisesti yllättynyt siitä, kuinka tasaisena suorituskykyni pysyi koko kauden. Ainoat kisat, joissa selkeästi "ei riittänyt" olivat SM-maantie ja Fellmanin kortteli. Näiden kisojen lisäksi kesken jäivät SM-kortteli (ajotaito ei riittänyt, huono sijoittuminen alussa) sekä Kankaanpään kortteli (samat syyt kuin edellisessä+ extreme olosuhde). Lisäksi tietenkin kaatumiseen päättynyt Lattomeriajo. Kauden ensimmäisen kisan Ilpon Tempon sekä viimeisen kisan Lattomeriajon 12.9. välissä pidin 3 täysin kisoista vapaata viikkoa. Mielestäni se oli riittävä määrä. Mitään täyslepoa en ikinä kisaviikkoina pitänyt, vaan ajelin parin tunnin lenkkejä. Kisoista vapailla viikoilla ajoin 500-600km. Vastaavaa kaavaa tulen varmasti ensi kaudellakin pitämään.

Kauden kovin normalisoitu keskiteho oli Ahvenisto GP:ssä sekä Willimieskorttelissa, molemmissa 359w. Ahvenisto GP oli puoli tuntia pidempi kisa, joten NP on siinä suhteessa todella raaka. Yli kahden tunnin kisoissa kovin NP oli Helsinki Velotourilla, 324w. Keskiwatit kisassa riippuvat erittäin paljon siitä, ajaako irtiotossa vai pääjoukossa. Kovimmat keskiwatit olivat Tour de Hankmossa (kesto noin tunti). Saattoajon jälkeen 319w. Kauden maksimisyke oli ensimmäisessä kisassa Ilpon Tempossa 198. Tuona päivänä kuitenkin sykkeet olivat muutenkin huomattavasti korkeammat. Muita korkeita lukemia syntyi muun muassa Saimaa road Racessa (197), Rosendahl GP:ssä (195), ja Tienoon Tempossa (195). Maksimisykkeeni vaihtelee todella paljon rasitustilan mukaan. Treeneissä 180 tekee joskus tiukkaa, jos rasitusta on alla paljon. Kauden nopein kisa oli Ole Wackströmin muistoajo (45,5) ja hitain Sm Kortteli (36,5). Yleensä keskinopeudet maantiekisoissa pyörivät 41 ja 43 välillä. 

Taktiikka

Joukkuetaktiikan valtava merkitys on se, mikä erottaa maantiepyöräilyn muista kestävyyslajeista. Se myös tekee lajista niin upean. Etenkin kisat, joissa on useita vahvoja joukkueita, ovat hienoja. Kaudesta ei myöskään muodostunut minkään yksittäisen joukkueen totaalista dominointia. Loppukaudesta IBD oli toki selkeästi vahvin joukkue. Haluan korostaa myös itseluottamuksen merkitystä pyöräilyssä. Itseluottamus on kaikissa lajeissa varmasti tärkeässä asemassa, mutta maantiepyöräilyssä mieleastäni erityisen tärkeää. Kun tietää olevansa hyvässä kunnossa, uskaltaa ajaa rohkeasti. Ei tarvitse miettiä, räjähtääkö omaan iskuun tai ovatko muut parempia. Omalta kohdaltani pystyn antamaan esimerkin ole Wackströmin muistoajoista. Olin onnistunut erinomaisesti Rosendahl GP:ssä, ja tiesin, että en ole yhtään huonompi kuin muut. Uskalsin tehdä oman ratkaisun, ja siten pääsin irtiottoon. Ajamalla passiivisesti en olisi sinne varmasti ikinä päätynyt.

                                                    SK-muistoajo

Olen todella tyytyväinen tapaan, miten ajoin kisat. Uskalsin olla rohkea. Kortteleissa annan itselleni anteeksi passiivisen ajamisen, ne olivat sen verta selviytymistaistelua. Ainoastaan Rosendahlissa, joka oli kauden ensimmäinen kisa, ajoin koko kisan todella passiivisesti piileskellen pelotonissa. Osasyy tähän oli myös se, että Riku oli lähes koko kisan irti. Parissa kisassa aktiivinen yritys irtiottoihin tuhosi jalat aivan täysin. Pitää kuitenkin uskaltaa yrittää. Massakiriin päättyvissä kisoissa mahdollisuudet voittoon ovat aina häviävänpienet, kun voitosta kamppailee kymmeniä kuskeja. En myöskään ole etenkään tasamaan kovavauhtisissa kireissä kovinkaan hyvä. Molemmilla kerroilla, kun pääsin hatkaan (Ole Wackströmin muistoajo ja Lattomeriajo) irtiotto syntyi minun aloitteestani. Se on aika hieno tunne. 

Saimaa road racessa, Kankaanpään maantiellä, Ja Helsinki Velotourilla pyrin aktiivisesti irtiottoihin, mutta nuo kisat olivat siinä mielessä erikoisia, ettei suuria irtiottoja päässyt syntymään. Kisat, joissa selkeästi missasin irtioton, johon olisi pitänyt päästä, olivat Sm maantie, Kauhajoki maantie ja Ahvenisto GP. Sm maantiellä ei vain ollut jalkaa. Kauhajoella alku oli jatkuvaa iskutusta. Katsoin, että irti lähtevässä porukassa oli kaksi meidän miestä. Siellä olivat kuitenkin kaikki muutkin kovat kuskit, ja siellä minunkin olisi kuulunut olla. Pääjoukko hävisi lopulta kisan voittaneelle Rikulle lähes 10(!!) minuuttia. Ahvenisto GP:ssä kävi hieman samaan tapaan. Katsoin, että Riku on irtiotossa. Kisassa oli kuitenkin niin vähän osallistujia, että kaikki kovat kuskit olivat irtiotossa, ja kisa meni osaltani aivan ajeluksi Grupetossa.

Hienoimpana kisana kaudesta jäi mieleen Porvoon ajot. Vaikka sijoitus 29. ei kuulosta älyttömän kovalta, kuuluu kisa aivan eri kastiin moniin muihin kisoihin verrattuna, viivalla oli yli 100 pyöräilijää. Kisan aikana pystyi oikeasti nauttimaan tunnelmasta ja tajuamaan, että oltiin aika kovassa seurassa. Jalat vain paranivat kisan edetessä. Lopussa tein omia iskuja ja pystyin hyvin vastaamaan huippumiesten iskuihin. Pystyin kisan ratkaisuhetkillä olemaan kohtuullisesti Rikun apuna. Tietenkin Tour de Hankmon (Pohjanmaan aluemestaruuskisa) voittaminen tuntui mahtavalta. Odotin voittavani kisan, ja pystyin sen tekemään. Myös Rosendahl oli aivan huikea kokemus.  Ensimmäisillä kierroksilla iho oli kananlihalla. Niin siistiä oli päästä kisaamaan Eliten mukana. Varsinkin kun huomasi, ettei todellakaan ollut mitään hätää, vaan vauhti tuntui jopa mukavalta. Opin mielestäni kauden aikana etenkin tuntemaan muita kuskeja. Ketkä pyrkivät irtiottoihin, ketä seurata.

Yli 3 tunnin kisoja on loppujen lopuksi Suomessa varsin vähän. Vaatimukset ovat varsin erilaiset World Tour -kuskeihin verrattuna.  Tuollaiset lyhyt maantiekisat, joita Suomessa ovat esimerkiksi Rosendahl ja SK-muistoajo, ovat hyviä konsepteja. Kisat pysyvät aktiivisina. Osa kisoista on mäkisempiä, mutta todella harvassa ovat kisat joissa täytyy ajaa yli minuutti lujaa. Rosendahlin mäki on kestoltaan noin kolme minuuttia, mutta siihenkin sisältyy helpompia pätkiä.

                                        Willimies prologin viimeinen mutka meneillään

Erityisonnistumisena kaudesta on vielä mainittava Kankaanpään prologi. Prologi ei ole tempo eikä maantiekisa, joten en käsitellyt sitä kummassakaan kategoriassa. Vauhdinjako onnistui kisassa täydellisesti, ja ajoin kisan huomattavasti pienemmillä keskiwateilla kuin moni minulle hävinnyt. Säästin paukut maalimäkeen enkä kuluttanut liikaa alun tasaisella pätkällä. 10. sija oli kova osoitus raa'asta kapasiteetista. Paransin viime vuoden aikaani 45 sekuntia. Vaikka tuuli oli hieman suotuisampi, on parannus neljän kilometrin matkalla todella kova.

Tulevaisuus

Viime kesään verrattuna eniten meni eteenpäin anaerobinen puoli. Lyhyissä sprinttitehoissa valtavaa harppausta ei tullut, mutta 30-120 sekunnin tehoissa mentiin jopa 100 wattia eteenpäin. Minuutin tehoni (9 w/kg) vaikuttaa olevan ainakin kisojen perusteella riittävällä tasolla. Kisojen ulkopuolelta kovana suorituksena on mainittava Sappeenvuoren KOMin ajaminen (2:24, 6,7 w/kg). Myöhemmin kesällä sinne oli tehty uusi asvaltti, joten eiköhän tuokin aika ole ihan rikottavissa. Myös kynnys nousi viime kesästä valtavasti. Viime kesänä FTP oli noin 300-320, nyt luokkaa 340-350. Etenkin 20 minuutista pidemmissä vedoissa kehitys on ollut valtaisaa. Tehoni eivät laske hirveästi 20 minuutin ja tunnin välisenä aikana. Tavallaan tuo on myös huono asia, sillä esimerkiksi lyhemmät tempot pitäisi osaa ajaa "ylikovaa". Power Curvea en tähän laita, koska ajoin viime syksynä Zwiftissä varsin paljon, ja siellä watit olivat kovempia. Zwiftin wateilla ei ole loppujen lopuksi paljoakaan tekemistä oikean pyörällä ajamisen kanssa. Suurimmat harppaukset otettiin kuitenkin todennäköisesti ajotaidon ja taktisen osaamisen saralla. Pyörää oppii ajamaan pyöräilemällä. 15 000 kilometriä kun polkee vuodessa, eiköhän siinä jotain opi.

Ensi kauden tavoitteita tai harjoitusrunkoa en tule vielä käsittelemään. Aion ainakin yrittää ottaa pidemmän ajanjakson rennommin. En ainakaan aio ruveta Zwiftiä vääntämään samalla lailla kuin viime vuonna. Ajelee ulkona sen mitä huvittaa ja yrittää tehdä muutakin kuin pyöräilyä. Todella positiivinen asia on se, ettei Lattomeren kolarista aiheutunut mitään vakavampia vammoja, ja olen päässyt jo pyörän päälle. Pyöräilykausi 2021 oli kohdaltani aivan käsittämättömän upea. Välillä on joutunut hieman nipistelemään itseään, että ollaanko sitä oikeasti näin kovia. Tavoitteeni kauden suhteen olivat täyttyneet jo ensimmäisten kisojen jälkeen, eikä siksi voi olla epäonnistuneisiin kisoihinkaan kovin pettynyt. Vuoden 2020 keväällä kokemukseni maantiepyöräilystä kilpailemisesta oli hyvin lähellä nollaa. Taustani kestävyysurheilijana on mahdollistanut tämäntyyppisen nousukiidon. Toivottavasti tuossa nousussa olisi vielä pari askelta otettavana.