Kisakausi 2021

Yhteensä 18 yhteislähtöä, joista kortteleita oli 5. Tempoja ajoin tempopyörällä 6, lisäksi joukkuetempo, 2 prologia ja paritempo. Ajoin myös 2 kisanomaista omaa tempoa. Yhteensä virallisia kisoja kertyi toukokuun puolivälistä syyskuun puoliväliin siis 28 kappaletta, suhteellisen kunnioitettava määrä. Tavoitteena oli tälle kaudelle ajaa niin paljon kilpailuja kuin mahdollista, jotta kertyisi kokemusta. Isommista kansallisista kisoista väliin jäi oikeastaan vain Hyrylän ajot, kun pidin väliviikonlopun. 

Rajaan tämän kausiyhteenvedon koskemaan vain omia suorituksiani. En analysoi joukkueeni tuloksia tai kisojen kulkua yleisellä tasolla. Analysoin myös pelkästään kisoja, en harjoituskautta. Muuten blogin pituus alkaisi olla lähempänä novellia.

Tempo

Satsasin tempopyörään ja varusteisiin merkittävästi harjoituskauden aikana. Hankin lyhemmät kammet, mittatilauspuvun, kypärän, kengänsuojat yms. Oli odotettavissa, että johonkin pyörä kulkisi. Ajoasennon kanssa tuli veivattua aika paljon talvikauden aikana. Keväällä löytyi kuitenkin kohtuullinen  UCI-mitat täyttävä ajoasento, jolla ajoin koko kauden läpi ilman mitään muutoksia. Kauden aikana tempopyörällä kertyi kilometrejä noin 1500. Yli kahden tunnin lenkkejä en pyörällä tehnyt, enkä myöskään kuin aivan muutaman pk-lenkin. Kaikki treenit olivat oikeastaan kynnysvetoja tai kisanomaisia harjoituksia. Mielestäni lenkkipyörä on erikseen, ei tuo tempopyörällä ajaminen mitään nautintoa ole.

                                            Kauhajoki Tempon loppusuora käynnissä

Tempopyörällä ajaminen keskittyi selkeästi touko-kesäkuulle. Myös ennen joukkuetempoa tuli ajettua melko paljon. Aika-ajokisoja on huomattavasti helpompaa analysoida kuin maantiekisoja, sillä muuttujia on niin paljon vähemmän. Listaan nyt alle kauden aika-ajokisat (mukaan lukien kaksi omaa). Aika-ajosuoritukseni pystyy jakamaan selkeästi kahteen kategoriaan kuluneelta kaudelta. Aikaan ennen levykiekkoa ja aikaan sen jälkeen. Niin paljon se tuloksiin vaikutti. Tämän kauden tulosten perusteella sanoisin, että vaikutus 20km kisassa on jopa lähellä minuuttia. Toki ajo-asentokin varmasti koheni kauden mittaan, mikä paransi tuloksia.

Ilpon Tempo #7 13.5. 20km 43,8km/h 321w

Mustion Tempo #19 15.5. 48km 42,7km/h 323w

Oma harjoitustempo Kangasala 4.6. 20km 44,1km/h 335w

LEVY HANKITTU

Sm Tempo 13.6.  40km (reitti ei edestakainen) 43km/h 323w

Oma harjoitustempo Kangasala 30.6. 16km 46,4 km/h 340w

Kauhajoki Tempo 3.7. 20km ~45 km/h (ei dataa, Garmin kuoli)

Rideep viikkotempo  27.7. 10km 46,7 km/h 363w

Sm joukkuetempo 8.8. 29km 45,5 km/h 335w (vastatuuleen)

Tienoon tempo 14.8. 20km 45,5km/h 341w

Koska tempossa muuttujia on niin vähän, kannattaa oma suoritus suunnitella mielestäni todella tarkkaan etukäteen. Varsinkin jos tietää tasonsa, on siitä todella paljon hyötyä. Jotkut tykkäävät ajaa "fiiliksellä" mutta etenkin pidemmissä tempoissa (yli 40km) on todella suuri riski lähteä aivan liian kovaa. Etenkin SM tempon vauhdinjaon suunnittelin todella tarkkaan ja noudatin sitä jopa orjallisesti. Mielestäni se kannatti, ja suoriuduin loistavasti erityisesti kisan viimeisestä 15 kilometristä, jossa todella moni hyytyi. Päivän vire voi toki vaihdella todella paljon, ja itselle sattui Ilpon Tempoon mahdollisesti kauden huonoin päivä. Tällöin kaikki suunnitelmat voi heittää romukoppaan. Kauhajoki tempossa Garminini ei näyttänyt watteja tai sykettä, ja lähdin todennäköisesti hieman liian kovaa. Tulos oli siellä kuitenkin erinomainen. Kauden viimeisessä tempossa Liedossa onnistuin erinomaisesti toteuttamaan "negative splitin" eli kiristämään vauhtia loppua kohti, koska se oli tuuliolosuhteiden kannalta järkevää. Paljon oppia sai tästä kaudesta tempoihin vauhdinjakojen ja esimerkiksi lämmittelyjen suhteen. Esimerkiksi SM tempossa en lämmitellyt lainkaan kuuman kelin ja pitkän matkan vuoksi. 

Mielestäni watteihin nähden tempopyörä kulkee kokoiseltani kaverilta (186cm) ihan mukavasti. Suurempaa kalusto upgradea en sen suhteen todennäköisesti aio tehdä. Mahdollisesti etulimppuja pykälä suuremmiksi. Ainakin tiimitempossa 53-11 meinasi ajoittain olla jo liian pieni välitys, kun keskivauhdit reilusti päälle viidenkympin (paitsi Oulussa, kun ajettiin vastatuuleen :)).

Maantiekisat

Maantiekisoissa onnistuminen on huomattavasti useampien osien summa kuin aika-ajossa. Lisäksi maantiekisoissa ajetaan joukkueena, jolloin sijoitus ei välttämättä anna osviittaa siitä, kuinka hyvin olet ajanut. Maantiekisoista puhuttaessa on analysoitava sekä fyysistä että taktista suoritusta. Molempien täytyy onnistua, jotta huippusijoitus on mahdollista saavuttaa.

Top 10 -sijoituksia kertyi kansallisista kisoista kolme kappaletta; 5. sija Ole Wackströmin muistoajoissa, 6. sija Helsinki Velotourilta ja 10. sija Kankaanpään prologista. Sijoille 11-15 sijoituin todella monta kertaa. Mielestäni kauden paras vire oli Kankaanpään Syysetapeista eteenpäin. Ajoin erittäin agressiivisesti syksyn kisoissa, mutta vain Lattomeriajossa onnistuin pääsemään irtiottoon. Loppukauden kisoissa merkittäviä suuria irtiottoja ei oikein tahtonut päästä syntymään. Jonkun verran kun olen omaa suorituskykyä analysoinut, olen tullut siihen tulokseen, että kärsin jonkun verran kuumista olosuhteista. Esimerkiksi Ahvenistolla, Sm-maantiellä ja Kauhajoki maantiellä oli todella tukalat olosuhteet. Varsinkin pidempään ajettaessa kovaa, nestehukka alkaa todella äkkiä vaivaamaan. Kylmemmissä lämpötiloissa saan paljon helpommin ajettua yli kynnyksen olevia tehoja pidempään. Esimerkiksi Lattomeriajon olosuhteet tuntuivat jopa mukavilta. Olen todella positiivisesti yllättynyt siitä, kuinka tasaisena suorituskykyni pysyi koko kauden. Ainoat kisat, joissa selkeästi "ei riittänyt" olivat SM-maantie ja Fellmanin kortteli. Näiden kisojen lisäksi kesken jäivät SM-kortteli (ajotaito ei riittänyt, huono sijoittuminen alussa) sekä Kankaanpään kortteli (samat syyt kuin edellisessä+ extreme olosuhde). Lisäksi tietenkin kaatumiseen päättynyt Lattomeriajo. Kauden ensimmäisen kisan Ilpon Tempon sekä viimeisen kisan Lattomeriajon 12.9. välissä pidin 3 täysin kisoista vapaata viikkoa. Mielestäni se oli riittävä määrä. Mitään täyslepoa en ikinä kisaviikkoina pitänyt, vaan ajelin parin tunnin lenkkejä. Kisoista vapailla viikoilla ajoin 500-600km. Vastaavaa kaavaa tulen varmasti ensi kaudellakin pitämään.

Kauden kovin normalisoitu keskiteho oli Ahvenisto GP:ssä sekä Willimieskorttelissa, molemmissa 359w. Ahvenisto GP oli puoli tuntia pidempi kisa, joten NP on siinä suhteessa todella raaka. Yli kahden tunnin kisoissa kovin NP oli Helsinki Velotourilla, 324w. Keskiwatit kisassa riippuvat erittäin paljon siitä, ajaako irtiotossa vai pääjoukossa. Kovimmat keskiwatit olivat Tour de Hankmossa (kesto noin tunti). Saattoajon jälkeen 319w. Kauden maksimisyke oli ensimmäisessä kisassa Ilpon Tempossa 198. Tuona päivänä kuitenkin sykkeet olivat muutenkin huomattavasti korkeammat. Muita korkeita lukemia syntyi muun muassa Saimaa road Racessa (197), Rosendahl GP:ssä (195), ja Tienoon Tempossa (195). Maksimisykkeeni vaihtelee todella paljon rasitustilan mukaan. Treeneissä 180 tekee joskus tiukkaa, jos rasitusta on alla paljon. Kauden nopein kisa oli Ole Wackströmin muistoajo (45,5) ja hitain Sm Kortteli (36,5). Yleensä keskinopeudet maantiekisoissa pyörivät 41 ja 43 välillä. 

Taktiikka

Joukkuetaktiikan valtava merkitys on se, mikä erottaa maantiepyöräilyn muista kestävyyslajeista. Se myös tekee lajista niin upean. Etenkin kisat, joissa on useita vahvoja joukkueita, ovat hienoja. Kaudesta ei myöskään muodostunut minkään yksittäisen joukkueen totaalista dominointia. Loppukaudesta IBD oli toki selkeästi vahvin joukkue. Haluan korostaa myös itseluottamuksen merkitystä pyöräilyssä. Itseluottamus on kaikissa lajeissa varmasti tärkeässä asemassa, mutta maantiepyöräilyssä mieleastäni erityisen tärkeää. Kun tietää olevansa hyvässä kunnossa, uskaltaa ajaa rohkeasti. Ei tarvitse miettiä, räjähtääkö omaan iskuun tai ovatko muut parempia. Omalta kohdaltani pystyn antamaan esimerkin ole Wackströmin muistoajoista. Olin onnistunut erinomaisesti Rosendahl GP:ssä, ja tiesin, että en ole yhtään huonompi kuin muut. Uskalsin tehdä oman ratkaisun, ja siten pääsin irtiottoon. Ajamalla passiivisesti en olisi sinne varmasti ikinä päätynyt.

                                                    SK-muistoajo

Olen todella tyytyväinen tapaan, miten ajoin kisat. Uskalsin olla rohkea. Kortteleissa annan itselleni anteeksi passiivisen ajamisen, ne olivat sen verta selviytymistaistelua. Ainoastaan Rosendahlissa, joka oli kauden ensimmäinen kisa, ajoin koko kisan todella passiivisesti piileskellen pelotonissa. Osasyy tähän oli myös se, että Riku oli lähes koko kisan irti. Parissa kisassa aktiivinen yritys irtiottoihin tuhosi jalat aivan täysin. Pitää kuitenkin uskaltaa yrittää. Massakiriin päättyvissä kisoissa mahdollisuudet voittoon ovat aina häviävänpienet, kun voitosta kamppailee kymmeniä kuskeja. En myöskään ole etenkään tasamaan kovavauhtisissa kireissä kovinkaan hyvä. Molemmilla kerroilla, kun pääsin hatkaan (Ole Wackströmin muistoajo ja Lattomeriajo) irtiotto syntyi minun aloitteestani. Se on aika hieno tunne. 

Saimaa road racessa, Kankaanpään maantiellä, Ja Helsinki Velotourilla pyrin aktiivisesti irtiottoihin, mutta nuo kisat olivat siinä mielessä erikoisia, ettei suuria irtiottoja päässyt syntymään. Kisat, joissa selkeästi missasin irtioton, johon olisi pitänyt päästä, olivat Sm maantie, Kauhajoki maantie ja Ahvenisto GP. Sm maantiellä ei vain ollut jalkaa. Kauhajoella alku oli jatkuvaa iskutusta. Katsoin, että irti lähtevässä porukassa oli kaksi meidän miestä. Siellä olivat kuitenkin kaikki muutkin kovat kuskit, ja siellä minunkin olisi kuulunut olla. Pääjoukko hävisi lopulta kisan voittaneelle Rikulle lähes 10(!!) minuuttia. Ahvenisto GP:ssä kävi hieman samaan tapaan. Katsoin, että Riku on irtiotossa. Kisassa oli kuitenkin niin vähän osallistujia, että kaikki kovat kuskit olivat irtiotossa, ja kisa meni osaltani aivan ajeluksi Grupetossa.

Hienoimpana kisana kaudesta jäi mieleen Porvoon ajot. Vaikka sijoitus 29. ei kuulosta älyttömän kovalta, kuuluu kisa aivan eri kastiin moniin muihin kisoihin verrattuna, viivalla oli yli 100 pyöräilijää. Kisan aikana pystyi oikeasti nauttimaan tunnelmasta ja tajuamaan, että oltiin aika kovassa seurassa. Jalat vain paranivat kisan edetessä. Lopussa tein omia iskuja ja pystyin hyvin vastaamaan huippumiesten iskuihin. Pystyin kisan ratkaisuhetkillä olemaan kohtuullisesti Rikun apuna. Tietenkin Tour de Hankmon (Pohjanmaan aluemestaruuskisa) voittaminen tuntui mahtavalta. Odotin voittavani kisan, ja pystyin sen tekemään. Myös Rosendahl oli aivan huikea kokemus.  Ensimmäisillä kierroksilla iho oli kananlihalla. Niin siistiä oli päästä kisaamaan Eliten mukana. Varsinkin kun huomasi, ettei todellakaan ollut mitään hätää, vaan vauhti tuntui jopa mukavalta. Opin mielestäni kauden aikana etenkin tuntemaan muita kuskeja. Ketkä pyrkivät irtiottoihin, ketä seurata.

Yli 3 tunnin kisoja on loppujen lopuksi Suomessa varsin vähän. Vaatimukset ovat varsin erilaiset World Tour -kuskeihin verrattuna.  Tuollaiset lyhyt maantiekisat, joita Suomessa ovat esimerkiksi Rosendahl ja SK-muistoajo, ovat hyviä konsepteja. Kisat pysyvät aktiivisina. Osa kisoista on mäkisempiä, mutta todella harvassa ovat kisat joissa täytyy ajaa yli minuutti lujaa. Rosendahlin mäki on kestoltaan noin kolme minuuttia, mutta siihenkin sisältyy helpompia pätkiä.

                                        Willimies prologin viimeinen mutka meneillään

Erityisonnistumisena kaudesta on vielä mainittava Kankaanpään prologi. Prologi ei ole tempo eikä maantiekisa, joten en käsitellyt sitä kummassakaan kategoriassa. Vauhdinjako onnistui kisassa täydellisesti, ja ajoin kisan huomattavasti pienemmillä keskiwateilla kuin moni minulle hävinnyt. Säästin paukut maalimäkeen enkä kuluttanut liikaa alun tasaisella pätkällä. 10. sija oli kova osoitus raa'asta kapasiteetista. Paransin viime vuoden aikaani 45 sekuntia. Vaikka tuuli oli hieman suotuisampi, on parannus neljän kilometrin matkalla todella kova.

Tulevaisuus

Viime kesään verrattuna eniten meni eteenpäin anaerobinen puoli. Lyhyissä sprinttitehoissa valtavaa harppausta ei tullut, mutta 30-120 sekunnin tehoissa mentiin jopa 100 wattia eteenpäin. Minuutin tehoni (9 w/kg) vaikuttaa olevan ainakin kisojen perusteella riittävällä tasolla. Kisojen ulkopuolelta kovana suorituksena on mainittava Sappeenvuoren KOMin ajaminen (2:24, 6,7 w/kg). Myöhemmin kesällä sinne oli tehty uusi asvaltti, joten eiköhän tuokin aika ole ihan rikottavissa. Myös kynnys nousi viime kesästä valtavasti. Viime kesänä FTP oli noin 300-320, nyt luokkaa 340-350. Etenkin 20 minuutista pidemmissä vedoissa kehitys on ollut valtaisaa. Tehoni eivät laske hirveästi 20 minuutin ja tunnin välisenä aikana. Tavallaan tuo on myös huono asia, sillä esimerkiksi lyhemmät tempot pitäisi osaa ajaa "ylikovaa". Power Curvea en tähän laita, koska ajoin viime syksynä Zwiftissä varsin paljon, ja siellä watit olivat kovempia. Zwiftin wateilla ei ole loppujen lopuksi paljoakaan tekemistä oikean pyörällä ajamisen kanssa. Suurimmat harppaukset otettiin kuitenkin todennäköisesti ajotaidon ja taktisen osaamisen saralla. Pyörää oppii ajamaan pyöräilemällä. 15 000 kilometriä kun polkee vuodessa, eiköhän siinä jotain opi.

Ensi kauden tavoitteita tai harjoitusrunkoa en tule vielä käsittelemään. Aion ainakin yrittää ottaa pidemmän ajanjakson rennommin. En ainakaan aio ruveta Zwiftiä vääntämään samalla lailla kuin viime vuonna. Ajelee ulkona sen mitä huvittaa ja yrittää tehdä muutakin kuin pyöräilyä. Todella positiivinen asia on se, ettei Lattomeren kolarista aiheutunut mitään vakavampia vammoja, ja olen päässyt jo pyörän päälle. Pyöräilykausi 2021 oli kohdaltani aivan käsittämättömän upea. Välillä on joutunut hieman nipistelemään itseään, että ollaanko sitä oikeasti näin kovia. Tavoitteeni kauden suhteen olivat täyttyneet jo ensimmäisten kisojen jälkeen, eikä siksi voi olla epäonnistuneisiin kisoihinkaan kovin pettynyt. Vuoden 2020 keväällä kokemukseni maantiepyöräilystä kilpailemisesta oli hyvin lähellä nollaa. Taustani kestävyysurheilijana on mahdollistanut tämäntyyppisen nousukiidon. Toivottavasti tuossa nousussa olisi vielä pari askelta otettavana.

Kauden viimeinen kisaviikko

 Ensi viikolla oli tarkoitus kisata vielä Pirkanmaan aluemestaruustempo, mutta sattuneesta syystä tästä viikosta tuli kauden viimeinen kisaviikko.

Alkuviikko

Turun viikonlopun kisat olivat melko lyhyitä, joten olo oli maanantaina jo suhteellisen pirteä. Tein maanantaina ja tiistaina parin tunnin lenkit. Keskiviikkona oli edessä kilpailu, jota olin kiinnostuneena jo hetken odottanut. 32km paritempo maantiepyörillä Raippaluodossa. Ajoin seurakaverini Laurin parina. Minulla ei ollut paritemposta aiempaa kokemusta kisoista, joten oli ihan mielenkiintoista nähdä, millaista se on. Hiukan harjoittelin tiistaina lenkkikaverini kanssa sopivan vedon pituutta ja kovuutta. Lähdimme ajamaan noin minuutin vetoa, mikä oli mielestäni melko optimaalinen aika. 

Paritempo on todella erilaista yksilötempoon verrattuna, varsinkin jos oma pari on tasavahva. Vaikka vauhti on kova, peesissä pääsee palautumaan todella paljon. Vedot puolestaan täytyy vetää yli FTP:n, minun tapauksessa vedot olivat 360-400 wattia. Tunsin jo lämmittelyssä, että jalat olivat aivan erinomaiset. Tiistain pienet vetokokeilut avasivat jalkoja mukavasti. Viivalla taisi olla lähes 20 paria, ja oli tiedossa, että vastus olisi varmasti suhteellisen kova. Reitti oli todella tasainen ja melko suoraa tietä, todella hyvä temporeitti. Tuuli oli päivällä melko voimakas, mutta kisan loppuessa sää oli lähes tyyni ja jopa lämmin.

Kisa lähti vauhdikkaasti käyntiin ja jo ensi kilometreistä huomasi, että meillä oli todella hyvä vauhti päällä. Matka oli sen verta pitkä, että hieman täytyi pitää käsijarrua alusta päällä. Myös Laurilla sattui olemaan todella hyvä päivä, taisimme molemmat ajaa tehoennätyksiämme tuossa kisassa. Päätimme toimia niin, että takana oleva kuski huikkasi aina, kun huomasi, että vetäjän veto heikkenee tai koki olevansa tarpeeksi palautunut vetämään. Näin vältyimme taaksepäin pälyilyltä ja kyynärpään heiluttelulta. Jalat tuntuivat kääntöpaikalla vielä todella hyviltä, joten päätin lisätä kaasua. Kääntöpaikalla keskinopeutemme oli (lievään vastatuuleen) 43,5. Tuossa kohtaa ymmärsin, että olimme ajaneet älyttömän lujaa. Kääntöpaikan jälkeen vedin oikeastaan niin lujaa kun vain uskalsin. Pidin vedot silti noin minuutin mittaisina. Sykkeet eivät laskeneet enää peesissä niin paljoa kuin aluksi. Olisin pari kertaa ainakin voinut vetää vielä pidempään, mutta pelasin hiukan varman päälle, koska matka oli melko pitkä. Laurin veto hieman hiipui viimeisellä kympillä, mutta oli tärkeää saada lyhyitä lepohetkiä vetojen välissä.

Teimme lopulta reittiennätyksen kyseisessä kilpailussa ja voitimme toiseksi tulleen parin yli kahdella minuutilla. Lopullinen keskinopeus 44,5. Maantiepyörällä jo melkoista kyytiä. Aikamoinen statement-ajohan tuosta tuli. Keskiwatit olivat 335w ja normalisoidut 344w. Koen, että tuonpituisella matkalla olen ehkä jopa parhaimmillani. Lopussa W'bal -5, ei edes tuntunut niin pahalta. Sain ajettua vetovuorot niin paljon yli kynnyksen (tai sitten kynnys on noussut), että W'bal laski tasaisesti todella alas.

        Intervals.icu. Aika selkeästi pystyy veto- ja peesivuorot näkemään.

            Vetovuorot. Taitaa puuttua kääntöpaikan kohta, kun siinä rytmi hiukan rikkoontui. Keskimäärin noin minuutti ja 380w, yhteensä 25 kappaletta.

Menomatkan ajoin 326w ja takaisinpäin 345w. Viimeinen 20 minuuttia oli 347w, mikä taisi olla ulkona ajamani 20 minuutin ennätysteho. Voi siis perustellusti sanoa, että oli varmasti yksi parhaista ajoistani ikinä. Keskisyke oli 173, varsin hyvä noin pitkälle matkalle.

Lattomeriajo

Keskiviikon kisan jälkeen ennen sunnuntain Lattomeriajoa ajoin kolme lyhempää kevyttä lenkkiä. Säät olivat aivan hirvittäviä, mikä oleellisesti vaikuttaa kiinnostuksen tasoon. Lauantaina tein pari lyhyttä aukaisua, pikkaisen tukkoisen tuntuista.

Ihan mukava oli näitä loppukauden kisoja ajaa, joissa rata oli jo tuttu (viime vuoden kat2 kisoista). Nyt tosin keliolosuhde oli täysin erilainen kuin viime vuonna. Täysin tyyntä, mutta todella märkää. Maalin paikkaa oli myös muutettu.

                                            Reitti(strava)

Kisa koostui 7 noin 15 kilometrin kierroksesta. Kierroksella oli yksi selkeä nousu, ja kolme risteystä, jotka ovat kaikki melko jyrkkiä. Alkuosa kierroksesta on melko kapeaa pyörätietä. Takasuora on aivan tasainen. Todella nopea rata.

Kisan ennakkoasetelma oli se, että jos Anders pysyisi kolmen parhaan ulkopuolella, Rikulle riittäisi Skoda Cupin kokonaiskisan voittoon sijoittuminen Andersista kahden sijoituksen päähän. Myös Markus Auvisella oli mahdollisuudet kokonaiskisan voittoon, mutta hän tarvitsi jo selkeää eroa Rikuun. Oletettavaa siis oli, että IBD yrittäisi ajaa kaikki mahdolliset irtiotot kiinni. Taktiikkanamme oli saada minut ja/tai Arto irtiottoon. Riku seuraisi vain Andersia.

 Kisan kulku

Ryhmittäydyin heti alussa aivan kärkeen, koska pyörätieosuudella ohittaminen on todella vaikeaa. Kisa lähti vauhdikkaasti liikkeelle, TWD-Länkenin Uitto iski heti vapaan vauhdin alkaessa ja meidän joukkuen Arto kiihdytti peesiin. He saivat melko suuren eron, mutta noin parin kilometrin jälkeen heidät ajettiin kiinni. Vauhti hieman tasaantui ja olin hyvissä asemissa. Ampaisin vasemmasta laidasta vauhtiin, laitoin pään alas ja aloin jalkojen puhua. Vilkaisin taakse, mukana olivat Larunpyörän Kantola ja Larsmo IF:n Eriksson. Ero pääjoukkoon oli valtava. Nyt oli vain mentävä. Ensimmäisen risteyksen jälkeen jouduimme hidastelemaan (!!) kun tuomariauto oli jostain syystä lähestulkoon pysähtyneenä. Tämän seurauksena takaa onnistui siltaamaan lisää porukkaa irtiottoon. Aluksi mukaan tuli Larsmo IF:n vahva Björklund ja sitten Akilleksen Arola, CCH:n Tomberg, TWD-Länkenin Lampela ja IBD:n Birling. Luulin jo, että pääjoukko ajoi meidät kiinni, mutta onneksi ei. 8 miehen irtiotto oli juuri sopivan kokoinen. Telaketju lähti pyörimään ja vauhti oli kova. Ero oli nopeasti kasvanut lähes minuuttiin.

Kuitenkin pian porukka alkoi huutelemaan, että hiljennetään vauhtia. IBD:n Birling ei tietenkään vetänyt, muttei myöskään tullut sekoittamaan vetoa. Ajoi kyllä nätisti siihen nähden, miten olisi voinut tehdä. Toisella kierroksella vauhtimme putosi mielestäni paljon, ja vetoringistä oli välillä miehiä pois. Kun toisella kierroksella huudettiin, ettei ero ollut kasvanut, aloin selkeästi vetää tiukemmin. Joukkueellemme oli tärkeintä, että IBD joutuisi ajamaan irtiottoa mahdollisimman kauan kiinni. Ja tottakai itse koin olevani yksi vahvimmista irtiotossa. Jos se menisi maaliin asti, olisin todella vahvoilla. Vedin pidempiä vetoja kuin muut, en tiedä olisiko voinut vetää vielä enemmän. Ajoimme lujaa, mutta ei mitään älytöntä kyytiä. Tasaisella radalla peesissä pääsee hyvin palautumaan. Jalat olivat kyllä aivan käsittämättömät. Hatkan aloituksen jälkeen ei oikeastaan missään kohtaa tuntunut pahalta. 

         Alussa W'bal lähellä nollaa. Näkyy selkeästi, milloin hatkassa mentiin rauhallisemmin, ja milloin aloitin kiristää vetoa.

Neljännen kierroksen lopussa ero oli edelleen noin 50 sekuntia, ja aloin jo miettiä, saakohan IBD sittenkään ajettua väliä kiinni. Pyörätiepätkällä meitä oli vetoringissä enää 4. Pääsimme Björklundin kanssa puolivahingossa pyörätiellä irti, ja odottelimme vähän muita. Ihmettelin, miksei kukaan enää vedä. Yhtäkkiä pääjoukko hengittikin jo niskaan ja meidät ajettiin kiinni. Ilmeisesti Birling oli pudottautunut irtiotosta pääjoukkoon vetämään. Upeaa tuo IBD:n joukkuepeli kieltämättä. Välittömästi irtioton kiinniajamisen jälkeen alkoi pääjoukossa valtava iskutus. Pariin iskuun lähdin itsekin mukaan, koska olin todella hyvävoimainen irtiotossa ajamisesta huolimatta. Päätin kuitenkin mennä hetkeksi porukan perälle keräilemään voimia loppuratkaisuihin. Se kisa päättyikin sitten pian tapahtumaan, josta kerron seuraavaksi. Periaatteessa oma työni kisassa oli jo tehty, mutta aivan hyvin olisin voinut päätyä voittavaan irtiottoon tai loppukirissä koohtuullisille sijoille. Ei kuitenkaan tänään.

Kolari

Vastaan tuli vauhdilla auto, ja porukka hieman väisti oikealle. Luulin, että edessä väistettiin vain autoa, mutta pian tajusin, että joku oli kaatunut. Yhtäkkiä suoraan edessäni makasi pyöräilijä kyljellään. En pystynyt tai ehtinyt tehdä yhtään mitään, tajusin vain, että nyt muuten mennään. Stravan datan mukaan vauhti oli kolarihetkellä 49 km/h. Aika kauan saisi tuosta vauhdista jarruttaa, jotta ehtisi pysäyttää pyörän. Uskoisin, että lensin aika komeassa kaaressa suoraan pää edellä asvalttiin. Heti tajusin, että kisa oli varmasti siinä. Huomasin kuitenkin, että suurempia vaurioita ei käynyt ja olin tajuissaan. Kypärä pelasti varmasti hengen. Kyynärpäähän tuli haava ja lonkkaan/kylkeen asvaltti-ihottumaa. Vaatteet varmasti auttoivat siinä, ettei pahempia haavoja tullut. Kolme muuta kuskia keskeytti samassa kolarissa, yksi joutui sairaalaan. Pyörä on tsekattavana, mutta suuremmilta vaurioilta taisi ainakin runko säästyä. Garmin oli lentänyt ojaan telineen hajottua. Näyttö oli rikki, mutta laite on käyttökelpoinen. 

Mitäköhän tästä nyt sanoisi? Koko ajan olen tätä pelännyt ja vähän odottanut ja nyt se kävi. Yhtään mitään en voinut tehdä, tietysti voi viisastella, että kannattiko olla takana. Porukan edessä olemisella voi ainakin tiettyjä kasoja välttää. Ennen kisaa jo jotenkin enteilin, että tulee kolisemaan. Hetken saa varmaan nyt olla ajamatta, päähän kohdistuneiden iskujen kanssa tulee olla todella tarkka.

Ikävä haukkua ketään, mutta kisan järjestelyt olivat kaiken kaikkiaan aivan surkeat. Liikenteenohjaus on pakko saada sellaiseen kuntoon, että kuskeilla on turvallista ajaa. Lisäksi kisapaikalla ei ollut mitään ensiapua, muuta kuin joku yksittäinen ensiapulaukku. Myös maaliintuloreitti oli eri, mitä kilpailusivuilla oli piirrettynä.

Olisin halunnut päättää kilpailukauden eri tavalla kuin nyt. Jospa tästä ilman suurempia vammoja selvittäisiin. Onni on tietenkin se, että ainakaan mitään tärkeitä kisoja ei jää loukkaantumisen takia väliin. Hiukan huono juttu on se, että seuraavan kerran kovaa porukalla ajamista (eli kisa) on ensi vuode huhtikuussa. Tällaisen tapahtuman jälkeen olisi tärkeää päästä mahdollisimman nopeasti pois mahdollisista pelkotiloista. En kuitenkaan mennyt tapahtumasta mitenkään shokkiin ja uskon kyllä, että uskallan ajaa jatkossakin.

Lopputulema

Kisa päättyi joukkueemme osalta varsin epäonnisesti. Viimeisellä kierroksella oli päässyt karkaamaan kolmen hengen irtiotto. Lopussa kuitenkin yksi kuski oli kaatunut, joten pääjoukon edellä oli vain kaksi. Tällöin kolmossijan ottaessaan Bäckman nappasi kokonaiscupin voiton Rikun jäädessä jälleen toiseksi. Oma olo oli entistä pettyneempi, ja jopa muserrettu, kun katsoi IBD:n juhlintaa. Eihän tämä tietenkään millään tavalla heidän vikansa ollut, kaikki kunnia kuuluu heille hienosta joukkueena ajamisesta. 

Dataa kisasta:

Keskiteho 294w

NP 312w

Maksimiteho 1166w

Keskisyke 167

Maksimisyke 181

Työ 1879 KJ

Keskinopeus 44,1km/h

Olo on tällä hetkellä niin tyhjä kuin olla ja voi. Todella outoa, että kisat olivat nyt tässä. Viimeiset 4 kuukautta on menty kisojen ehdoilla ja aina katse on ollut pelkästään seuraavassa kisassa. Nyt se on kaikki ohi. Ainakin näissä kahdessa viimeisessä kisassa tuli näytettyä mihin pystyy. Jopa hiukan yllättyi, miten vire pystyi olemaan näin hyvä. Loppukesän ja alkusyksyn ylläpitävä harjoittelu oli ehdottomasti onnistunut. Toivotaan, että pyörä on kunnossa, nyt edessä on jonkinlainen siirtymäkausi. Tavoitteellisen harjoittelun aion aloittaa uudelleen marraskuun alusta. On hyvä pitää selkeästi kevyempi jakso, mitä en viime vuonna pitänyt. Kausi on kuitenkin todella pitkä. Seuraavaksi tulen todennäköisesti kirjoittelemaan jonkinlaista kausiyhteenvetoa.

Turun kisojen analyysia

Launtaiaamuna auton nokka kääntyi kohti Turkua. Edessä oli kauden viimeinen kahden päivän kisaviikonloppu. Kelit viilenivät merkittävästi loppuviikoksi ja valmistavilla lenkeillä sai melkein olla talvikamppeet päällä. 

Simon Klimscheffskij'n muistoajo #14

Hyvin oli nyt äijiä viivalla. Saman verran saisi olla joka kisoissa. Oli oikeasti jännitettä ilmassa ennen starttia. Kilpailu oli osa Skoda Cupia, joten IBD:n Bäckmanin ja Larunpyörän Auvisen kanssa tuli olla tarkkana. Keli oli melko viileä, sai olla lämmittelyssä pitkät päällä. Tuuli oli melko voimakas, mutta reitti oli metsän siimeksessä joten mitään sivutuulipeltopätkää ei reitillä ollut. 

Kisa lähti liikkeelle todella rauhallisesti. Akilleksen Sillankorva lähti yksin irti, ja taisi pysyäkin siellä kisan puoliväliin asti. Toijaistentien mäki ajettiin joka kierroksella lujaa ja porukka venyi. Pakko sanoa, että mäki oli raskaampi kuin kuvittelin. Välittömästi mäen päältä ei lähtenyt kovavauhtista laskua, vaan alamäessäkin täytyi polkea vastatuulen vuoksi. Porukka oli todella pitkänä jonona maalin kohdalla, ja pian sen jälkeen tuli risteys. Vähän tuli mieliin karmiva SM-maantien ensimmäinen mäki, joka oli profiililtaan hieman samantyylinen.

Teimme Rikun kanssa iskun neljännen kierroksen ylämäessä. Iskun jälkeen lähti irtiottoyritys, johon siltasin itseni mukaan. Katsoin taakse ja ero pääjoukkoon oli merkittävä. Kuitenkin pian jo pääjoukko olikin ajanut meidät kiinni, ja välittömästi lähti uusi irtiotto, joka pysyikin melko pitkään. Olin tuossa kohtaa yksinkertaisesti niin loppu, ette pystynyt mennä mukaan siihen. Irtiotto ei ollut Skoda Cupin kokonaistilanteen kannalta vaarallinen, joten annoimme sen mennä.

Riku iskee ja Kananen seuraa. Tämän mäen päällä oli kisan maksimisyke, 190. Siitä suoraan hatkaan. Pahaa teki.                                 

Tuon jälkeen seuraavat pari kierrosta olivat todella raskaita ja pohdin jopa keskeyttämistä. Olin aivan porukan hännillä ja pääjoukko meinasi nousuissa aina mennä katki. Irtiottokin ajettiin kiinni, kun vauhti oli niin kova. Koska olin joukon hännillä, en osaa yhtään sanoa, kuka hatkan ajoi kiinni.

Jossain vaiheessa ajauduin kärkeen, ja päätin mennä kontrolloimaan vauhtia puolivillaisella vetämisellä. Kun olin mäessä vetämässä, irtosi pääjoukosta voittava hatka, johon kuului aluksi kuusi kuskia, lopulta neljä. Vetomiehen paikalta on hankalaa vastata takaa tuleviin iskuihin, ja annoin heidän mennä. Jatkoin vetoa CCH:n kanssa, ja hetken päästä Akilleksen Kervinen tuli mukaan vetämään. Tästä hiukan yllätyin, koska hatkassa oli heidän mies. Ero oli kuitenkin kasvanut jo niin isoksi (lähes minuutti), että hatkan voitto oli melko selvää. Kerran ajoin Toijaistentien mäen Leevin peesissä ja ei ollut kovin mukava kokemus. Seuraavalla kierroksella siirryinkin porukassa selvästi taaemmas. Vaikka en vetänyt todellakaan täysiä, oli vetovuoroni aikana 12min keskiwatit 300.

                                                            Vetohommissa

Viimeisellä kierroksella halusin päästä selkeästi hyvältä paikalta loppunousuun, jotta saisin jotain Skoda Cup pisteitä. IBD laittoi todella kovan vedon päälle joukkueena, ja sain oikean puolen kautta haettua kohtuullisen hyvän paikan. Maalimäkeen ammuttiin, ja jalka puhui. Jouduin hieman väistämään vedon lopettanutta kuskia (tai muuten vain väsähtänyttä?) ja vauhti hieman tyssäsi. Menetin kontaktin edellä oleviin kuskeihin, ja jouduin vetämään tuosta maaliin asti ilman minkään näköistä peesiä. Ajattelin, että takaa tulisi koko pääporukka ohi, mutta tuli vain yksi kuski. Viimeisen minuutin watit karvan alta 700. W'bal -5, eli kapasiteetti saatiin kyllä ulosmitattua ja ylitettyä! Loppusijoitus 14. oli kohtuullinen. Hieman karvas maku jäi, sillä ehdottomasti olisin pystynyt olla edellä olevassa porukassa, jossa ratkaistiin sijat 8-12. Paikan haku viimeiseen mäkeen oli kuitenkin suhteellisen onnistunut. Minuutin tehoni riittävät Elitessä tämäntyyppisissä mäissä kyllä selkeästi kymmenen joukkoon. Skoda Cupin kokonaissjoitus 11. kuulostaa jo mehukkaalta. Top 10 olisi kova juttu, vaikka vaihtelevasti porukka noita kisoja kiertelee. Jotain se omasta tasosta silti kertoo. Riku tuli Bäckmanin perässä maaliin, joten kokonaiscupin ero kaventui vain yhdellä pisteellä. Viimeisestä osakilpailusta Lattomeriajosta tulee siis aikamoinen trilleri.

   Ympyröitynä hatkayritys sekä pidempi vetovuoro pääjoukon kärjessä. Aika hyvin pääsi tasaisen pätkän aikana aina palautumaan (syke laski ja W'bal nousi)

Dataa kisasta:

NP 340w

Keskiteho 251w

Maksimiteho 1197w

Keskisyke 162

Kokonaisnousu 477m

Maksimisyke 190

Työ 1301 KJ

Rata ja kisaformaatti olivat mielestäni todella hyviä. Lyhyt nopea kisa ja rata, jossa selkeä ratkaisun paikka. Takasuoralla ennen maalimäkeä sai kyllä porukassa nauttia peesistä. Mäki repi kuitenkin jalkoja ja NP nousi todella korkeaksi sen myötä. Juomaa meni kisan aikana vain yksi pikkupullo (0,5l) ja yksi geeli. Lämpötila vaikuttaa kyllä merkittävästi juoman tarpeeseen. Samanpituisessa kisassa keskikesällä Ahvenistolla juomaa meni yli tuplasti enemmän.

TS-kortteli #12

Kisan lähtö oli vasta kello 15, joten aamulla oli reilusti aikaa tapettavana. No, siinä se aika kului muun muassa ostarilla notkuen. Kisaa ennen lämmöt jäivät kyllä liian kevyiksi ja vaatetta oli myös päällä ennen lähtöä liian vähän. Hiukan hankalaa olin Turun keskustassa ruveta ajamaan kovaa, rullat tai traineri olisi ollut ihan jees.. 

Kisa ei lähtenyt älyttömän vauhdikkaasti liikkeelle ja olin kohtuullisesti sijoittunut. Sitten, noin kolmannella kierroksella jarrutin pariin mutkaan liikaa ja kärjessä oli veto päällä. Mainasi tulla kiire saada porukka kiinni, takaa tuli Turun Salow välillä auttamaan. Alussa kyllä huomasi lauantain kisan rasituksen ja huonon lämmittelyn. Tuli kirottua taas omaa ajotaitoa useaan kertaan. Onneksi pääsin vielä porukkaan mukaan, mutta pari kierrosta piti ajaa kyllä todella lujaa. Tuolla pätkällä keskiwatit 330 ja W'bal meni lähelle nollaa. 

                            Tungosta ekaan mutkaan mentäessä. Kuva: Invisiblehillcycling

Alusta kun selvisi, tiesin, etten tule loppukisassa tippumaan. Pikkuhiljaa opin ajamaan mutkat paremmin, etenkin viimeisestä mutkasta sain aina hyvät vauhdit. Jalat kestivät mutkista ulos rynkytystä erittäin hyvin, ja piikkitehot säilyivät kovina kisan loppuun asti. Olin tehnyt päätöksen, etten osallistu välikireihin. Pari kertaa olisi kyllä paikka ollut. Selvästi oma ongelmani kortteliajossa on oman aseman paranteleminen. Monta kertaa ohittelin suoralla porukkaa, mutta mutkassa pääsivät takaisin ohi. Etenkin takasuoran jälkeinen tiukka käännös pyörätielle oli todella jyrkkä, jos yritti ohittaa sisäkautta. Pari kertaa tuossa paikassa otti polkimet kontaktia asvalttiin. Selvästi paras paikka ohittelulle oli pääsuoran loppu.

                                    Suht tiukilla oltiin koko kisa, mutta ei limiteillä alun jälkeen.

Vauhti ei ollut alun jälkeen älyttömän kova, ja pari kertaa pyrin irtiottoihin onnistumatta. Vedin myös hieman irtiottoja kiinni, olisi voinut vielä enemmänkin töitä joukkueen puolesta tehdä. Aika passiiviseksi tuo oma ajaminen kisassa meni, kun tavoite oli vain päästä maaliin, ja kun tiesin pystyväni siihen niin ajelin vain porukan perällä. Radalla sai suorien päässä olla todella pitkään jalka suorana, varsinkin jos jaksoi kiihdyttää kunnolla mutkien jälkeen. Jalat olivat lopussa hyvät, olin kohtuullisessa asemassa viimeisellä kierroksella, mutta kun porukka avasi kiriä pääsuoralla, ei sopivaa rakoa oikein löytynyt enkä uskaltanut tunkea sisäkautta. Tuollaisessa nopeassa tasamaan kirissä en missään nimessä ole parhaimmillani. Juuri maaliviivan jälkeen pääsin mielestäni ainakin parin miehen ohi, mutta en riittävän ajoissa. Loppusijoitus 12. Periaatteessa olin voittotaistelussa mukana, mutta realistisesti en lähelläkään. Lisää raivoa olisi lopussa voinut olla, ei joka kerta kuitenkaan voittoa/podiumia olla edes tarjolla samassa kirissä.  Pari vuotta tarvitsee ajokokemusta vielä lisää, että pystyy kortteleissa oikeasti pärjäämään. Oli tarkoitus ottaa kisassa ainakin yksi geeli, mutta en muistanut ottaa, kisan loppu meni jotenkin niin nopeasti. Tuskin se olisi lopputulosta muuttanut, ei tuollaisella matkalla energiat lopu. Juomaa meni vain muutama hörppy.

                                                                   Kuva:Invisiblehillcycling

Lopputulos oli silti jonkunasteinen torjuntavoitto ja menee plussan puolelle. Mielestäni rata oli selkeästi kortteliradoista mukavin ja paras. Riittävän leveä, ja ei vaarallisia mutkia. Jonkun verran porukalla pomppi ketjut epätasaisella takasuoralla. Itse selvisin ilman teknisiä haasteita. Pakko sanoa, että IBD:llä on tällä hetkellä melkoinen momentum päällä näissä Eliten kisoissa. Makkosen voitto oli lauantaina senttien päässä ja Bäckman hoiti homman kotiin sunnuntaina. Kirijuna lauantaina oli komeaa katseltavaa. Kova joukkue.

Dataa kisasta: 

NP 325w

Keskiteho 288w

Maksimiteho 1227w

Keskisyke 169

Kokonaisnousu 144m

Maksimisyke 186

Työ 1024 KJ

Yhteenveto

Ennakossa asettamani odotukset täyttyivät molempien kisojen suhteen. Nälkä on kuitenkin kauden mittaan kasvanut ja molemmista kisoista jäi jotenkin hieman karvas sivumaku suuhun. Sanoisin, että perustasoni on selkeästi tuossa tällä hetkellä. Molemmat päivät olivat hyvää perustekemistä, mutta taktisesti ja fyysisesti ei itsensä ylittämistä tapahtunut. Nälkää on runsaasti kauden viimeisiin kisoihin. Nyt on ladattava miehestä aivan kaikki ulos, mitä on jäljellä.

Turun viikonlopun ennakko

 

Viikonloppuna olisi edessä kauden viimeinen kahden kisan viikonloppu Turussa.  SK muistoajo lauantaina ja TS-kortteli sunnuntaina. Molemmat kisat ovat minulle täysin uusia. Kieltämättä vähän alkaa kausi painaa, mutta nautitaan kisoista kun niitä vielä riittää.

Ennakkoasetelmat

Velotour otti koville, ja sunnuntaina 60km todella kevyt ajelu oli maksimisuoritus. Maanantainakin olo oli edelleen väsynyt, mutta sain tehtyä laadukkaan 120km Z2 lenkin. Kelit kylmenivät merkittävästi, ja saa nähdä, joutuuko Turussa kisaamaan jopa pitkissä. Onneksi ei sentään sadetta lupaa. Lämmittelyn merkitys tuollaisessa kelissä korostuu. Ikinä ei vain oikein tiedä, kauanko lähtöviivalla joutuu odottelemaan. 

SK-muistoajo

SK-muistoajo vaikuttaa varsin mielenkiintoiselta kisalta. Kisan pituuden ja radan luonteen puolesta lähin vertauskuva lienee Rosendahl. Korkeuseroa toki vähemmän, mutta selkeät nousu, lasku ja tasainen pätkä. Kisan pituus on 60km, eli alle puolitoista tuntia. Saa nähdä, kuinka kovavauhtiseksi/agressiiviseksi kisa muodostuu. Luulisi, että rata on sellainen, että harvennusta käy jonkun verran. Toki tasaista selvästi enemmän kuin Rosendahlissa. Maali sijaitsee mäen päällä. Uskoisin, että tässäkin kisassa varsin paljon ratkeaa viimeisen kierroksen mäessä. Mäkeä ennen on noin 2km tasainen pätkä, jossa on varmasti varsin agressiivista paikkojen hakua. Koen, että tuontyyppinen mäki sopii itselle varsin hyvin. Mäki on kuitenkin melko loiva verrattuna esimerkiksi viime viikonlopun Rinnekodin mäkeen (0,5km~5%). Mutta kyllä tuollaisessakin mäessä jalka puhuu.

                                                              Rata. Maalia ennen mäki tasoittuu hieman.

                                                            

Kisaa ei voi ennakoida ilman Skoda Cupin kokonaistilanteesta puhumista. En tätä kirjoittaessa vielä tiedä, ketkä kaikki kisassa ovat mukana. Selvää kuitenkin on, että Skoda Cup ratkaistaan Riku Övermarkin, Anders Bäckmanin ja Markus Auvisen kesken. Riku on edelleen johdossa, mutta johto on vain 4 pistettä. Tämä kisa luo pohjat sille, mistä ennakkoasetelmista Cupin Grande Finaleen Lattomeriajoon lähdetään. Aikamoista taktista peliä luultavasti käydään, ja meidän tulee olla valmiita vastaamaan tuohon peliin kaikilla viidellä sylinterillä, jotka meillä on käytettävissä. 

Oma henkilökohtainen tulospaine täyttyi Velotourilla, joten nyt on vain laitettava kaikki voimavarat Rikun aseman puolustamiseen. Hyvä loppusijoitus sivussa olisi toki mukavaa. Viime viikonloppuun nähden on jonkun verran enemmän osallistujia. Akilleksella on suurempi ja kovempi joukkue (mm. Kervinen, Sillankorva, Lindahl), sekä TWD Länken ja Larsmo IF:n kova kolmikko ovat mukana. Kärkeen on varmasti enemmän tunkua kuin viime viikonloppuna.

TS Kortteli

Vähän oli mietinnässä, onko tuonne järkeä mennä pyörimään, mutta sen verran on tämän kauden korttelit menneet penkin alle, että näytettävää on paljon. Muutenkin tämän kauden suurin tavoite on ollut ajaa niin paljon kisoja kuin mahdollista, jotta saa kokemusta. Tästä(kin) kisasta tietoni on siis kuulopuheiden ja Youtuben varassa. Kisan pituus 35 kierrosta (noin tunti?) No, sama mikä pätee kaikkiin muihinkin kortteleihin, niin lähdön on pakko onnistua. Erinäisistä syistä kahden edellisen korttelikisan (Sm kortteli ja Kankaanpää) lähdöt epäonnistuivat täysin ja olin neutraalikierroksen jälkeen aivan häntäpäässä. Siihen ei yksinkertaisesti ole varaa, ellei ole selkeästi muita parempi ja pysty ohittamaan koko joukkoa. Porukka on mutkissa todella pitkä tälläkin radalla, ja suurin osa kisasta ajetaan varmasti yhdessä jonossa. Rata on varsin simppeli, kaksi pitkää suoraa ja kaksi oikea-oikea mutkayhdistelmää. Hieman ikävältä näyttää toinen mutka, jossa liikennevalotolppa on juuri ajolinjalla. Ainakin Youtuben perusteella myös sen oikealta puolelta mahtuu, mutta rako on todella kapea. Loppusuora näyttää varsin vauhdikkaalta loivalta alamäeltä. Tuohon kisaan voi olla vain yksi tavoite, maaliin pääseminen. Tämän kauden kortteleista vain Lappeenrannassa olen päässyt maaliin, ja sielläkin rata poikkesi mäkisyydellään merkittävästi muista kortteleista. Aivan hirveäähän tuo kortteleiden ajaminen on, alusta vain täytyy selvitä ja väärään porukkaan ei saa jäädä. Kilpailussa on myös välikirejä, jotka entisestään repivät porukkaa.

                                                                                Rata.

Osallistujia on selkeästi vähemmän kuin lauantaina, noin 25. Tämä oli hiukan odotettavissakin, meidänkin tiimistä Riku ja Janne jättävät kilpailun väliin. Ihan mukava juttu, ei ole ainakaan niin kaaosta tuo alku. Maaliin ajaessa hyvää sijoitusta on varmasti tarjolla.

Lähdetään nauttimaan! Vähiin käy kisat ennen kuin loppuu.