maanantai 18. huhtikuuta 2022

Lattomeri


Kuinkas ollakaan uuden kisakauden alkaessa myös analysointiblogit ovat palanneet. Samalla kisalla aloitettiin mihin viime kausi päätettiin. Kisa ei siis sen kummemmin esittelyitä kaipaa.

Lähtökohdat

Omalta kohdalta lähtötilanne oli vähintään kohtuullinen, kun ajokilometrejä oli Mallorcan leirillä tullut kertyneeksi mukavasti ja kuntoakin oli tullut paikkailtua heikohkon talvikauden jälkeen. Myös joukkueemme on vahvistunut viime kaudesta merkittävästi, ja Lattomeriajossa olimmekin kisan toiseksi suurin joukkue. Ennakko-odotus ennen kisaa oli, että melko todennäköisesti massakiriin tullaan menemään riippuen aika paljon siitä mitä Ukko Peltonen päättää tehdä. Oma taktiikkani oli yrittää alun irtiottoihin mukaan ja sen jälkeen auttaa joukkuetta tilanteen vaatimalla tavalla. Keli olosuhteet kilpailussa olivat todella hyvät kylmien viikkojen jälkeen. Noin 10 astetta lämmintä ja aurinko paistoi.

Kisan kulku

Ryhmittäydyin viime vuoden tapaan neutraalilähdössä aivan kärjen tuntumaan koska tiesin, että jos haluaa alussa olla pelipaikoilla ei taakse voi jäädä. Ensimmäisen iskun jälkeen vauhti rauhoittui hetkeksi eikä kukaan lähtenyt iskemään. Päätin laittaa "all in", napsauttelin sopivan tuuman kohdalleen, laitoin pään alas ja annoin mennä. Harmi kyllä ketään ei välittömästi seurannut. Hetken päästä CCH:n junnu koitti liittyä mukaan, ja koko pääjoukko seurasi. Pyörätien lopun ylämäki paukuteltiin reippaasti ylös ja reidet huusivat hoosiannaa. Aika hyvin paukkuja meni tuohon alkuun. Risteyksen jälkeen irti pääsi noin 7 kuskin irtiottoryhmä, joka sai noin 10 sekunnin eron pääjoukkoon. Takasuoran sivutuulipätkä ajettiin kuitenkin niin kovaa, että ryhmä tuli kiinni. Itse olin tuossa vaiheessa valunut aivan liian kauas enkä oikein edes nähnyt, mitä tapahtui. Hetken päästä huomasin, että yksinäinen ajaja oli irti, kukas muukaan kuin meidän tiimin Riku Övermark. Ero kasvoi heti melko suureksi ja oli selvää, ettei Rikua kovin helposti ajettaisi kiinni. Kisaa oli kuitenkin jäljellä noin 100km.

Tämän jälkeen oma rooli muuttui siihen, että yritti merkkailla muiden iskuja ja seurata tilanteen kehittymistä. Ajo oli melko stressaavaa, ja minulla oli paljon hankaluuksia hyvän paikan pitämisessä. 3. kierroksen sivutuulipätkällä siltasin itseni mukaan lupaavaan irtiottoyritykseen. Tämän jälkeen lähti 3 miehen irtiotto, jossa oli kisan ennakkosuosikkeja mukana. Neljännen kierroksen alku ajettiin kuitenkin todella lujaa, ja tuokin irtiotto tuli kiinni. Pääjoukko meinasi mennä kahtia ja olin väärässä porukassa. Onneksi pääsin vielä mukaan. Rikun irtiotto pysyi, ja ero oli noin minuutin luokkaa. Seuraava merkittävä tapahtuma kisassa oli viidennen kierroksen alku. Pyörätiellä sattui todella iso kolari, jonka taakse moni jäi jumiin ja kisa kärkisijoista oli käytännössä siinä. Itse olin juuri kolarin etupuolella, näin juuri kun pari miestä meni voltilla ympäri. Meidänkin joukkueesta suuri osa jäi kolarin taakse ja moni oli myös osallisena siinä. Toivottavasti suuremmilta vammoilta vältyttiin. Kolarin jälkeen ei nähty yhtäkään isku, vaan pelkästään Rikun irtioton kiinniajoa muiden joukkueiden toimesta. Pääjoukossa oli mukana alle 30 kuskia, muutamat onnistuivat nousemaan mukaan kolarin jälkeen. 6.kierroksella sivutuulipätkä ajettiin todella kovaa ja jälleen kerran olin liian takana. Edessä oli syntynyt rako, ja meinasin tippua kärkiporukasta. Onneksi sain sillattua raon kiinni, mutta tulitikkuja paloi aikalailla. Tuon kohdan jälkeen pääjoukossa oli mukana enää alle 20 kuskia.

Viimeisellä kierroksella alkoi näyttää siltä, että Rikun etumatka supistui merkittävästi. Ero oli kaventunut alle puoleen minuuttiin ja tärkeimpänä takaa-ajajille oli selkeä näköyhteys. Itse ei voinut oikein muuta tehdä kuin tarkkailla. Olo oli jotenkin väsynyt, ainakaan ei ollut tunnetta ettei mahdollista kiriä pystyisi voittamaan. Porukka oli kuitenkin niin pieni, että hyvään sijoitukseen oli todella hyvät mahdollisuudet. Viimeisellä kierroksella ei tapahtunut mitään ihmeellistä. Rikun johto suli hitaasti, mutta jahtaajien kannalta tarpeeksi nopeasti. Loppusuoran avautuessa hatka sai päätöksensä. Oma kiri meni niin huonosti kuin etukäteen arvelinkin; Ajattelin, että olen ihan hyvällä paikalla, ja ennen kuin ehdin kunnolla edes "avata" kiriä, oltiinkin jo maalissa. Loppusija tuttuakin tutumpi 12. Todella karvas maku jäi sekä omasta että joukkueen tuloksesta. Jälkikäteinen jossittelu ja sanominen "olisin jaksanut ajaa lujempaa" on kuitenkin aivan turhaa.


Analyysi

Intervals. icu. Missään syvässä kuopassa ei käyty, mutta W'balista näkee selvästi pätkät jotka täytyi ajaa lujaa. Missään vaiheessa ei myöskään päässyt täysin palautumaan.

Taas kerran tuli todettua se, että kisan ajaminen on täysin erilaista kun mikään muu. Stressaavuus, vauhdin epätasaisuus ja taktinen puoli tekevät kisoista huomattavasti vaativampia kuin kovista porukkalenkeistä tai Zwift-kisoista. Vaikka keskiwatit jäivätkin alhaisiksi, oli kisan jälkeen olo todella uupunut. Omaan kuntoon ja suorituskykyyn pitää olla jotakuinkin tyytyväinen, taktiseen puoleen ja sijoittautumiseen taasen ei. Jatketaan Turussa.

Tehojen jakautuminen. Aina kisoissa yllättää tuo Z1 suuruus.


Keskiteho: 238w

Keskinopeus: 41,8 km/h

NP: 283w

Keskisyke: 159

Max syke: 189

Työ: 2334 KJ



Jurvan viikonloppu

Kauden toiseksi tärkein viikonloppu koitti, kun edessä oli SM joukkueajo, kortteli sekä maantiecup kisa. Kisat olivat vielä oman seuran järj...