Ensi viikolla oli tarkoitus kisata vielä Pirkanmaan aluemestaruustempo, mutta sattuneesta syystä tästä viikosta tuli kauden viimeinen kisaviikko.
Alkuviikko
Turun viikonlopun kisat olivat melko lyhyitä, joten olo oli maanantaina jo suhteellisen pirteä. Tein maanantaina ja tiistaina parin tunnin lenkit. Keskiviikkona oli edessä kilpailu, jota olin kiinnostuneena jo hetken odottanut. 32km paritempo maantiepyörillä Raippaluodossa. Ajoin seurakaverini Laurin parina. Minulla ei ollut paritemposta aiempaa kokemusta kisoista, joten oli ihan mielenkiintoista nähdä, millaista se on. Hiukan harjoittelin tiistaina lenkkikaverini kanssa sopivan vedon pituutta ja kovuutta. Lähdimme ajamaan noin minuutin vetoa, mikä oli mielestäni melko optimaalinen aika.
Paritempo on todella erilaista yksilötempoon verrattuna, varsinkin jos oma pari on tasavahva. Vaikka vauhti on kova, peesissä pääsee palautumaan todella paljon. Vedot puolestaan täytyy vetää yli FTP:n, minun tapauksessa vedot olivat 360-400 wattia. Tunsin jo lämmittelyssä, että jalat olivat aivan erinomaiset. Tiistain pienet vetokokeilut avasivat jalkoja mukavasti. Viivalla taisi olla lähes 20 paria, ja oli tiedossa, että vastus olisi varmasti suhteellisen kova. Reitti oli todella tasainen ja melko suoraa tietä, todella hyvä temporeitti. Tuuli oli päivällä melko voimakas, mutta kisan loppuessa sää oli lähes tyyni ja jopa lämmin.
Kisa lähti vauhdikkaasti käyntiin ja jo ensi kilometreistä huomasi, että meillä oli todella hyvä vauhti päällä. Matka oli sen verta pitkä, että hieman täytyi pitää käsijarrua alusta päällä. Myös Laurilla sattui olemaan todella hyvä päivä, taisimme molemmat ajaa tehoennätyksiämme tuossa kisassa. Päätimme toimia niin, että takana oleva kuski huikkasi aina, kun huomasi, että vetäjän veto heikkenee tai koki olevansa tarpeeksi palautunut vetämään. Näin vältyimme taaksepäin pälyilyltä ja kyynärpään heiluttelulta. Jalat tuntuivat kääntöpaikalla vielä todella hyviltä, joten päätin lisätä kaasua. Kääntöpaikalla keskinopeutemme oli (lievään vastatuuleen) 43,5. Tuossa kohtaa ymmärsin, että olimme ajaneet älyttömän lujaa. Kääntöpaikan jälkeen vedin oikeastaan niin lujaa kun vain uskalsin. Pidin vedot silti noin minuutin mittaisina. Sykkeet eivät laskeneet enää peesissä niin paljoa kuin aluksi. Olisin pari kertaa ainakin voinut vetää vielä pidempään, mutta pelasin hiukan varman päälle, koska matka oli melko pitkä. Laurin veto hieman hiipui viimeisellä kympillä, mutta oli tärkeää saada lyhyitä lepohetkiä vetojen välissä.
Teimme lopulta reittiennätyksen kyseisessä kilpailussa ja voitimme toiseksi tulleen parin yli kahdella minuutilla. Lopullinen keskinopeus 44,5. Maantiepyörällä jo melkoista kyytiä. Aikamoinen statement-ajohan tuosta tuli. Keskiwatit olivat 335w ja normalisoidut 344w. Koen, että tuonpituisella matkalla olen ehkä jopa parhaimmillani. Lopussa W'bal -5, ei edes tuntunut niin pahalta. Sain ajettua vetovuorot niin paljon yli kynnyksen (tai sitten kynnys on noussut), että W'bal laski tasaisesti todella alas.
Menomatkan ajoin 326w ja takaisinpäin 345w. Viimeinen 20 minuuttia oli 347w, mikä taisi olla ulkona ajamani 20 minuutin ennätysteho. Voi siis perustellusti sanoa, että oli varmasti yksi parhaista ajoistani ikinä. Keskisyke oli 173, varsin hyvä noin pitkälle matkalle.
Lattomeriajo
Keskiviikon kisan jälkeen ennen sunnuntain Lattomeriajoa ajoin kolme lyhempää kevyttä lenkkiä. Säät olivat aivan hirvittäviä, mikä oleellisesti vaikuttaa kiinnostuksen tasoon. Lauantaina tein pari lyhyttä aukaisua, pikkaisen tukkoisen tuntuista.
Ihan mukava oli näitä loppukauden kisoja ajaa, joissa rata oli jo tuttu (viime vuoden kat2 kisoista). Nyt tosin keliolosuhde oli täysin erilainen kuin viime vuonna. Täysin tyyntä, mutta todella märkää. Maalin paikkaa oli myös muutettu.
Reitti(strava)Kisa koostui 7 noin 15 kilometrin kierroksesta. Kierroksella oli yksi selkeä nousu, ja kolme risteystä, jotka ovat kaikki melko jyrkkiä. Alkuosa kierroksesta on melko kapeaa pyörätietä. Takasuora on aivan tasainen. Todella nopea rata.
Kisan ennakkoasetelma oli se, että jos Anders pysyisi kolmen parhaan ulkopuolella, Rikulle riittäisi Skoda Cupin kokonaiskisan voittoon sijoittuminen Andersista kahden sijoituksen päähän. Myös Markus Auvisella oli mahdollisuudet kokonaiskisan voittoon, mutta hän tarvitsi jo selkeää eroa Rikuun. Oletettavaa siis oli, että IBD yrittäisi ajaa kaikki mahdolliset irtiotot kiinni. Taktiikkanamme oli saada minut ja/tai Arto irtiottoon. Riku seuraisi vain Andersia.
Kisan kulku
Ryhmittäydyin heti alussa aivan kärkeen, koska pyörätieosuudella ohittaminen on todella vaikeaa. Kisa lähti vauhdikkaasti liikkeelle, TWD-Länkenin Uitto iski heti vapaan vauhdin alkaessa ja meidän joukkuen Arto kiihdytti peesiin. He saivat melko suuren eron, mutta noin parin kilometrin jälkeen heidät ajettiin kiinni. Vauhti hieman tasaantui ja olin hyvissä asemissa. Ampaisin vasemmasta laidasta vauhtiin, laitoin pään alas ja aloin jalkojen puhua. Vilkaisin taakse, mukana olivat Larunpyörän Kantola ja Larsmo IF:n Eriksson. Ero pääjoukkoon oli valtava. Nyt oli vain mentävä. Ensimmäisen risteyksen jälkeen jouduimme hidastelemaan (!!) kun tuomariauto oli jostain syystä lähestulkoon pysähtyneenä. Tämän seurauksena takaa onnistui siltaamaan lisää porukkaa irtiottoon. Aluksi mukaan tuli Larsmo IF:n vahva Björklund ja sitten Akilleksen Arola, CCH:n Tomberg, TWD-Länkenin Lampela ja IBD:n Birling. Luulin jo, että pääjoukko ajoi meidät kiinni, mutta onneksi ei. 8 miehen irtiotto oli juuri sopivan kokoinen. Telaketju lähti pyörimään ja vauhti oli kova. Ero oli nopeasti kasvanut lähes minuuttiin.
Kuitenkin pian porukka alkoi huutelemaan, että hiljennetään vauhtia. IBD:n Birling ei tietenkään vetänyt, muttei myöskään tullut sekoittamaan vetoa. Ajoi kyllä nätisti siihen nähden, miten olisi voinut tehdä. Toisella kierroksella vauhtimme putosi mielestäni paljon, ja vetoringistä oli välillä miehiä pois. Kun toisella kierroksella huudettiin, ettei ero ollut kasvanut, aloin selkeästi vetää tiukemmin. Joukkueellemme oli tärkeintä, että IBD joutuisi ajamaan irtiottoa mahdollisimman kauan kiinni. Ja tottakai itse koin olevani yksi vahvimmista irtiotossa. Jos se menisi maaliin asti, olisin todella vahvoilla. Vedin pidempiä vetoja kuin muut, en tiedä olisiko voinut vetää vielä enemmän. Ajoimme lujaa, mutta ei mitään älytöntä kyytiä. Tasaisella radalla peesissä pääsee hyvin palautumaan. Jalat olivat kyllä aivan käsittämättömät. Hatkan aloituksen jälkeen ei oikeastaan missään kohtaa tuntunut pahalta.
Alussa W'bal lähellä nollaa. Näkyy selkeästi, milloin hatkassa mentiin rauhallisemmin, ja milloin aloitin kiristää vetoa.
Kolari
Vastaan tuli vauhdilla auto, ja porukka hieman väisti oikealle. Luulin, että edessä väistettiin vain autoa, mutta pian tajusin, että joku oli kaatunut. Yhtäkkiä suoraan edessäni makasi pyöräilijä kyljellään. En pystynyt tai ehtinyt tehdä yhtään mitään, tajusin vain, että nyt muuten mennään. Stravan datan mukaan vauhti oli kolarihetkellä 49 km/h. Aika kauan saisi tuosta vauhdista jarruttaa, jotta ehtisi pysäyttää pyörän. Uskoisin, että lensin aika komeassa kaaressa suoraan pää edellä asvalttiin. Heti tajusin, että kisa oli varmasti siinä. Huomasin kuitenkin, että suurempia vaurioita ei käynyt ja olin tajuissaan. Kypärä pelasti varmasti hengen. Kyynärpäähän tuli haava ja lonkkaan/kylkeen asvaltti-ihottumaa. Vaatteet varmasti auttoivat siinä, ettei pahempia haavoja tullut. Kolme muuta kuskia keskeytti samassa kolarissa, yksi joutui sairaalaan. Pyörä on tsekattavana, mutta suuremmilta vaurioilta taisi ainakin runko säästyä. Garmin oli lentänyt ojaan telineen hajottua. Näyttö oli rikki, mutta laite on käyttökelpoinen.
Mitäköhän tästä nyt sanoisi? Koko ajan olen tätä pelännyt ja vähän odottanut ja nyt se kävi. Yhtään mitään en voinut tehdä, tietysti voi viisastella, että kannattiko olla takana. Porukan edessä olemisella voi ainakin tiettyjä kasoja välttää. Ennen kisaa jo jotenkin enteilin, että tulee kolisemaan. Hetken saa varmaan nyt olla ajamatta, päähän kohdistuneiden iskujen kanssa tulee olla todella tarkka.
Ikävä haukkua ketään, mutta kisan järjestelyt olivat kaiken kaikkiaan aivan surkeat. Liikenteenohjaus on pakko saada sellaiseen kuntoon, että kuskeilla on turvallista ajaa. Lisäksi kisapaikalla ei ollut mitään ensiapua, muuta kuin joku yksittäinen ensiapulaukku. Myös maaliintuloreitti oli eri, mitä kilpailusivuilla oli piirrettynä.
Olisin halunnut päättää kilpailukauden eri tavalla kuin nyt. Jospa tästä ilman suurempia vammoja selvittäisiin. Onni on tietenkin se, että ainakaan mitään tärkeitä kisoja ei jää loukkaantumisen takia väliin. Hiukan huono juttu on se, että seuraavan kerran kovaa porukalla ajamista (eli kisa) on ensi vuode huhtikuussa. Tällaisen tapahtuman jälkeen olisi tärkeää päästä mahdollisimman nopeasti pois mahdollisista pelkotiloista. En kuitenkaan mennyt tapahtumasta mitenkään shokkiin ja uskon kyllä, että uskallan ajaa jatkossakin.
Lopputulema
Kisa päättyi joukkueemme osalta varsin epäonnisesti. Viimeisellä kierroksella oli päässyt karkaamaan kolmen hengen irtiotto. Lopussa kuitenkin yksi kuski oli kaatunut, joten pääjoukon edellä oli vain kaksi. Tällöin kolmossijan ottaessaan Bäckman nappasi kokonaiscupin voiton Rikun jäädessä jälleen toiseksi. Oma olo oli entistä pettyneempi, ja jopa muserrettu, kun katsoi IBD:n juhlintaa. Eihän tämä tietenkään millään tavalla heidän vikansa ollut, kaikki kunnia kuuluu heille hienosta joukkueena ajamisesta.
Dataa kisasta:
Keskiteho 294w
NP 312w
Maksimiteho 1166w
Keskisyke 167
Maksimisyke 181
Työ 1879 KJ
Keskinopeus 44,1km/h
Olo on tällä hetkellä niin tyhjä kuin olla ja voi. Todella outoa, että kisat olivat nyt tässä. Viimeiset 4 kuukautta on menty kisojen ehdoilla ja aina katse on ollut pelkästään seuraavassa kisassa. Nyt se on kaikki ohi. Ainakin näissä kahdessa viimeisessä kisassa tuli näytettyä mihin pystyy. Jopa hiukan yllättyi, miten vire pystyi olemaan näin hyvä. Loppukesän ja alkusyksyn ylläpitävä harjoittelu oli ehdottomasti onnistunut. Toivotaan, että pyörä on kunnossa, nyt edessä on jonkinlainen siirtymäkausi. Tavoitteellisen harjoittelun aion aloittaa uudelleen marraskuun alusta. On hyvä pitää selkeästi kevyempi jakso, mitä en viime vuonna pitänyt. Kausi on kuitenkin todella pitkä. Seuraavaksi tulen todennäköisesti kirjoittelemaan jonkinlaista kausiyhteenvetoa.




Ei kommentteja:
Lähetä kommentti