Yhteensä 18 yhteislähtöä, joista kortteleita oli 5. Tempoja ajoin tempopyörällä 6, lisäksi joukkuetempo, 2 prologia ja paritempo. Ajoin myös 2 kisanomaista omaa tempoa. Yhteensä virallisia kisoja kertyi toukokuun puolivälistä syyskuun puoliväliin siis 28 kappaletta, suhteellisen kunnioitettava määrä. Tavoitteena oli tälle kaudelle ajaa niin paljon kilpailuja kuin mahdollista, jotta kertyisi kokemusta. Isommista kansallisista kisoista väliin jäi oikeastaan vain Hyrylän ajot, kun pidin väliviikonlopun.
Rajaan tämän kausiyhteenvedon koskemaan vain omia suorituksiani. En analysoi joukkueeni tuloksia tai kisojen kulkua yleisellä tasolla. Analysoin myös pelkästään kisoja, en harjoituskautta. Muuten blogin pituus alkaisi olla lähempänä novellia.
Tempo
Satsasin tempopyörään ja varusteisiin merkittävästi harjoituskauden aikana. Hankin lyhemmät kammet, mittatilauspuvun, kypärän, kengänsuojat yms. Oli odotettavissa, että johonkin pyörä kulkisi. Ajoasennon kanssa tuli veivattua aika paljon talvikauden aikana. Keväällä löytyi kuitenkin kohtuullinen UCI-mitat täyttävä ajoasento, jolla ajoin koko kauden läpi ilman mitään muutoksia. Kauden aikana tempopyörällä kertyi kilometrejä noin 1500. Yli kahden tunnin lenkkejä en pyörällä tehnyt, enkä myöskään kuin aivan muutaman pk-lenkin. Kaikki treenit olivat oikeastaan kynnysvetoja tai kisanomaisia harjoituksia. Mielestäni lenkkipyörä on erikseen, ei tuo tempopyörällä ajaminen mitään nautintoa ole.
Tempopyörällä ajaminen keskittyi selkeästi touko-kesäkuulle. Myös ennen joukkuetempoa tuli ajettua melko paljon. Aika-ajokisoja on huomattavasti helpompaa analysoida kuin maantiekisoja, sillä muuttujia on niin paljon vähemmän. Listaan nyt alle kauden aika-ajokisat (mukaan lukien kaksi omaa). Aika-ajosuoritukseni pystyy jakamaan selkeästi kahteen kategoriaan kuluneelta kaudelta. Aikaan ennen levykiekkoa ja aikaan sen jälkeen. Niin paljon se tuloksiin vaikutti. Tämän kauden tulosten perusteella sanoisin, että vaikutus 20km kisassa on jopa lähellä minuuttia. Toki ajo-asentokin varmasti koheni kauden mittaan, mikä paransi tuloksia.
Ilpon Tempo #7 13.5. 20km 43,8km/h 321w
Mustion Tempo #19 15.5. 48km 42,7km/h 323w
Oma harjoitustempo Kangasala 4.6. 20km 44,1km/h 335w
LEVY HANKITTU
Sm Tempo 13.6. 40km (reitti ei edestakainen) 43km/h 323w
Oma harjoitustempo Kangasala 30.6. 16km 46,4 km/h 340w
Kauhajoki Tempo 3.7. 20km ~45 km/h (ei dataa, Garmin kuoli)
Rideep viikkotempo 27.7. 10km 46,7 km/h 363w
Sm joukkuetempo 8.8. 29km 45,5 km/h 335w (vastatuuleen)
Tienoon tempo 14.8. 20km 45,5km/h 341w
Koska tempossa muuttujia on niin vähän, kannattaa oma suoritus suunnitella mielestäni todella tarkkaan etukäteen. Varsinkin jos tietää tasonsa, on siitä todella paljon hyötyä. Jotkut tykkäävät ajaa "fiiliksellä" mutta etenkin pidemmissä tempoissa (yli 40km) on todella suuri riski lähteä aivan liian kovaa. Etenkin SM tempon vauhdinjaon suunnittelin todella tarkkaan ja noudatin sitä jopa orjallisesti. Mielestäni se kannatti, ja suoriuduin loistavasti erityisesti kisan viimeisestä 15 kilometristä, jossa todella moni hyytyi. Päivän vire voi toki vaihdella todella paljon, ja itselle sattui Ilpon Tempoon mahdollisesti kauden huonoin päivä. Tällöin kaikki suunnitelmat voi heittää romukoppaan. Kauhajoki tempossa Garminini ei näyttänyt watteja tai sykettä, ja lähdin todennäköisesti hieman liian kovaa. Tulos oli siellä kuitenkin erinomainen. Kauden viimeisessä tempossa Liedossa onnistuin erinomaisesti toteuttamaan "negative splitin" eli kiristämään vauhtia loppua kohti, koska se oli tuuliolosuhteiden kannalta järkevää. Paljon oppia sai tästä kaudesta tempoihin vauhdinjakojen ja esimerkiksi lämmittelyjen suhteen. Esimerkiksi SM tempossa en lämmitellyt lainkaan kuuman kelin ja pitkän matkan vuoksi.
Mielestäni watteihin nähden tempopyörä kulkee kokoiseltani kaverilta (186cm) ihan mukavasti. Suurempaa kalusto upgradea en sen suhteen todennäköisesti aio tehdä. Mahdollisesti etulimppuja pykälä suuremmiksi. Ainakin tiimitempossa 53-11 meinasi ajoittain olla jo liian pieni välitys, kun keskivauhdit reilusti päälle viidenkympin (paitsi Oulussa, kun ajettiin vastatuuleen :)).
Maantiekisat
Maantiekisoissa onnistuminen on huomattavasti useampien osien summa kuin aika-ajossa. Lisäksi maantiekisoissa ajetaan joukkueena, jolloin sijoitus ei välttämättä anna osviittaa siitä, kuinka hyvin olet ajanut. Maantiekisoista puhuttaessa on analysoitava sekä fyysistä että taktista suoritusta. Molempien täytyy onnistua, jotta huippusijoitus on mahdollista saavuttaa.
Top 10 -sijoituksia kertyi kansallisista kisoista kolme kappaletta; 5. sija Ole Wackströmin muistoajoissa, 6. sija Helsinki Velotourilta ja 10. sija Kankaanpään prologista. Sijoille 11-15 sijoituin todella monta kertaa. Mielestäni kauden paras vire oli Kankaanpään Syysetapeista eteenpäin. Ajoin erittäin agressiivisesti syksyn kisoissa, mutta vain Lattomeriajossa onnistuin pääsemään irtiottoon. Loppukauden kisoissa merkittäviä suuria irtiottoja ei oikein tahtonut päästä syntymään. Jonkun verran kun olen omaa suorituskykyä analysoinut, olen tullut siihen tulokseen, että kärsin jonkun verran kuumista olosuhteista. Esimerkiksi Ahvenistolla, Sm-maantiellä ja Kauhajoki maantiellä oli todella tukalat olosuhteet. Varsinkin pidempään ajettaessa kovaa, nestehukka alkaa todella äkkiä vaivaamaan. Kylmemmissä lämpötiloissa saan paljon helpommin ajettua yli kynnyksen olevia tehoja pidempään. Esimerkiksi Lattomeriajon olosuhteet tuntuivat jopa mukavilta. Olen todella positiivisesti yllättynyt siitä, kuinka tasaisena suorituskykyni pysyi koko kauden. Ainoat kisat, joissa selkeästi "ei riittänyt" olivat SM-maantie ja Fellmanin kortteli. Näiden kisojen lisäksi kesken jäivät SM-kortteli (ajotaito ei riittänyt, huono sijoittuminen alussa) sekä Kankaanpään kortteli (samat syyt kuin edellisessä+ extreme olosuhde). Lisäksi tietenkin kaatumiseen päättynyt Lattomeriajo. Kauden ensimmäisen kisan Ilpon Tempon sekä viimeisen kisan Lattomeriajon 12.9. välissä pidin 3 täysin kisoista vapaata viikkoa. Mielestäni se oli riittävä määrä. Mitään täyslepoa en ikinä kisaviikkoina pitänyt, vaan ajelin parin tunnin lenkkejä. Kisoista vapailla viikoilla ajoin 500-600km. Vastaavaa kaavaa tulen varmasti ensi kaudellakin pitämään.
Kauden kovin normalisoitu keskiteho oli Ahvenisto GP:ssä sekä Willimieskorttelissa, molemmissa 359w. Ahvenisto GP oli puoli tuntia pidempi kisa, joten NP on siinä suhteessa todella raaka. Yli kahden tunnin kisoissa kovin NP oli Helsinki Velotourilla, 324w. Keskiwatit kisassa riippuvat erittäin paljon siitä, ajaako irtiotossa vai pääjoukossa. Kovimmat keskiwatit olivat Tour de Hankmossa (kesto noin tunti). Saattoajon jälkeen 319w. Kauden maksimisyke oli ensimmäisessä kisassa Ilpon Tempossa 198. Tuona päivänä kuitenkin sykkeet olivat muutenkin huomattavasti korkeammat. Muita korkeita lukemia syntyi muun muassa Saimaa road Racessa (197), Rosendahl GP:ssä (195), ja Tienoon Tempossa (195). Maksimisykkeeni vaihtelee todella paljon rasitustilan mukaan. Treeneissä 180 tekee joskus tiukkaa, jos rasitusta on alla paljon. Kauden nopein kisa oli Ole Wackströmin muistoajo (45,5) ja hitain Sm Kortteli (36,5). Yleensä keskinopeudet maantiekisoissa pyörivät 41 ja 43 välillä.
Taktiikka
Joukkuetaktiikan valtava merkitys on se, mikä erottaa maantiepyöräilyn muista kestävyyslajeista. Se myös tekee lajista niin upean. Etenkin kisat, joissa on useita vahvoja joukkueita, ovat hienoja. Kaudesta ei myöskään muodostunut minkään yksittäisen joukkueen totaalista dominointia. Loppukaudesta IBD oli toki selkeästi vahvin joukkue. Haluan korostaa myös itseluottamuksen merkitystä pyöräilyssä. Itseluottamus on kaikissa lajeissa varmasti tärkeässä asemassa, mutta maantiepyöräilyssä mieleastäni erityisen tärkeää. Kun tietää olevansa hyvässä kunnossa, uskaltaa ajaa rohkeasti. Ei tarvitse miettiä, räjähtääkö omaan iskuun tai ovatko muut parempia. Omalta kohdaltani pystyn antamaan esimerkin ole Wackströmin muistoajoista. Olin onnistunut erinomaisesti Rosendahl GP:ssä, ja tiesin, että en ole yhtään huonompi kuin muut. Uskalsin tehdä oman ratkaisun, ja siten pääsin irtiottoon. Ajamalla passiivisesti en olisi sinne varmasti ikinä päätynyt.
Olen todella tyytyväinen tapaan, miten ajoin kisat. Uskalsin olla rohkea. Kortteleissa annan itselleni anteeksi passiivisen ajamisen, ne olivat sen verta selviytymistaistelua. Ainoastaan Rosendahlissa, joka oli kauden ensimmäinen kisa, ajoin koko kisan todella passiivisesti piileskellen pelotonissa. Osasyy tähän oli myös se, että Riku oli lähes koko kisan irti. Parissa kisassa aktiivinen yritys irtiottoihin tuhosi jalat aivan täysin. Pitää kuitenkin uskaltaa yrittää. Massakiriin päättyvissä kisoissa mahdollisuudet voittoon ovat aina häviävänpienet, kun voitosta kamppailee kymmeniä kuskeja. En myöskään ole etenkään tasamaan kovavauhtisissa kireissä kovinkaan hyvä. Molemmilla kerroilla, kun pääsin hatkaan (Ole Wackströmin muistoajo ja Lattomeriajo) irtiotto syntyi minun aloitteestani. Se on aika hieno tunne.
Saimaa road racessa, Kankaanpään maantiellä, Ja Helsinki Velotourilla pyrin aktiivisesti irtiottoihin, mutta nuo kisat olivat siinä mielessä erikoisia, ettei suuria irtiottoja päässyt syntymään. Kisat, joissa selkeästi missasin irtioton, johon olisi pitänyt päästä, olivat Sm maantie, Kauhajoki maantie ja Ahvenisto GP. Sm maantiellä ei vain ollut jalkaa. Kauhajoella alku oli jatkuvaa iskutusta. Katsoin, että irti lähtevässä porukassa oli kaksi meidän miestä. Siellä olivat kuitenkin kaikki muutkin kovat kuskit, ja siellä minunkin olisi kuulunut olla. Pääjoukko hävisi lopulta kisan voittaneelle Rikulle lähes 10(!!) minuuttia. Ahvenisto GP:ssä kävi hieman samaan tapaan. Katsoin, että Riku on irtiotossa. Kisassa oli kuitenkin niin vähän osallistujia, että kaikki kovat kuskit olivat irtiotossa, ja kisa meni osaltani aivan ajeluksi Grupetossa.
Hienoimpana kisana kaudesta jäi mieleen Porvoon ajot. Vaikka sijoitus 29. ei kuulosta älyttömän kovalta, kuuluu kisa aivan eri kastiin moniin muihin kisoihin verrattuna, viivalla oli yli 100 pyöräilijää. Kisan aikana pystyi oikeasti nauttimaan tunnelmasta ja tajuamaan, että oltiin aika kovassa seurassa. Jalat vain paranivat kisan edetessä. Lopussa tein omia iskuja ja pystyin hyvin vastaamaan huippumiesten iskuihin. Pystyin kisan ratkaisuhetkillä olemaan kohtuullisesti Rikun apuna. Tietenkin Tour de Hankmon (Pohjanmaan aluemestaruuskisa) voittaminen tuntui mahtavalta. Odotin voittavani kisan, ja pystyin sen tekemään. Myös Rosendahl oli aivan huikea kokemus. Ensimmäisillä kierroksilla iho oli kananlihalla. Niin siistiä oli päästä kisaamaan Eliten mukana. Varsinkin kun huomasi, ettei todellakaan ollut mitään hätää, vaan vauhti tuntui jopa mukavalta. Opin mielestäni kauden aikana etenkin tuntemaan muita kuskeja. Ketkä pyrkivät irtiottoihin, ketä seurata.
Yli 3 tunnin kisoja on loppujen lopuksi Suomessa varsin vähän. Vaatimukset ovat varsin erilaiset World Tour -kuskeihin verrattuna. Tuollaiset lyhyt maantiekisat, joita Suomessa ovat esimerkiksi Rosendahl ja SK-muistoajo, ovat hyviä konsepteja. Kisat pysyvät aktiivisina. Osa kisoista on mäkisempiä, mutta todella harvassa ovat kisat joissa täytyy ajaa yli minuutti lujaa. Rosendahlin mäki on kestoltaan noin kolme minuuttia, mutta siihenkin sisältyy helpompia pätkiä.
Erityisonnistumisena kaudesta on vielä mainittava Kankaanpään prologi. Prologi ei ole tempo eikä maantiekisa, joten en käsitellyt sitä kummassakaan kategoriassa. Vauhdinjako onnistui kisassa täydellisesti, ja ajoin kisan huomattavasti pienemmillä keskiwateilla kuin moni minulle hävinnyt. Säästin paukut maalimäkeen enkä kuluttanut liikaa alun tasaisella pätkällä. 10. sija oli kova osoitus raa'asta kapasiteetista. Paransin viime vuoden aikaani 45 sekuntia. Vaikka tuuli oli hieman suotuisampi, on parannus neljän kilometrin matkalla todella kova.
Tulevaisuus
Viime kesään verrattuna eniten meni eteenpäin anaerobinen puoli. Lyhyissä sprinttitehoissa valtavaa harppausta ei tullut, mutta 30-120 sekunnin tehoissa mentiin jopa 100 wattia eteenpäin. Minuutin tehoni (9 w/kg) vaikuttaa olevan ainakin kisojen perusteella riittävällä tasolla. Kisojen ulkopuolelta kovana suorituksena on mainittava Sappeenvuoren KOMin ajaminen (2:24, 6,7 w/kg). Myöhemmin kesällä sinne oli tehty uusi asvaltti, joten eiköhän tuokin aika ole ihan rikottavissa. Myös kynnys nousi viime kesästä valtavasti. Viime kesänä FTP oli noin 300-320, nyt luokkaa 340-350. Etenkin 20 minuutista pidemmissä vedoissa kehitys on ollut valtaisaa. Tehoni eivät laske hirveästi 20 minuutin ja tunnin välisenä aikana. Tavallaan tuo on myös huono asia, sillä esimerkiksi lyhemmät tempot pitäisi osaa ajaa "ylikovaa". Power Curvea en tähän laita, koska ajoin viime syksynä Zwiftissä varsin paljon, ja siellä watit olivat kovempia. Zwiftin wateilla ei ole loppujen lopuksi paljoakaan tekemistä oikean pyörällä ajamisen kanssa. Suurimmat harppaukset otettiin kuitenkin todennäköisesti ajotaidon ja taktisen osaamisen saralla. Pyörää oppii ajamaan pyöräilemällä. 15 000 kilometriä kun polkee vuodessa, eiköhän siinä jotain opi.
Ensi kauden tavoitteita tai harjoitusrunkoa en tule vielä käsittelemään. Aion ainakin yrittää ottaa pidemmän ajanjakson rennommin. En ainakaan aio ruveta Zwiftiä vääntämään samalla lailla kuin viime vuonna. Ajelee ulkona sen mitä huvittaa ja yrittää tehdä muutakin kuin pyöräilyä. Todella positiivinen asia on se, ettei Lattomeren kolarista aiheutunut mitään vakavampia vammoja, ja olen päässyt jo pyörän päälle. Pyöräilykausi 2021 oli kohdaltani aivan käsittämättömän upea. Välillä on joutunut hieman nipistelemään itseään, että ollaanko sitä oikeasti näin kovia. Tavoitteeni kauden suhteen olivat täyttyneet jo ensimmäisten kisojen jälkeen, eikä siksi voi olla epäonnistuneisiin kisoihinkaan kovin pettynyt. Vuoden 2020 keväällä kokemukseni maantiepyöräilystä kilpailemisesta oli hyvin lähellä nollaa. Taustani kestävyysurheilijana on mahdollistanut tämäntyyppisen nousukiidon. Toivottavasti tuossa nousussa olisi vielä pari askelta otettavana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti