Viikonloppuna olisi edessä kauden viimeinen kahden kisan viikonloppu Turussa. SK muistoajo lauantaina ja TS-kortteli sunnuntaina. Molemmat kisat ovat minulle täysin uusia. Kieltämättä vähän alkaa kausi painaa, mutta nautitaan kisoista kun niitä vielä riittää.
Ennakkoasetelmat
Velotour otti koville, ja sunnuntaina 60km todella kevyt ajelu oli maksimisuoritus. Maanantainakin olo oli edelleen väsynyt, mutta sain tehtyä laadukkaan 120km Z2 lenkin. Kelit kylmenivät merkittävästi, ja saa nähdä, joutuuko Turussa kisaamaan jopa pitkissä. Onneksi ei sentään sadetta lupaa. Lämmittelyn merkitys tuollaisessa kelissä korostuu. Ikinä ei vain oikein tiedä, kauanko lähtöviivalla joutuu odottelemaan.
SK-muistoajo
SK-muistoajo vaikuttaa varsin mielenkiintoiselta kisalta. Kisan pituuden ja radan luonteen puolesta lähin vertauskuva lienee Rosendahl. Korkeuseroa toki vähemmän, mutta selkeät nousu, lasku ja tasainen pätkä. Kisan pituus on 60km, eli alle puolitoista tuntia. Saa nähdä, kuinka kovavauhtiseksi/agressiiviseksi kisa muodostuu. Luulisi, että rata on sellainen, että harvennusta käy jonkun verran. Toki tasaista selvästi enemmän kuin Rosendahlissa. Maali sijaitsee mäen päällä. Uskoisin, että tässäkin kisassa varsin paljon ratkeaa viimeisen kierroksen mäessä. Mäkeä ennen on noin 2km tasainen pätkä, jossa on varmasti varsin agressiivista paikkojen hakua. Koen, että tuontyyppinen mäki sopii itselle varsin hyvin. Mäki on kuitenkin melko loiva verrattuna esimerkiksi viime viikonlopun Rinnekodin mäkeen (0,5km~5%). Mutta kyllä tuollaisessakin mäessä jalka puhuu.
Kisaa ei voi ennakoida ilman Skoda Cupin kokonaistilanteesta puhumista. En tätä kirjoittaessa vielä tiedä, ketkä kaikki kisassa ovat mukana. Selvää kuitenkin on, että Skoda Cup ratkaistaan Riku Övermarkin, Anders Bäckmanin ja Markus Auvisen kesken. Riku on edelleen johdossa, mutta johto on vain 4 pistettä. Tämä kisa luo pohjat sille, mistä ennakkoasetelmista Cupin Grande Finaleen Lattomeriajoon lähdetään. Aikamoista taktista peliä luultavasti käydään, ja meidän tulee olla valmiita vastaamaan tuohon peliin kaikilla viidellä sylinterillä, jotka meillä on käytettävissä.
Oma henkilökohtainen tulospaine täyttyi Velotourilla, joten nyt on vain laitettava kaikki voimavarat Rikun aseman puolustamiseen. Hyvä loppusijoitus sivussa olisi toki mukavaa. Viime viikonloppuun nähden on jonkun verran enemmän osallistujia. Akilleksella on suurempi ja kovempi joukkue (mm. Kervinen, Sillankorva, Lindahl), sekä TWD Länken ja Larsmo IF:n kova kolmikko ovat mukana. Kärkeen on varmasti enemmän tunkua kuin viime viikonloppuna.
TS Kortteli
Vähän oli mietinnässä, onko tuonne järkeä mennä pyörimään, mutta sen verran on tämän kauden korttelit menneet penkin alle, että näytettävää on paljon. Muutenkin tämän kauden suurin tavoite on ollut ajaa niin paljon kisoja kuin mahdollista, jotta saa kokemusta. Tästä(kin) kisasta tietoni on siis kuulopuheiden ja Youtuben varassa. Kisan pituus 35 kierrosta (noin tunti?) No, sama mikä pätee kaikkiin muihinkin kortteleihin, niin lähdön on pakko onnistua. Erinäisistä syistä kahden edellisen korttelikisan (Sm kortteli ja Kankaanpää) lähdöt epäonnistuivat täysin ja olin neutraalikierroksen jälkeen aivan häntäpäässä. Siihen ei yksinkertaisesti ole varaa, ellei ole selkeästi muita parempi ja pysty ohittamaan koko joukkoa. Porukka on mutkissa todella pitkä tälläkin radalla, ja suurin osa kisasta ajetaan varmasti yhdessä jonossa. Rata on varsin simppeli, kaksi pitkää suoraa ja kaksi oikea-oikea mutkayhdistelmää. Hieman ikävältä näyttää toinen mutka, jossa liikennevalotolppa on juuri ajolinjalla. Ainakin Youtuben perusteella myös sen oikealta puolelta mahtuu, mutta rako on todella kapea. Loppusuora näyttää varsin vauhdikkaalta loivalta alamäeltä. Tuohon kisaan voi olla vain yksi tavoite, maaliin pääseminen. Tämän kauden kortteleista vain Lappeenrannassa olen päässyt maaliin, ja sielläkin rata poikkesi mäkisyydellään merkittävästi muista kortteleista. Aivan hirveäähän tuo kortteleiden ajaminen on, alusta vain täytyy selvitä ja väärään porukkaan ei saa jäädä. Kilpailussa on myös välikirejä, jotka entisestään repivät porukkaa.
Osallistujia on selkeästi vähemmän kuin lauantaina, noin 25. Tämä oli hiukan odotettavissakin, meidänkin tiimistä Riku ja Janne jättävät kilpailun väliin. Ihan mukava juttu, ei ole ainakaan niin kaaosta tuo alku. Maaliin ajaessa hyvää sijoitusta on varmasti tarjolla.
Lähdetään nauttimaan! Vähiin käy kisat ennen kuin loppuu.


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti