maanantai 27. kesäkuuta 2022

Ahvenisto GP #12

Ahvenisto GP koitti nopeasti Sm-kisojen jälkeen. Viikolla tein pari kevyttä lenkkiä ja valmistavat lyhyet mäkivedot torstaina. Kisapäivälle osui vuoden ensimmäinen kunnon hellepäivä, lähes 30 astetta. Juuri tuohon kisaan lämpö on aika paha, kun ajetaan kovalla intensiteetillä ja ylämäessä ei käy ilmavirta juuri lainkaan. Kisa on ehdottomasti yksi omista suosikeistani. Ei liikenteenjakajia, autoja ja laskut saa ajaa lujaa. Mäet erottelevat vahvimmat kuskit varmasti.

Lähdin kisaan aika rennoin ajatuksin, viivalla oli todella kova kattaus Suomen kärkikuskeilla. Jotenkin en odottanut kovin hyvää tulosta, henkisesti tankki oli vähän tyhjä Sm-kisojen jälkeen. Halusin yrittää lähteä kärjen mukaan testaamaan omia kykyjä, tällaisessa kisassa ei ollut mitään hävittävää. Ajattelin, että alusta asti täytyy olla aivan kärjessä, jottei jää "grupettoon", kuten viime vuonna. Taktisesti kisa menikin kuitenkin aivan pieleen ja tällä kertaa olin ratkaisuhetkillä väärässä paikassa.

Ensimmäisellä kierroksella Larunpyörän kaksikko Auvinen-Knaapi lähti pitämään kovaa vauhtia ja otin paikan heti heidän takaa. Knaapi ajoi maalimäen todella kovaa, mutta ongelmana oli se, että ensimmäisellä kierroksella kaikki ovat vielä tuoreita. Porukka ei mennyt ollenkaan katki, ja jouduin vain turhaan liian tiukille Knaapin perässä. 

                 Kuva ensimmäiseltä kierrokselta, Mikko Rantanen

Toisen kierroksen alasuoralla olimme Rikun kanssa kärjessä, ja ajattelin kokeilla, mitä tapahtuu, jos päästän Rikun takarenkaasta irti. Kukaan ei reagoinut, ja pääjoukko ei enää koskaan nähnyt Rikua (paitsi kun viilettivät Knaapin ja Pitkäsen kanssa kierroksella ohi. Seuraavilla kolmella kierroksella iskettiin jatkuvasti, ja erilaisia välihatkoja pääsi syntymään. En päässyt näistä mihinkään mukaan. Ajoin neljännellä kierroksella raivoisasti kiinni syntynyttä irtiottoa, ja kun päästiin mäkeen, porukka iski oikealta ja vasemmalta ohi. Seurasin vähän vääriä kuskeja ja porukka meni poikki. Olin myös monessa paikassa haavoittuvassa asemassa porukan kärjessä. Takaa kun isketään kovemmalla vauhdilla ohi, siihen on vaikeaa reagoida. Pyrinkin loppukisan ajan välttämään porukan kärkipäätä kaikin keinoin. Luotin, että pääjoukossa vielä olleet Bäckman ja Auvinen siltaisivat irtiottoon mukaan. Vauhti kuitenkin lässähti niin paljon, että irtiotot pääsivät nopeasti todella kauas. Pyrin seuraamaan Bäckmania ja Auvista kuin hai laivaa, ja siinä onnistuinkin. Valitettavasti heilläkään ei tainnut olla ihan paras päivä ja kova alku tuntui muillakin.

Perässä pysyttiin vaikka tiukkaa teki välillä niinkun näkyy. Mikko Rantanen

 Loppukisa oli lähinnä iskujen merkkailua ja kuumuudessa selviytymistä. Kärjen vauhti oli kyllä aivan käsittämätön, mutta viiden kuskin välihatkassa olisin varmasti selvinnyt. Isommalla joukkueella olisi voinut koittaa pitää tasaista vauhtia ja ajaa väliporukkaa kiinni, mutta sitä meillä ei ollut. Jalkaa oli lopussa ihan kohtuullisesti, eikä suurempaa räjähtämistä tai kramppien tuntemuksia tullut. Viimeisillä kierroksilla järjestään joku iski maalimäkeen. Seuraava alamäki kasasi porukan kuitenkin todella tehokkaasti. Itsekin pyrin ajamaan mäen maltilla ja ennemmin laskemaan kovaa. Pari kertaa joutui laittaa kaikki peliin, kun porukka meinasi mennä poikki. Pääjoukon kirissä sijoitus kohtuullinen neljäs. Eipä sillä oikeastaan mitään merkitystä, kun kamppailee aivan jämäsijoituksista, mutta aivan periaatteellisista syistä sitä haluaa aina antaa kaikkensa. Pakko kehua vielä välihatkassa ajaneiden kuskien suoritusta. Lopussa meidänkin porukassakin kuitenkin iskettiin, mutta edellä olevaan porukkaan jäi silti eroa melkein 2 minuuttia. Vauhti oli viime vuotta kovempi pääjoukossa (38,7 km/h vs 38,3 km/h). Toki ajettiin kierros vähemmän, kun kärki ajoi kiinni. Erot tuolla radalla ovat kyllä järkyttäviä varsinkin kisan pituuteen nähden (alle 1,5 h). 

Dataa


Intervals.icu. Ympyröitynä kisan "ratkaiseva" hetki omalla kohdalta, jossa hatkat lähtivät ja itse ei pystynyt vastaamaan. NP hurja 377 ja maksimisyke 194

Kovin aika maalimäkeen tuli ensimmäisellä kierroksella Knaapin peesissä (40s 710w). Ensimmäiset 10min keskiteho oli yli 340w, joten ei ihme ettei kaikkeen pysty vastaamaan. Loppua kohti keskiteho ja etenkin -nopeus laskivat paljon. 

                               Vaihteiden käyttö. Ei tarvinnut etuvaihtajaa käyttää. 24-piikkistä käytetty maalimäessä lähes joka kierroksella.


Juomaa meni kaksi pulloa urheilujuomaa ja söin yhden geelin. Kisan loppupuolella oli pakko ottaa maalimäessä yleisöstä vesipullo ja kaataa se kokonaan suoraan niskaan. Juomat eivät loppuneet, tarvitsi vain viilennystä. Positiivista oli se, että mitään krampin tuntemuksia ei lämmöstä ja iskutuksesta huolimatta tullut ja suolatabletit jäivät taskuun.

Kisa oli ensimmäisiä kunnon pettymyksiä tältä kaudelta, ei toki tulos mikään täysi farssi. Lämmön piikkiin en huonoa tulosta laita, on keittänyt yli pahemminkin. Oppia tuli taas lisää. Aina ei pääse hatkaan, vaikka haluaisikin, pitää osata olla oikeassa paikassa eikä höntyillä liian aikaisin. 

                         Upeita fotoja. Mikko Rantanen

Nyt pitää vain yrittää sopeutua helteeseen seuraava viikko, viikonloppuna Kauhajoella ohjelmassa 20km tempo ja 145km pitkä maantiekisa.

tiistai 21. kesäkuuta 2022

SM Kisat Porvoo

Aluksi pahoittelut kun ei ole blogeja näkynyt. Vähän on kiirettä pitänyt, olisi tässä aihetta ollut vaikka mistä kirjoittaa.

SM Tempo #11

Vähän harmittaa, kun niin vähän kerkesin tempopyörällä keväällä ajaa. Tein Tempoasentoon keväällä muutoksia, ja pääsen nyt alemmas. Lähtökohdat olivat hyvät. Ajoin 2 viikkoa ennen SM tempoa Lapinkylässä 35min np 346w ja keskari 45,5. Viikkoa ennen SM tempoa kävin tekemässä valmistavana harjoituksena 41min np 330w (reeneissä ei vaan saa irti). Ja vielä 3 päivää ennen kisaa kaksi noin 10 min vetoa kisateholla. Tavoiteteho oli noin 340w, mutta tärkeämpää oli se, missä sen ajaa. Pitkään mietin, uskallanko lähteä kisaan 11-25 pakalla ja 55 isolla eturattaalla. Alle 30 km/h vauhdissa 100 kadenssilla alkaa hieman noilla välityksillä isolla limpulla ajo ahdistaa. Näillä kuitenkin päätettiin mennä. Jyrkimmät kinkamat putkelta.

                                  Kuva: Jonathan Ewalds


Vähän meinasi olla säätöä pyörän kanssa. Aamun tarkastuksessa piti laskea tikkuja pari senttiä. Ja vielä kisatarkastuksessa muoviboksi pois junction boxin ympäriltä. Onneksi olin ajoissa tarkastuksessa, huh huh. Iso kiitos Severi Savukoskelle joka tuli jeesaamaan. Ei meinannut meiltä heti oikeita työkaluja löytyä. Viivalla oltiin minuutti ennen starttia. Käyn nyt kisan läpi sektori kerrallaan, ja miten olin ne ajatellut. 

Lähtö-Kerkkoo (8km) 330w

Vastatuulta, muutama ikävä jyrkkä nyppylä. Alun jälkeen melko kapeaa kääntyilevää tietä. Sykkeet nousee mulla yleensä aika hitaasti, siihen nähden nyt oltiin aika äkkiä siellä missä piti (alussa näyttää väärin). Tuon Teissaalan nousun mokasin selkeästi kun olen jälkikäteen analysoinut. Takkiin oli tullut yli 10 sekuntia kilpakumppaneille. Ajoin putkelta molemmat kaksi ramppia, asennossa olisi tullut pysyä ehdottomasti.

Kerkkoontie (3,5km) 332w



Vaikka Kerkkoontie ei ollut pitkä pätkä tempossa, oli se hankala pätkä. Pari jyrkkää mäkeä, huonoa pintaa ja paljon mutkia. Pitää ajaa kovaa muttei liian kovaa, vielä 30km maaliin. Mielestäni onnistuin hyvin tällä pätkällä. Ajoin mäet kovaa mutten itseltäni jalkoja alta. Myötätuuli auttoi siinä, ettei tämä pätkä ollut niin hidas ja ratkaiseva, mitä etukäteen ajateltuna.

Myrskyläntie (13km) 322w



Selkeästi reitin hyväkuntoisin, levein ja suorin tie. Tällä pätkällä viimeistään tunsi sen, onko tänään hyvä päivä vai ei. Pätkällä oli oikeastaan vain yksi mäki, joka noustiin molemmista suunnista. Pyrin ajamaan tasaisesti, mutta kuitenkin hieman käsijarru päällä, jotta jaksan lopun vastatuulipätkän.

Henttalantie (5,5km) 330w

Tässä osassa reittiä oli kova vastatuuli, lisäksi tien pinta oli hidas. Eroja pääsi siis syntymään. Tässä kohtaa otin viimeistään käsijarrun päältä ja lopetin wattien tuijottamisen. Eivät tehot silti merkittävästi nousseet, mutta pidin tällä pätkällä hyvää vauhtia ja voitin suhteessa moneen. 

Loppupätkä maaliin (10km) 330w



Loppumatka maaiin oli enemmän tai vähemmän myötätuulta Henttalantieltä kääntymisen jälkeen edessä oli pitkä alamäki, jossa otin hiukan helppoa. Keskeistä tempon hyvässä suorituksessa oli se, että kun tehot laskivat vähänkin, laski syke sen mukana. Jaksoin lyödä taas ylämäkiin todella lujaa. Loppumatka sujui todella hyvin. Sykekäyrää katsoessa miettii vain, olisinko pystynyt ajamaan vielä lujempaa, kun lopussa oli niin paljon varaa nostaa vauhtia. Viimeiset 5min ajoin 350w. Maaliin tullessa menin toiseksi! Pysyin pitkään kolmen joukossa, kunnes lopussa lähteneet kovimmat tulivat ohi ja olin lopulta 7. elitessä ja 11. kun U23 laskettiin mukaan.

Hämmentävää oli se, että np oli sama kuin viime vuonna (330w), mutta sijoitus merkittävästi parempi. Viime vuoden helle hyydytti myös monia, tänä vuonna keliä ei ainakaan voinut syyttää. Ero kärkeen oli toki jälleen merkittävä (3,5min ja mitaliinkin melkein 2,5 minuuttia). Ajoasento on mennyt eteenpäin, ja osaan varmasti myös ajaa tempoa paremmin. Myös juuri ennen kisaviikonloppua levyyn vaihdettu Vittoria Corsa speed oli ilmeisen nopea. Tuntuu kuitenkin, että pystyn ajaa tempoa vielä paljon paremmin. En ole saanut vielä kaikkea irti.

                Maalissa kaikki annettu.


Dataa:

Aika 53:37 (44,9 km/h)

Keskiwatit 327w, NP 330w

Keskisyke 177

Kadenssi 94

Strava

Tulokset

Sm Maantie #12

Kun näin reitin, en ollut uskoa silmiäni. 170km pelkkää lyhyttä rinkiä! Olin aivan raivoissani. Mielestäni olisi kuulunut ajaa oikeaa maantieajoa aluksi. Pohdin jo, etten osallistu koko kisaan. Ennen kisaa ajatukset alkoivat kuitenkin hiljalleen muuttua. Tiesin, että olen todella hyvässä kunnossa eikä rata niin tekninen ollut mitä kartasta näytti.

Viime vuodesta oppirahat oli maksettu. Todennäköisesti jalatkin merkittävästi paremmat. Olin neutraalista asti aivan kärjen tuntumassa. Ensimmäisen kierroksen lopulla muutaman ajajan hatkaporukka pääsi livahtamaan irti. Onneksi oli muutama muukin tilanteeseen tyytymätön, ja kortteliosuuden aikana saimme sillattua mukaan hatkaan. Hiekkatieosuudella porukkaan liittyivät vielä ainakin Riku sekä Anders Bäckman. Kasassa oli todella iso ja kova porukka. Olin päässyt mukaan kisan ratkaisevaan irtiottoon. Kun irtiotto oli noin iso, oli selkeää, ettei yhteistyö ole sujuvaa. Ajo oli jatkuvaa iskemistä, ja etenkin korttelisosuudella porukka meinasi mennä poikki. Piti olla todella hereillä, jos edellä oleva kuski ajoi mutkia liian varovasti, niin kylmästi ohi. Ratkaiseva paikka oli mielestäni 3 risteystä sisältänyt alamäki + kaivokadun mäki. Olin aika lailla limiteillä, mutta tunsin kyllä, että jalka on hyvä. Olen tänä vuonna uskaltanut mennä limitin yli, koska tiedän, että kestän sen. Muillakin tuntuu pahalta. Neljännen kierroksen vauhdikkaassa alamäessä edellä olevalta kuskilta putosi ketju. jouduin ajamaan edessä olleen välin kiinni yksin niin sanotusti "kaikki päällä". Mukaan hatkaan nousivat vielä Markus Knaapi ja A-J Juntunen. Todella kova kaarti ennakkosuosikkeja oli siis jo tuossa porukassa. Myös Jaakko Hänninen olisi todennäköisesti liittynyt tuohon porukkaan, mutta myöhemmin näin, että hän oli kärsinyt tuosta porukasta rengasrikon. Hatkassa oli TLC:ltä 2, IBDltä 3, Akillekselta 2, CCHlta 2, GIFlta 1 ja TWD Länkeniltä 2 kuskia. 

Juuri kun luulin, että meno rauhoittui ja yhtistyö alkaa olla sujuvaa, Knaapi löi Ruutikellarintien mäkeen aivan yllättäen löylyä. En osannut odottaa tätä lainkaan, mutta en myöskään aivan kyennyt vastaamaan iskuun. Takaa porukka lappasi ohi mäen päällä kun huomasivat, etten pysy perässä. Huoltomäessä Sillankorva ja Källberg onnistuivat iskemään takaa ja nousivat vielä kärkiporukkaan. Tuossa vaiheessa oli jalat kyllä niin myllätty, etten usko niiden kestäneen kärkihatkassa. 


Alkukisan käppyriä. W'bal kävi korttelipätkällä pari kertaa pakkasella. Näkee hyvin, että vauhti rauhoittui hieman ja pääsin vähän palautumaan, ennen kuin yllättäen Knaapi iski korttelipätkällä. Tällä 1h 7min pätkällä NP 351w ja AP 300w, keskisyke 172

Jäin pitkäksi aikaa väliporukkaan CCHn, IBDn kuskien ja Nordlundin kanssa. Saimme ajettua pari kierrosta todella tasaisesti ja jalat alkoivat palautua alun rynkytyksestä. Hämmentävää oli kuitenkin se, että saimme ajaa täydet kolme kierrosta, ennen kuin takaa tuleva porukka sai meidät kiinni. Jo tuossa vaiheessa oli mielestäni päivänselvää, ettei takaa kellään ole enää jalkaa nousta kärkiporukkaan mukaan tai vetää sitä kiinni. Ajattelin myös, että takaa tuleva porukka ajaa heittämällä meidän ohi. Toisin kävi. Vauhti lässähti vain lisää, kun joukko kasvoi. Ilmeisesti muillakin raaka kisan alku oli tehnyt tehtävänsä eikä kellään oikein ollut jalkaa vetää. Tein vetohommia porukassa, koska se ei mielestäni millään tavalla uhannut Rikun asemaa. Siinä vaiheessa Kun Länkenin kuskit tippuivat porukkaan ja yrittivät hetken kaventaa eroa, istuin kannella. Mutta sekään veto ei kauaa kestänyt. Omassa kisassa ei tapahtunut oikeastaan mitään ihmeellistä sen jälkeen, kun nuo porukat yhdistyivät. Vauhti oli todella leppoista. Pyrin vain juomaan ja syömään riittävästi, ettei mikään ikävä yksittäinen kramppi pilaisi hienoa kisaa. Luulin jo kerran, että meidät liputetaan, kun ero kärkeen oli yli 5 min. Kysyimme myös, onko meidän takan mitään porukkaa, ja yleisöstä vastattiin ei. Kuitenkin pääjoukoksi nimetty joukko oli vielä meidänkin takana :D kertoo ehkä kuinka perillä kuskit ovat kisan tilanteesta. Liikaa infoa ei oikeastaan voi saada. Tunnelma reitin varrella oli etenkin lopussa aivan huikea. Ruutikellarintien mäessä oli karnevaalimeininki, ja loppusuoralla ei näyttänyt mahtuvan aidalle. Yliesö antoi voimaa ja uskoa siihen, että maaliin päästään. Toiseksi viimeisellä kierroksella Ruutikellarintien mäkeen Hänninen iski ja Henttala perään. Myös CCHn Pitkänen onnistui pääsemään mukaan ja pesi ammattimiehet loppukirissä, huikea veto! Oma jalka oli tuossa kohtaa sen tuntuinen, ettei siinä kyydissä olisi kestänyt. Eipä se tuntunut monella muullakaan enää lähtevän, ero oli nopeasti tuohon kolmikkoon aivan valtava. Loppukisa ajeltiin lähinnä terveisä IBD:n Makkosen vetäessä hienosti. Vähän pohdin, vitsiikö tuossa edes kiriä vetää, mutta eiköhän sen olisi kuitenkin joku vetänyt. Tapellaan nyt joka sijoituksesta SM-kisoissa. Viimeinen kierros ajettiin niin hiljaa, että kirijalkakin oli jo löytynyt (15s 1000w). IBD:n Kananen pääsi ohi, mutta muut jäivät taakse. Maalissa olin suhteellisen hyvävoimainen. Siihen vaikutti kyllä merkittävästi loppukisan laskeva vauhti.


Loppukisan käppyrät. Lähelläkään nollaa ei  W'bal enää käynyt, mutta kyllä tuossakin ajaa sai. Tehot laskivat kyllä paljon loppua kohti, samoin kuin vauhti. Loppukisan NP 298w


Tankkaus

Edellisenä iltana toimivaksi todettu mättö pizza ja paljon urheilujuomaa. Aamulla puuro, kahvi ja leipää, kisaa ennen vielä patukka. Olin tehnyt melko tarkan suunnitelman, joka piti lähes tulkoon täydellisesti. 5 pulloa urheilujuomaa ja 1 pullo vettä, jonka join viimeisenä. 7 geeliä, puolikas patukka, ja 3 salt stickiä. Kofeiinigeelit otin aikaisemmin kuin tarkoitus oli, koska kisan alku oli niin vaativa. Ensimmäisen tunnin aikana ei tullut syötyä tai juotua käytännössä yhtään. Kun vauhti rauhoittui, piti alkaa tankkaamaan energiaa huolella. Ainoat krampin tuntemukset tulivat alkukisassa kärkikuskien myllyssä. Vaikka keli ei mitenkään älyttömän kuuma ollut, nestettä kului silti suht paljon. Kokonaistyö kisassa oli 4083 KJ. Se on aivan eri luokkaa kuin missään muissa kisoissa. Esimerkiksi Hyrylän ajoissa söin vain kolme geeliä. Tuon pituisessa kisassa täytyy oikeasti ravintohuoltoon kiinnittää jo merkittävästi huomiota. Tärkeä kokemus oli Pirkan Hiihto talvella. Vaikka eri lajista onkin kyse, suoritus oli lähes tismalleen saman pituinen (4-4,5h) ja suoritettiin kovalla keskisykkeellä. Toki pyöräily on vielä paljon repivämpää, mutta vaativia, pitkiä kisasuorituksia molemmat.

        Huoltomäessä, Kuva: Jari Birling


Dataa:

Kesto 4:17 (keskari 39,4 km/h)

Keskiwatit 265w, NP 315w

Keskisyke 160, maksimi 187

4513 kcal

Tulokset

Strava

Epilogi

En tiedä, olisinko paljon parempaa tuosta millään taktiikalla voinut saada. Vaikka olisinkin päässyt kuudennella kierroksella vielä kärkiporukkaan mukaan, olisin todennäköisesti Länkenin kuskien mukana sieltä viimeistään tippunut. Viime vuodesta on menty kyllä eteenpäin valtavasti. Mielestäni en kuitenkaan ole fyysisesti välttämättä yhtään parempi, vaan suurimmat harppaukset on otettu ajosilmän ja sijoittautumisen osalta. Myös "silloin kun on mentävä, niin mennään" mentaliteetti on tuntunut toimivan melko hyvin. On ihan turha miettiä, paljonko kisaa on jäljellä tai kestääkö tässä kyydissä. Ainakin tuolla radalla ei ollut mitään muuta taktiikkaa kuin olla aggressiivinen. 

Henkisesti tankki on viikonlopun jälkeen aika tyhjä. Pakko on olla ylpeä omasta tekemisestä ja kehityksestä. Tärkeimmässä paikassa sai kairattua isot onnistumiset. Perjantaina mennään kuitenkin jo Ahvenistolla. 




Jurvan viikonloppu

Kauden toiseksi tärkein viikonloppu koitti, kun edessä oli SM joukkueajo, kortteli sekä maantiecup kisa. Kisat olivat vielä oman seuran järj...