keskiviikko 25. elokuuta 2021

Taustani

 Hellurei

Olen 24-vuotias opiskeleva pyöräilijä Tampereelta. Ennen enemmän sisällön tuottamista haluan lyhyesti kertoa taustastani pyöräilyn parissa. 

Olen pyöräillyt koko ikäni niin kuin varmasti suurin osa meistä. Urheilutaustani on monipuolinen. 10-vuotiaasta lukioikäiseksi kilpailin maastohiihdossa, ja jonkun verran myös juoksussa ja triathlonissa. Tulokset jäivät kuitenkin hiihdossa vaisuiksi panostukseen nähden. Armeijan aikana ja sen jälkeen oli urheilussa hieman rennompi kausi, vähitellen harjoitusmäärät kuitenkin alkoivat lisääntyä. Harjoittelin melko monipuolisesti, pääasiassa juoksua, hiihtoa ja kuntosalilla. 

Todellinen kipinä maantiepyöräilyyn syttyi vuoden 2019 aikana. Silloin ensimmäistä kertaa suurin osa harjoittelustani tapahtui pyörällä. Innostuin erityisesti Tampereen upeista pyöräilyreiteistä. Kilometrejä kesän aikana kertyi noin 3000. Syksyn/talven keskityin taas enemmän hiihtoon, mutta huonolumisen talven vuoksi ajoin jonkun verran myös harjoitusvastuksella Zwiftiä. Talvella päätin hankkia uuden maantiepyörän. Kevään aikana hankin runsaasti paljon muutakin pyöräilyyn liittyviä tarvikkeita (Garmin, tehomittari yms) ja kiinnostuin pyöräilystä jatkuvasti enemmän. 

Koska talvella ei ollut lunta juuri ollenkaan, pääsi ulos ajamaan heti maaliskuussa. Koronan vuoksi aikaa oli paljon ja kilometrejä kertyikin heti keväällä runsaasti. Pyöräilyn lisäksi juoksin ja rullahiihdin. Käänteentekevä hetki oli se, kun päätin ensimmäistä kertaa mennä kokeilemaan vauhdikkaampaa porukkalenkkiä kesän alussa. En ollut varma miten pysyisin mukana, mutta huomasinkin heti olevani yksi vahvimmista. Harjoitteluun löytyi aivan uusi ulottuvuus porukkalenkkien myöstä. Tuohon asti olin aina ajanut yksin. Ryhdyin käymään porukkalenkeillä säännöllisesti. Pikkuhiljaa alkoi hiipiä ajatus kisoihin osallistumisesta ja lisenssin hankkimisesta, jos niitä koronan vuoksi päästäisiin järjestämään. Minulle onneksi kisat alkoivat toden teolla vasta elokuussa, jolloin harjoitteluni oli muuttunut pelkästään pyöräilyn ehdoilla tehtäväksi. Juoksin kuitenkin vielä pari kertaa viikossa tuohon aikaan. 

Kisadebyyttini tapahtui Helsinki Velotourilla sarjassa kat2. Reitti ei ollut todellakaan helpoimmasta päästä, noin 10 kilometrin kierros johon sisältyi Rinnekodin mäki (korkeuseroa 50 m, max jyrkkyys 18 %). Mitään tavoitteita ei oikeastaan ollut, koska kisan tasosta ei ollut mitään käsitystä. Lähdössä oli mukana noin 50 kuskia, ja loppusijoitukseni oli 6. Tuossa vaiheessa oikeastaan vasta ymmärsin, kuinka kovassa kunnossa olin ja paljonko potentiaalia minulla oli pyöräilyn suhteen. Ajoin kisan tosin melko passiiviisesti, koska olin niin epävarma oman jaksamisen suhteen.

Velotourin jälkeen kiersin loppukauden kat2 kisat (Syysetapit, Lattomeriajo ja Rosendahl GP) ja ne sujuivat mainiosti. Etenkin Rosendahl GP:ssä oli jopa voitto todella lähellä (loppusijoitus 4.)

 Kisakauden jälkeen oli selvää, että tulisin panostamaan pyöräilyyn entistä enemmän. Hankin aika-ajopyörän ja uuden paremman trainerin. Lokakuussa tuli kaikista eniten harjoitustunteja koko vuonna, kun säät mahdollistivat ulkona ajamisen. Ryhdýin ajamaan Zwift-kisoja, ja yllätyin, kuinka kovia tehoni olivat.

Pian löysinkin itseni suomalaisten Zwift kisatiimi FZR:tä. Ajoin syksyn/talven aikana noin 50 Zwift-kisaa, ja menestyin niissä todella hyvin. Zwift kisat toivat kovuutta ja irtiottokykyä. Pikkuhiljaa alkoi hiipiä ajatus siitä, pitäisikö kesällä siirtyä ajamaan M-elite sarjaan. Siellä ajaminen on kuitenkin huomattavasti kat2 taktisempaa, joten tarvittiin joukkue. Olen pohjanmaalta päin kotoisin, joten Jurvan Voimaa olin miettinyt. Otin yhteyttä seuraan, ja minut otettiin avosylin vastaan. Nyt oli oikeastaan kaikki palaset ensi kesään kunnossa.

Tiesin Zwift-menestykseni perusteella, että olen hyvässä kunnossa, mutta oli silti arvoitus, miten tulisin Elitessä pärjäämään. Seuran harjoituslenkeillä huomasin, että olen hyvässä kunnossa. Ensimmäinen M-Elite startti oli kotikisa, Rosendahl GP. Jännitin kisaa ainakin viikon niin, että nukkuminen oli vaikeaa. Oletus oli, ettei maaliin pääsemiseen olisi mitään mahdollisuuksia. Tulos olikin aikamoinen pommi. Pääsin kisan todella helpolla pääjoukossa, ja loppukirissä onnistuin nousemaan 12. sijalle. Kisa antoi älyttömästi itseluottamusta, ja oli tärkeää saada heti hyvä onnistuminen. Siitä lähtikin kausi hyvin rullamaan, ei tämän kauden kisoista sen enempää vielä tässä kohtaa. 


Ominaisuudet pyöräilijänä

Omaan monipuolisen kilpailutaustani johdosta kovan irtiottokyvyn. Vaikka olen pyöräilijänä isokokoinen, minulle sopivat etenkin maalimäet ja maastoltaan vaativammat radat. 

Intervals.icun tehoprofiilista voidaan huomata, että sprinttini ei ole erityinen, mutta kun mennään minuutin tehoihin, ne alkavat olla kovalla tasolla. 5-20 minuutin tehoissa riittää vielä kehitettävää, Vo2max alue ei kuulu vahvuuksiini. Kynnyksen läheisyydessä pystyn puolestaan juoksu- ja hiihtotaustani ansiosta työskentelemään varsin pitkään. Tämän vuoksi olen alkanut panostaa tempoon yhä enemmän. Myös irtiotossa ajaminen on vahvuuteni (jos niihin onnistuisi vain pääsemään mukaan useammin :) ).


Pyöräily eroaa esimerkiksi hiihdosta varsin monella tavalla. Mielestäni suurin ero on tehomittaus. Pyöräilyssä pystyt jatkuvasti näkemään, millä teholla ajat. Omaa suoritusta on varsin helppo kontrolloida. Muuttujia on myös paljon vähemmän. Hiihdossa tekniikka, suksen liu'uttaminen, voitelu ja olosuhde ovat huomattavasti suuremmassa roolissa. Pyöräilysuorituksia on varsin helppo analysoida.

Löytyy pari hyvää syytä siihen, miksi olen noussut kuntopyöräilijästä elite -tasolle alle kahdessa vuodessa. Ensinnäkin minulla on varsin pitkä kestävyysurheilutausta. Kunto ja kapasiteetti ovat aina olleet olemassa, mutta olen saanut jalostettua ne pyöräilyyn. Toinen suuri syy on se, että ole säilynyt ehjänä ja terveenä viimeiset kaksi vuotta. Yhtään täyttä viikkoa en ole joutunut lepäämään tai karsimaan harjoituksista. Jatkuvasti olen päässyt eteenpäin. 

Seuraavassa postauksessa tiedossa kisaennakkoa..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jurvan viikonloppu

Kauden toiseksi tärkein viikonloppu koitti, kun edessä oli SM joukkueajo, kortteli sekä maantiecup kisa. Kisat olivat vielä oman seuran järj...